lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pikkuisen jo meillekkin

Ihanaa huhtikuista lauantaipäivää!

Täällä ollaan jo herätty aikaisin tähän huhtikuun ensimmäiseen aamuun. Aamutee on hörpitty kaikessa rauhassa sohvalla istuskellen. Päivään ei ole mitään erityisiä suunnitelmia vielä, vaan mennään ihan fiilispohjalta. 

Pääsiäinen lähestyy ja tässä aamusella laittelin pikkuisen jo pääsiäistä meillekkin. Joissain blogeissa onkin näkynyt jo kivoja pääsiäistunnelmia. Kovin paljoa meille ei pääsiäiskoristeita tule, jotain pientä ja hillittyä. Joitain ihania suklaamunia täytyy kyllä hankkia ja rairuohon ajattelin kylvää vihreyttä tuomaan. Mies toi eiliseltä lenkiltään oksia sisälle maljakkoon. Nyt odotellaan hiirenkorvia avautuvaksi. 





Silloin, kun lapset olivat pieniä pääsiäiskoristeita oli enemmän. Ihania muistoja suklaamunien piilotuksesta  ja etsinnästä on tallentunut mieliin. Mummot ja pappa käytiin virpomassa, voi sitä pienten innostusta ja jännitystä loruineen. Viikon päästä sunnuntaina vietetäänkin palmusunnuntaita. Saas nähdä tuleeko meidän oven taakse tänä vuonna pikkunoitia.


Näissä mietteissä tähän päivään! 

4 kommenttia:

  1. Ihanaa huhtikuun alkua sinullekin!
    Onpa tosi kauniita munia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivotaan, että tästä kevät alkaa ja ilmat lämpenee.
      Mukavaa lauantai-iltaa sinne! <3

      Poista
  2. Kaunista!
    Ihanat nuo hopeiset puput!

    Kivoja muistoja on lasten virpomisista.Kävivät myös isovanhemmat ja kummit virpomassa.
    Saapi katsoa käykö meilläkään ketään enää virpomassa.
    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivotaan, että saadaan pikkunoitia vieraaksi ensi sunnuntaina. Täytyy ainakin varautua niiden tuloon.Syödään sitten herkut itse, jos noitia ei näy. ;)
      Mukavaa lauantai-iltaa sinne! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)