sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Ruokaisa kanasalaatti


Heippa pitkästä aikaa!

Niin se on tammikuu viimeistä viikkoa vaille vietetty. Missä on meidän talvi? Huhuu...
Eilen, kun lähdettiin miehen kanssa kaupoille niin olipa niin keväinen fiilis auringon paistaessa ja mittarin ollessa lämpöasteilla. Tuleeko sitä kunnon talvea enää ollenkaan tälle vuodelle? No,vielä se kerkiää ja ensiviikolle taitaa olla tännekkin suuntaan luvattu lunta. Pikku pakkanen ja lunta edes jonkin verran olisi kyllä kiva saada edes joksikin aikaa. 





Sitten otsikon aiheeseen. Tänään tein ruoaksi kanasalaattia ja kutsuin myös vanhempanikin syömään. Me syödään aina välilllä ruoaksi ihan salaattia. Salaatin saa kivasti ruokaisaksi lisäämällä salaatin joukkoon pastaa ja esim. kanaa, tonnikalaa tai lohta. Tänään käytin salaatissa kaupan valmista Vuolu kanafileetä. Nämä Vuolu palaset on niin kätevä laittaa salaatin sekaan. Sopii hyvin salaattiin ja salaatti on nopsasti valmista. Salaatin lisukkeeksi tarjolla oli vielä patonkia kera tuorejuuston. 


Ruokaisa kanasalaatti

jäävuorisalaattia
rucolaa
tomaattia 
kurkkua
paprikaa
fetajuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
kierrepastaa
vesimelonia
hunajamelonia
Vuolu kanafileetä (pehmeä savu)
suolapähkinöitä
krutonkeja
salaatinkastiketta



Mukavia tammikuun viimeisiä päiviä! 


💗








torstai 9. tammikuuta 2020

Vähän erilainen lumiukkosoppa







Moikka! 

Sain kivan lahjan tässä ennen joulua kera kukkasten. Ajattelin sen teillekkin kertoilla, jos et ole vielä törmännyt tähän vähän erilaiseen lumiukkosoppaan. Tähän lumiukkosoppaan tulee lämpimän kaakaon joukkoon pieni pullo Baileystä antamaan makua ja pientä lisälämmikettä pakkaspäivään. Lämpimän juoman pinnalle tulee tavallisen lumiukkosopan tapaan vaahtokarkkeja ja juoman sekoittaa tottakai piparminttukeppi. 

Onko lumiukkosoppa sinulle tuttu juttu? Oletkos maistanut tätä versiota lumiukkosopasta?

Itse tykkään juoda lämmintä kaakaota varsinkin näin talvisin ja kaupasta kotiutuukin toisinaan näitä valmiita kaakaopusseja mistä saa kätevästi kupposen kuumaa valmistettua. Töräys vielä valmista pullo kermavaahtoa ja namskis lämpöinen juoma on valmis. Lumiukkosoppaa tulee kyllä harvemmin tehtyä, mutta silloin tällöin tälläinen soppa on kivaa vaihtelua.


LUMIUKKOSOPPA

Kaakaojauhe mukin pohjalle kaada, näin voit lumiukkosopan alulle saada. Päälle lämmintä vettä tai maitoa, kohta alat talven tunnelmaa taikoa. Baileys ja "lumipalloja" mukaan laita, eiköhän juoma tämä kohta jo maita. Kepillä hiljaa hämmennä vielä ja anna talven tunnelman viedä. 



Kivaa torstaita kaikille! 


 💗