sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Lämpöistä ja pehmoista tunnelmaa






 Hei!

Syksyn illat ovat saaneet aikaan sen, että kotia katsoo taas uusin silmin, kun sisällä tulee enemmän vietettyä aikaa. Olohuoneeseen olen etsiskellyt sohvalle pehmoisia huopia ja kerran Rustassa piipahtaessa ne siellä minua odottelivat. Kaksi ihanan lämpöistä ja pehmoista huopaa oli vielä valkoisena jäljellä ja ne lähti ostoskärryyn matkaan. Kauan olenkin saanut katsella sopivia huopia ja vihdoin ne löytyivät.Rustassa on muutenkin kaikkea kivaa kotiin ja mukaan lähti myös muutama kynttilä. 

Olohuoneeseen ostin jo jokunen aika sitten uuden vaalean beigen pitkäkarvaisen nukkamaton ja sen vaihdoin myös samalla, kun sohva sai uudet huovat. Kaksi valkoista pehmoista tyynyä ostin myös Jyskistä sohvalle muiden tyynyjen kaveriksi.Huovat tuovat sohvalle kaivattua lämpöä ja antavat pehmoisen ja kutsuvan ilmeen olohuoneen sisustukseen. 

Tekstiileillä saa kivasti uutta ja pienellä vaivalla olohuone sai talvisemman tunnelman. 

Ollaankos siellä oltu sisustelutuulella?


Mukavaa sunnuntaita kaikille ja alkavaa uutta viikkoa! 


💗



16 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä; seesteistä ja kaunista. Tykkään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Kaisu! <3
      Mukavaa ensimmäistä adventtia!

      Poista
  2. Kaunista ja pehmoista!
    Kyllä värit vaihtuivat jokin aika sitten täälläkin. Jouluakin ajatellen jo pientä muutosta...
    Mukavaa jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöinen kiitos! <3
      Nyt on aika jo joulutella... :)

      Mukavaa ensimmäistä adventtia sinulle Anne!

      Poista
  3. Kaunista <3 Pitääkin katsoa löytyisikö meidän Rustasta noita peittoja vielä. Kyllä pientä sisustuksen muutosta jouluisemmaksi on tullut tehtyä. Hommasin jo mm pienen pöytäkuusen tuomaan tunnelmaa. Mukavaa marraskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Liisa! <3
      Tuolla Rustassa on kyllä kivoja sisustusjuttuja.
      Joulun odotteluaika on niin ihanaa,kun kotiin pikku hiljaa tulee joulun tunnelmaa.

      Mukavaa ensimmäistä adventtia!

      Poista
  4. Mukavan näköistä, minäkin kävin ensimmäisen kerran Rustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! <3
      Rustassa on kivoja juttuja!

      Hyvää ensimmäistä adventtia sinulle Nila!

      Poista
  5. Ihanan rauhallinen tunnelma siellä ♥ Mä en ole juurikaan tänä syksynä sisustellut, ellei kynttilöitä ja pöytätabletteja lasketa.
    Kohta pitäisi kaivaa joulukoristeita, että vähän joulutunnelmaa kotiinkin.

    Mukavaa marraskuun loppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöinen kiitos Maikku! <3
      Joulutähdet ikkunoihin kaivettiin täälläkin esiin nyt viikonloppuna. Niistä tulee heti niin kiva tunnelma kotiin.

      Mukavaa tunnelmointia sinnekkin ja ensimmäistä adventia! <3

      Poista
  6. Ihanat huovat, näyttävät niin pehmoisilta. :) Kesälomalla Suomessa piipahdimem Rustassa ja jotain pientä tarttui mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon,sitä ne kyllä ovat. <3
      Kivoja sisustusjuttuja on kyllä tuolla Rustassa.

      Mukavaa ensimmäistä adventtia sinulle -A-!

      Poista
  7. Kaunista ja tunnelmallista <3 Rustassa en ole käynyt, mutta pitääpä joskus piipahtaa jos kohdalle osuu :) Sisustukset on jäänyt vähiin joitain tunnelmavaloja lukuunottamatta.Pian voisi etsiä joulukoristeita koska pikkujoulu lähestyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle Anu! <3
      Tunnelmavalot on niin tämän pimeän ajan juttu. Tykkään myös!
      Joulua täälläkin jo vähän olen kotiin laitellut.

      Mukavaa ensimmäistä adventtia!

      Poista
  8. Ihanan seesteistä siellä, oikein silmät lepää. Joulukotia laitellaan täällä. Mukavaa joulunodotusta🎄🎄🎁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi,kiitos kauniista sanoistasi Kristiina! <3
      Ihanaa puuhaa tämä jouluun valmistautuminen.

      Ihanaa joulun odotusta sinullekkin ja ensimmäsitä adventtia!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)