torstai 8. huhtikuuta 2021

Pientä tuunausta




 

Hei vaan aurinkoiseen torstaihin! 

Toivottavasti sielläkin paistaa aurinko. Aamun lenkki koiran kanssa tehty ja kasvisosekeitto syöty, niin ajattelin sepustella pienestä tuunauksesta, joka valmistui pääsiäisenä. 

Vuorotteluvapaalla ollessani päivissäni on aikaa puuhailla, mutta vallalla olevan tilanteen vuoksi olen tietenkin ollut suurimmaksi osaksi vain kotona. Viime viikolla sitten päätin kuitenkin käväistä kirpputorilla kurkkaamassa antia ja ihan turhaan en mennytkään onneksi. 

Kirpputorilla oli pöydät ihan täynnä ja kaikenlaista myytävää löytyi. Silmiini osui peili, jossa oli kivan malliset kehykset ja hinnan, kun näin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Hintaa peilillä oli vain kolme euroa. Takana oli Iskun hintalappu, jossa luki 69,90e. Eli huippu löytö. 

Väriltään kehykset eivät miellyttäneet omaa silmää ja meidän kodin sisustusta, joten piipahdus rautakaupassa maaliostoksilla oli edessä. Mies innostui maalaushommiin, vaikka olin itse ajatellut maalailla, mutta mikäs siinä hyvä niin. 

Hionta ja kolme maalikerrosta, niin peili oli kuin meille tehty. Samalla maalausinnolla saivat myös olohuoneen pöytä tasoltaan uuden valkoisen pinnan sekä eteisen senkki. Maalina tykkään käyttää Helmi kalustemaalia puolihimmeänä ja tälläkin kertaa maalattavat pinnat saivat samaa maalia päällensä. 

Tässä vielä kuva miltä peili näytti ennen uutta pintaa. (Kuvassa myös palapeli, joka sekin kirpparilöytö samaiselta reissulta.)



Iloa päivään! 


💗



4 kommenttia:

  1. Huippuhyvä löytö kirpparilta ja tuunauksella saa ihmeitä aikaan. :) Kyllä niin kaipaan suomalaisille kirpputoreille. Minulla on paljon kavereita ja tuttuja jotka ovat nyt vuoden ajan rakentaneet hurjan paljon palapelejä iltojen iloksi. Meidänkin pitäisi kyllä hommata parit kivat palapelit. :) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä vaivalla sai kyllä ihan uuden ilmeen peiliin. Kirpputoreilla on kiva käydä ja joskus aina löytää jotain. Palapelejä on on tullut muutamia tehtyä tässä Korona aikana, kun on tullut oltua niin paljon kotosalla. Palapelejä on kiva rakennella.

      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle -A-! <3

      Poista
  2. Kaunis tuli kirpparilöydöstäsi ja nätisti sopii teidän kotiin! Helmi-maali on tosi kiva. Mekin maalasimme miniän kanssa sillä keskimmäisen lapsenlapsen lähes 100—vuotiaan päästövedettävän sängyn ja hyvä tuli. Tunnelmallista iltaa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Tuo Helmi maali on kyllä hyvä maalata. Oi, varmasti kaunis tuli tuosta sängystä.

      Kivaa viikkoa sinulle! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)