sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Ennen kesäkukkasia







Tervehdys!

Täällä jyrähteli aikas makeasti tänään aamupäivällä ukkonen. Ilmat ovat olleet nyt vähän viileämmät ja sateisemmat ja se ihana kevät fiilis on nyt hetkeksi haihtunut. No, vesisade tekee kyllä hyvää luonnolle ja kivasti alkaakin jo vihertää joka puolella. Vähän mietityttää, että millainenkohan kesä meillä on edessä. Toivottavasti saadaan nauttia ainakin jonkin verran lämpöisistä ja aurinkoisista päivistä.

Ilmojen lämmetessä ja kevään edetessä kesäkukkaset ovat lisääntyneet kukkamyymälöissä, mutta olen malttanut mieleni ja lykännyt vielä niiden hankintaa. Kiva on kyllä jo suunnitella millaisia kesäkukkasia sitä tänä vuonna laittelisi. Ennen kesäkukkien hankintaa nautiskelen kukkasista täällä sisällä. Ostin viikonlopuksi pari nippua neilikoita ja tekaisin niistä asetelman pyöreään astiaan. 

Neilikka kestää maljakossa pitkän aikaa ilahduttamassa ja myös näin sieneen aseteltuna pysyy kauniina kauan, kunhan muistaa laittaa vettä astiaan, että sieni pysyy märkänä. Tähän asetelmaan tuli laitettua vähän liikaa kukkaa ja jännityksellä odotankin miten käy, kun kukkaset alkavat avautumaan. 


Mitens siellä tykkäätkö tehdä kukka-asetelmia? 
Oletkos jo käynyt kesäkukka ostoksilla?



Leppoisaa sunnuntaita kaikille ja kiva, kun piipahdit!



💗






sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Äitienpäivä







Hei vaan aurinkoiseen äitienpäivään!

Kauniissa säässä ollaan saatu viettää äitienpäivää. Tämä äitienpäivä onkin vähän erilainen, kun omaa äitiä ei pääse halaillen onnittelemaan. Äidille vein onnentoivotukset ovelle ja siinä samalla muutama sana sopivan välimatkan päässä vaihdettiin. On tämä jotenkin vaan niin outo tilanne. Toivottavasti pian olisi jo ohi ja elämä alkaisi normalisoitumaan. 

Omaa äitienpäivää vietettiin kotosalla kahvitellen tyttären ostaman kakun kera. Kakku oli oikein hyvää, nam! Toukokuussa olikin minulla tämä viikko oikein juhlaviikko, kun ensin oli syntymäpäivä ja sitten melkein heti perään vietettiinkin jo äitienpäivää. Sattuivat tänä vuonna samalle viikolle molemmat. Herkkuja on tullutkin popsittua aikaslailla, kun vapulla aloiteltiin tätä kuukautta. 


Sydämellistä äitienpäivää täältä toivottelen ja mukavia päiviä alkavaan uuteen viikkoon!



💗









tiistai 5. toukokuuta 2020

Ihana toukokuu




Moikka!

Ihana toukokuu se on täällä. Toukokuu on jo niin lupaus kesästä. Tänään aamulla ulkona kävellessä tuntuikin jo lämpöiseltä, kun edellispäivien tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tänään tänne etelään lupailtiinkin lämmintä päivää. Ilmojen lämmitessä on etu- ja takapihalla kevään ensimäiset kukkaset jo aukailleet kukkiaan ja jotenkin ihan hetkessä tuntuu, että kukkaset ovat kasvaneet roimasti. Kivasti jo vihertää kukkapenkeissä. 

Etupihalle ostin tässä joku aika sitten oven molemmille puolille seinäruukkuihin orvokkeja. Ne onneksi kestävät, vaikka vielä yöllä olisikin vähän pakkasta. Siitä se sitten pikku hiljaa lähtee kesäkukkienkin hankinta. Niin ihanaa! 


Luonnonkukkasista ehdottomasti suosikkini on valkovuokko näin keväällä. Niitä näkeekin nyt kävellessä siellä täällä. Viikonloppuna keräsin vähän niitä kotiinkin ihastuttamaan. Niin kauniita ovat. Valkovuokon yhdistän vahvasti myös äitienpäivään ja valkovuokkokimppu on aikoinaan monesti äidille tullut äitienpäivänä annettua. 


Onkos siellä valkovuokkojen ystäviä?



Toukokuisin kukkaisterkuin toivottelen sinulle mukavaa viikkoa! 




💗