sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Aamun startti





Huomenta sunnuntaihin!

Täällä on aamu aloiteltu jo puoli kahdeksan aikaan heräillen. Heräilin ihmeen aikaisin viikonloppuaamuksi, mikä on ihan kiva, niin on päivässä enemmän aikaa olla ja puuhastella. Viikonloppuisin aamut alkavat rauhakseen aamupalalla, joka on aika samanlainen arkiaamuihinkin verrattuna.

Olen pitkään jo koonnut vähän paremman aamupalan aamuihin ja siitä on hyvä startata päivään. Puuroa ja maustamatonta jugurttia vaihdellen kera lisukkeiden. Aikaisempiin arkiaamuihin nappaan aamupalan matkaan töihin ja syön sen sitten siellä. Näinä aamuina hörppään kuitenkin aina kupposen teetä ja syön leivän ennen lähtöä, koska en osaa lähteä tyhjällä mahalla matkaan. 

Marjat ja hedelmät antavat kivaa raikkautta aamuihin ja vasta puristettu appelsiini mehu maistuu niin hyvältä. Näillä jaksaa sitten hyvin lounaaseen ilman kiljuvaa nälän tunnetta. 

Mitenkäs sinulla aamut lähtevät käyntiin? Suositko kattavampaa aamupalaa vai lähdetkö päivän puuhiin kahvi-/teekupposen voimin?

Täällä aamu jatkuu hetken telkkarin ääressä remppa vai muutto ohjelman parissa. Siitä sitten pikku hiljaa päivän muihin puuhiin. 


Leppoisaa sunnuntaita kaikille! 


💗

torstai 6. helmikuuta 2020

Aurinkoa ja tulppaaneja





Heissan! 

Täällä paistaa ihanasti aurinko. Toivottavasti sielläkin. Niin piristävää on kyllä tuo valo. Pakko oli kaivaa kamera esiin,kun tulin töistä ja napsia muutama kuva viime viikonlopun tulppaaneista. Vielä ovat pysyneet hyvinä. Ostinkin sitten kerralla vähän isomman kimpun näin tämän vuoden 
ensimäisiksi tulppaaneiksi. 

Tulppaanit tuo kotiin tuulahduksen keväästä ja niitä saakin taas mukavasti kaupoista. Nämä olivat ihan nupullaan ostohetkellä ja oli kiva yllätys, kun olivatkin kaksivärisiä auetessaan. Täällä keväinen sisustuskärpänen jo vähän kutkuttelee ja ajattelinkin käväistä vähän kauppojen sisustusantia kurkkaamassa vielä tänään.


Oikein mukavaa viikonlopun odottelua sinulle ja kiva, kun piipahdit! 


💗

maanantai 3. helmikuuta 2020

Tammikuun kohokohtia







Tervehdys uuteen viikkoon!

Niin se tammikuu mennä hujahti ja helmikuuta jo elellään. Tässä muutama mukava kohokohta tammikuulta. Tammikuun alussa teimme ihanan reissun Tallinnaan ja samalla juhlistimme tyttären syntymäpäiviä. Merimatka ei meitä kyllä suosinut ja aallokko oli aikasmoinen ja laiva keikkui kyllä hurjasti, niin ettei pystyssä meinannut pysyä,mutta huumorilla selvittiin onneksi.



Majoituimme Radisson blue sky hotelliin ja meitä odotti ihana yllätys soppailukierroksen päätteeksi, kun palasimme takaisin hotelliin. Huoneessa odotti kuohari jäissä ja pientä naposteltavaa. Kaunis ele tyttären kunniaksi hotellilta. Sankaria juhlistimme myös Oreokakulla ja muilla herkuilla. Kävelystä kipeytyneitä jalkoja hellittiin vielä ennen nukkumaan menoa lämpimässä kylvyssä kera kylpypommin.  





Tammikuussa vietettiin myös siskoni pyöreitä ja samalla pidettiin pienet baby showerit pian syntyvän pienokaisen kunniaksi. Olipa kiva shoppailla pienen pieniä vauvan vaatteita ja tehdä vaippakakku. Järkättiin yllärisynttärit ja äitini loihti suussasulavat herkut, jotka veimme mukanamme. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja sisko piti saamistaan lahjoista.


 


Tammikuussa nautittiin myös useamman kerran ulkona syöden ravintoloiden herkuista ja kahviloiden tarjonnasta. Mukavia piristyksiä ovat olleet arkeen nämä juhlat ja yhteinen aika läheisten kanssa. 


Mitenkäs sinun alkanut uusi vuosikymmen on lähtenyt käyntiin?


Mukavaa helmikuuta kaikille!


💗

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Ruokaisa kanasalaatti


Heippa pitkästä aikaa!

