perjantai 3. huhtikuuta 2020

Ranskalaiset tulppaanit






Heippa huhtikuuhun!

Tänä aamuna, kun heräsin oli maa ihan valkoinen ja lunta oli satanut yön aikana aikas reippaasti. Kieltämättä näky oli kaunis, mutta piti kyllä hieraista vähän unihiekkaa silmistä, että onko tämä oikeasti totta. Nyt onneksi lumi sulaa jo kovaa vauhtia ja toivottavasti se on illalla tai viimeistään huomenna muisto vain.

Sitten otsikon aiheeseen. Ostin nyt viikolla kauppareissulta ihanaisia ranskalaisia tulppaaneja. Ihan uusia tuttavuuksia minulle. Olipa näillä kukilla mittaa ja kotona sitten leikkasinkin aikaslailla vartta lyhyemmäksi, että sain ne jotenkin soviteltua pitkään maljakkoon. Lehtiäkin jouduin karsimaan aikalailla, kun ei oikein ollut sopivaa maljakkoa näille kaunokaisille. 

Kivasti ovat kestäneet ja näyttäisi siltä, että välillä menisivät supumpaan ja sitten taas kukka aukeaisi uudelleen. Tiedä sitten onko vain minun kuvitelmaa, mutta äitinikin sanoi samaa, kun hänellekkin vein näitä kimpun kauppaostosten kera. 


Oletkos sinä ostanut koskaan ranskalaisia tulppaaneja?


Näiden kukkaiskuvien kera toivottelen sinulle oikein mukavaa alkavaa viikonloppua! 



💗


perjantai 27. maaliskuuta 2020

Tonnikalapasteijat




Hei vaan perjantaihin!

Tein tässä kerran tonnikalapasteijoita ja ajattelin ohjeen laitella myös tänne blogiinkin, jos vaikka olet ruoka-/ välipalavinkkiä vailla viikonloppuun. Pasteijat valmistuvat suht nopsasti ja meillä niistä ainakin tykätään. Aika usein meiltä löytyy valmista voi-/lehtitaikinaa pakastimesta, koska siitä saa kätevästi tehtyä niin suolaista, kuin makeaakin tarjottavaa. 

Tonnikalapasteijat

1 pkt valmiita voi-/lehtitaikina levyjä
1 prk tonnikalaa paloina öljyssä
keitettyä riisiä 
sitruunapippuria 
tilliä (tuoreena tai kuivattuna)
emmental juustoraastetta


1. Keitä riisi kasvisliemessä ja ota taikinalevyt sulamaan pöydälle.
2. Sekoita kulhossa keitetty riisi, tonnikala ja mausteet. Sekoita vielä joukoon jonkin verran juustoraastetta.
3. Isonna vähän taikinalevyjä kaulinta apuna käyttäen.
4. Laita täytettä taikainalevyn keskelle. Käännä reunat keskelle ja painele taikinan reunat hyvin kiinni toisiinsa. Käännä taikina pellille toisinpäin ja painele päädyt kiinni. Voitele pasteijat kananmunalla ja ripottele vielä päälle juustoraastetta. 

Paista uunissa taikinalevypakkauksen ohjeen mukaisessa lämpötilassa, niin kauan kun pasteijat ovat saaneet kauniin kullanruskean pinnan. 

Herkuttele pasteijat sellaisenaan tai salaatin kera! 


Mukavaa perjantaita! 



💗




tiistai 24. maaliskuuta 2020

Hörähtänyt heiniin





Heippa! 

Elämä voi saada uuden käänteen nopeastikkin, minkä olemme viime päivinä saaneet todeta. Onneksi aurinkoinen kevätsää lämmittää mieltä kaiken keskellä. Olen ollut nyt sairauslomalla täällä kotosalla jo toista viikkoa selän vuoksi ja päivittäin olen tehnyt pieniä kävelylenkkejä Nanan kanssa kotikulmille ja lähimetsään.

Kävellessä olen useammankin kerran nyt katsellut sillä silmällä ympärilleni, että josko löytyisi joitain kivoja heiniä kotiin vietäväksi.Tänään sitten bongasin ihan lähistöltä pienestä rinteestä kivan näköisiä tupsukoita tuulessa heilumassa ja niitäpä piti sitten lähempää vähän käydä kurkkaamassa. Kimppu näitä heiniä matkassa palailin sitten kotiin. 

Leikkasin varsia lyhyemmäksi ja suihkaus hiuslakkaa ja maljakkoon. Olohuoneen ruusut saivat siirtyä keittöön ja heinät saivat paikan olohuoneen pöydältä. Pieniä arjen iloja ja vieläpä täysin ilmaiseksi. Tykkään! 


Aurinkoista viikkoa sinulle!
Pidetään mieli positiivisena ja toimitaan saatujen ohjeiden mukaan!
Pysyhän terveenä! 💗



💗




torstai 12. maaliskuuta 2020

Valkoista,vihreää ja puunsävyjä






Moikka!

Täällä on jo vähän sisustuskärpänen lähtenyt lentelemään ja jotakin pientä uutta olen kotiin hankkinut. Kovasti edelleen silmää miellyttää valkoinen ja se onkin edelleen kodissamme hallitsevana. Valkoisen rinnalla ihastuttaa tällä hetkellä kovasti vaaleahkot puunsävyt sekä punotut korit ja -kukkaruukut. Viherkasvien vihreys tuo oman kivan lisänsä tähän sävymaailmaan. 


