sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Uusi asukas






Hei vaan! 

Ensimmäistä adventtia jo vietellään tänään. Huh, miten tuo aika meneekään näin nopeaan. Vastahan sitä oltiin kesää viettämässä ja nyt jo joulu ovella kohta kolkuttelee. Jouluisia ajatuksia onkin jo paljon päässä ja kotiinkin pikku hiljaa joulun tunnelmaa alkaa syntymään. 

Kävin viikolla työpäivän päätteeksi Tokmannilla pyörähtämässä ja ketkäs ne minua siellä heti melkein kauppaan sisään tullessani olivat vastassa. Aivan ihana tonttujen lauma oli päässyt hyllyihin ja yhteen niistä silmät nauliutuivat. Veikeä valkopartainen harmaa-valko vaatteinen tonttu lakki silmillään siellä seisoskeli kavereineen. Sen ohi en voinut mennä, vaan sitä piti vähän käsissäni hypistellä. 

Tykkään niin näistä lakki silmillään olevista tontuista, että pienen pohdiskelun (tarvitsenko todella?)jälkeen tämä suloinen veijari hyppäsi ostoskoriin ja kassan kautta kotiin. Nyt meidän uusi asukas majailee tyttären vanhassa huoneessa ja tuo kyllä niin hymyn huulille, kun sitä katsoo. 


Jokos siellä on joulukoristeita otettu esiin tai hankittu jotain uutta jouluista?


Nyt täältä toivottelen sinulle mukavaa sunnuntaita ja kiva, kun piipahdit!


💗

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Lämpöistä ja pehmoista tunnelmaa






 Hei!

Syksyn illat ovat saaneet aikaan sen, että kotia katsoo taas uusin silmin, kun sisällä tulee enemmän vietettyä aikaa. Olohuoneeseen olen etsiskellyt sohvalle pehmoisia huopia ja kerran Rustassa piipahtaessa ne siellä minua odottelivat. Kaksi ihanan lämpöistä ja pehmoista huopaa oli vielä valkoisena jäljellä ja ne lähti ostoskärryyn matkaan. Kauan olenkin saanut katsella sopivia huopia ja vihdoin ne löytyivät.Rustassa on muutenkin kaikkea kivaa kotiin ja mukaan lähti myös muutama kynttilä. 

Olohuoneeseen ostin jo jokunen aika sitten uuden vaalean beigen pitkäkarvaisen nukkamaton ja sen vaihdoin myös samalla, kun sohva sai uudet huovat. Kaksi valkoista pehmoista tyynyä ostin myös Jyskistä sohvalle muiden tyynyjen kaveriksi.Huovat tuovat sohvalle kaivattua lämpöä ja antavat pehmoisen ja kutsuvan ilmeen olohuoneen sisustukseen. 

Tekstiileillä saa kivasti uutta ja pienellä vaivalla olohuone sai talvisemman tunnelman. 

Ollaankos siellä oltu sisustelutuulella?


Mukavaa sunnuntaita kaikille ja alkavaa uutta viikkoa! 


💗



lauantai 7. marraskuuta 2020

Pimeiden iltojen kotoilupuuhaa


Heippa aurinkoiseen lauantaihin! 

Syksyn lempipuuha on taas alkanut ja puikot on kaapista kaivettu. Parit villasukat olen jo saanut aikaiseksi. Neulominen on kyllä mukavaa puuhaa iltaisin, kun sohvan nurkkaan illan pimetessä istahtaa. Kotoilupuuhaa parhaimmillaan näin syksyisin ja talvisin. 

Ostin kerran Rustassa käydessäni ison määrän lankaa ja ajattelin kokeilla tehdä niistä neuletakin itselleni. Siitä onkin jo vierähtänyt tovi, jos toinenkin, kun viimeksi olen tehnyt jotain vastaavaa. Nuorempana tuli tehtyä villapaitoja useampikin. No, saas nähdä mitä siitä sitten syntyy, kunhan saan ensin inspiraation aloittaa. Laittelen sitten tänne kuvaa, jos siitä jotain kuvattavan arvoista syntyy. 


Pipoon ja kaulahuiviin odottelee myös pari ihanan paksua harmaata lankakerää tuolla kaapissa ja ne langat saavatkin seuraavaksi puikoille tulla. Saas nähdä millainen talvi meille tänä vuonna tulee ja miten paljon noita lämpöisiä neuleita sitten tarvitaan. Olisi se kuitenkin kiva, jos vähän edes saataisiin lunta maahan ja se pikku pakkanen olisi tilauksessa, että se lumi siinä sitten pysyisi. 


Nyt toivottelen mukavia hetkiä viikonloppuusi ja ihanaa, kun aurinko paistaa!

 Toivottavasti sielläkin! 


💗