Niin se on tammikuu viimeistä viikkoa vaille vietetty. Missä on meidän talvi? Huhuu...
Eilen, kun lähdettiin miehen kanssa kaupoille niin olipa niin keväinen fiilis auringon paistaessa ja mittarin ollessa lämpöasteilla. Tuleeko sitä kunnon talvea enää ollenkaan tälle vuodelle? No,vielä se kerkiää ja ensiviikolle taitaa olla tännekkin suuntaan luvattu lunta. Pikku pakkanen ja lunta edes jonkin verran olisi kyllä kiva saada edes joksikin aikaa. 





Sitten otsikon aiheeseen. Tänään tein ruoaksi kanasalaattia ja kutsuin myös vanhempanikin syömään. Me syödään aina välilllä ruoaksi ihan salaattia. Salaatin saa kivasti ruokaisaksi lisäämällä salaatin joukkoon pastaa ja esim. kanaa, tonnikalaa tai lohta. Tänään käytin salaatissa kaupan valmista Vuolu kanafileetä. Nämä Vuolu palaset on niin kätevä laittaa salaatin sekaan. Sopii hyvin salaattiin ja salaatti on nopsasti valmista. Salaatin lisukkeeksi tarjolla oli vielä patonkia kera tuorejuuston. 


Ruokaisa kanasalaatti

jäävuorisalaattia
rucolaa
tomaattia 
kurkkua
paprikaa
fetajuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
kierrepastaa
vesimelonia
hunajamelonia
Vuolu kanafileetä (pehmeä savu)
suolapähkinöitä
krutonkeja
salaatinkastiketta



Mukavia tammikuun viimeisiä päiviä! 


💗








torstai 9. tammikuuta 2020

Vähän erilainen lumiukkosoppa







Moikka! 

Sain kivan lahjan tässä ennen joulua kera kukkasten. Ajattelin sen teillekkin kertoilla, jos et ole vielä törmännyt tähän vähän erilaiseen lumiukkosoppaan. Tähän lumiukkosoppaan tulee lämpimän kaakaon joukkoon pieni pullo Baileystä antamaan makua ja pientä lisälämmikettä pakkaspäivään. Lämpimän juoman pinnalle tulee tavallisen lumiukkosopan tapaan vaahtokarkkeja ja juoman sekoittaa tottakai piparminttukeppi. 

Onko lumiukkosoppa sinulle tuttu juttu? Oletkos maistanut tätä versiota lumiukkosopasta?

Itse tykkään juoda lämmintä kaakaota varsinkin näin talvisin ja kaupasta kotiutuukin toisinaan näitä valmiita kaakaopusseja mistä saa kätevästi kupposen kuumaa valmistettua. Töräys vielä valmista pullo kermavaahtoa ja namskis lämpöinen juoma on valmis. Lumiukkosoppaa tulee kyllä harvemmin tehtyä, mutta silloin tällöin tälläinen soppa on kivaa vaihtelua.


LUMIUKKOSOPPA

Kaakaojauhe mukin pohjalle kaada, näin voit lumiukkosopan alulle saada. Päälle lämmintä vettä tai maitoa, kohta alat talven tunnelmaa taikoa. Baileys ja "lumipalloja" mukaan laita, eiköhän juoma tämä kohta jo maita. Kepillä hiljaa hämmennä vielä ja anna talven tunnelman viedä. 



Kivaa torstaita kaikille! 


 💗



tiistai 31. joulukuuta 2019

Tämän vuoden viimeiset tunnelmat



Moikka uuden vuoden aattoon! 

Täällä on vuoden viimeinen päivä alkanut mukavasti ystävän kanssa kahvitellen ja kuulumisia vaihdellen. Muutakin mukavaa on näihin välipäiviin mahtunut. Ihanaa joutenoloa, pitkiä yöunia, hetkessä elämistä, sarjojen katselua telkkarista,valmiista ruoasta ravintolassa nautiskelua ja pienesti alessa piipahtamista. 

Sain tyttäreltä joululahjaksi liput Vain elämää konsettiin ja lauantai-ilta vietettiin hyvän musiikin parissa Hartwall areenalla. Areena oli ihan täynnä ja tunnelma oli katossa. Kiitos rakas vielä tätäkin kautta ihanasta lahjasta ja yhteisestä ajasta. 

Täällä uutta vuotta vastaanotetaan ihan kotosalla koiran turvana oleillen. Muutama raketti täällä paukkuukin jossain kauempana. Vähän niille piti aluksi öristä, mutta onneksi Nana ei niitä kuitenkaan pelkää. Iltaa vietetään mitenkäs muutenkaan, kuin hyvän ruoan ja herkkujen merkeissä ja kilistellään mennelle ja uudelle alkavalle vuodelle.Raketteja ei tänäkään vuonna meille ostettu, mutta muutama tähtisädetikku rätisee illan pimeydessä. 


Toivottelen kaikille oikein hyvää ja onnellista alkavaa uutta vuotta 2020! 


Kiitos, kun vierailet blogissani! 



💗