Löysin myös hiljan aivan ihanan vaalean leijona-aiheisen julisteen, jonka vaihdoin olohuoneessamme olevaan tauluun. Kovin oli vaikea kuvata tätä taulua, kun niin kovin tuli tauluun eri heijastuspintoja muualta kodista,joten taulusta tänne tulee vain ihan lähikuva tällä kertaa. Tämä juliste oli rakkautta ensisilmäyksellä.



Pampaheiniä olen himoinnut pariksi tuolle taululle olohuoneen nurkkaan, mutta en vielä ole raaskinut niihin sijoittaa. Ihanan isoja ja näyttäviä kyllä ovat. Luonnosta olen jo kesällä keräillyt luonnon omia heiniä ja mies toi metsäretken tuliaisiksi niitä tässä viikonloppuna minulle vähän lisää. Kivan näköisiä ovat valkoisessa majakossa. 


Oletkos sinä sisustellut kotia uusialla jutuilla? Mikäs sinun silmääsi tällä hetkellä miellyttää?


Kivaa torstaita! 


💗

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Naistenpäivä




Hei vaan aurinkoiseen sunnuntaihin ja naistenpäivään!

Sain ihanan yllätyksen tänään aamupäivällä, kun ovikello soi ja oven takana oli sisko poikansa kanssa. Pienet poitsut toivat tädille naistenpäivä toivotuksen. Valkoiset ruusut kaikilta pojilta ja suloisia sydän vaahtokarkkeja ja suklaaherkku. Niin suloinen yllätys, että ihan täällä sydän sykkyrällä olen.

Näiden tunnelmien ja kukkakuvien kera toivottelen kaikille naisille upeaa naistenpäivää! 


💗

maanantai 24. helmikuuta 2020

Unisukkia






Heissan alkavaan uuteen viikkoon! 

Viikonlopun myräkältä ollaan selvitty ja uutta viikkoa saadaan onneksi täällä aloitella kauniissa aurinkoisessa säässä. Ja hei, tuo aurinko jo vähän lämmittääkin suojaisessa paikassa oleiltuna. Vielä jonkin verran tuulee, mutta ei sada, jes. Aurinkoisia päiviä lisää kiitos! :)

Viikonloppuna sään ollessa mitä oli, niin tuli aikalailla oleiltua sisällä ja katseltua telkkaria. Samalla valmistui pehmoiset unisukat ja toiset sukat pääsivät alulle. Löysin hiljan tuota ihanaa pehmoista lankaa ja ostinkin sitä neljää eri väriä. Yhdestä 100 gramman kerästä saa tehtyä yhdet sukat. Illalla on kiva sujauttaa nämä pehmot jalkaan ja käpertyä sohvannurkkaan. Unisukkinakin ovat ihanat. 

Paljon on tullut nyt viime aikoina neulottua jotain ja hartiat kyllä vähän jo ilmoittelevat asiasta kireytenä. Jotenkin sitä kai tahtomattaan jännittää hartioita neuloessa. On se vaan kuitenkin niin mukavaa puuhaa. Jos siellä ruudun toisella puolella on neulojia, niin mikä on sinun vinkkisi neulomiseen, ettei hartiat kipeydy? Itse olen yrittänyt aina vähän tauottaa neulomista, mutta kun se vaan vie niin mennessään, ettei malttaisi millään lopettaa. Tietty pientä "taukojumppaa" on tullut myös kokeiltua.  



Mukavaa alkanutta viikkoa ja kiva, kun piipahdit!




💗









keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Vähän tuulettumassa



Moikka!

Lomailin alkuviikosta pari päivää ja kun tytärkin oli lomalla, niin suunnattiin Lahteen vähän tuulettumaan. Tytär puheli jokin aika sitten, että olisi kiva lähteä käymään Kärkkäisellä, niin sinneppä sitten suunnattiin. Käytiin tietysti myös Finnmarin tehtaanmyymälässä, joka on ihan siinä Kärkkäisen lähellä. Kaikkea kaunista taasen koko myymälä täynnänsä. Paljon olisi taas ollut kivoja sisustusjuttuja kotiin tuomiseksi, mutta vain pari juttua tarttui kuitenkin tällä kertaa matkaan. Silmänruokaa sitten tällaiselle esteetikolle sitäkin enemmän. 



 

Kärkkäisen lisäksi kierreltiin muutama Lahden kirpputori, joista ei tarttunut kummallekkaan mukaan yhtään mitään. Syömässä piipahdettiin PizzaBuffassa ja tuli kyllä syötyä vähän liikaa ja olo oli kyllä aikas ahdas jonkin aikaa. Askeleita kertyi kuitenkin ihan mukavasti päivän aikana ja ilta sitten vaan istuskeltiin ja huilailtiin. 

Oli mukava viikon aloitus yhdessä tyttären kanssa. Tänään palailin itse jo töihin ja tytär palaili omaan kotiinsa eilen ja jatkaa vielä lomailua. 

Vietätkös sinä talvilomaa? 


Viikonjatkoja!


💗