keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Koirahöpinöitä

Täällä on ilma vaihdellut tänään sateesta auringon paisteeseen. Parhaillaan aurinko kurkkailee tuolta pilven rakosesta. Heti se jotenkin voimaannuttaa. Olo on nyt jotensakkin väsähtänyt ja takki on tyhjä. Kovasti viikonloppua jo odottelen. Toivottavasti tämä on vaan huonosti nukutun yön tuotoksia ja pikaisesti ohimenevää. Lomaa tässä kyllä jo kovasti odottelen. Ei enää kauaa, kohta se koittaa.

Ihana piristysruiske on kyllä aina kotiin tullessa koirulin ihana vastaanotto. Toinen on niin iloinen, että siinä kyllä itsekkin väkisin ilostuu, vaikka joskus väsyttäisi.
Tänään oli erikoisherkkupäivä, kun löysin hauskoja kanankoipia kaupasta. Aika iso jyrsittävähän tuo on pikkukoiran suuhun, mutta päätin kuitenkin kokeilla antaa. Hyvinhän se sujui, vaikka taisi olla kyllä vähän isommille suunnattu herkku.No,vähän haastetta. Enpä tuollaisiin aikaisemmin ole törmännyt. Meillä koiruli tykkää syödä kanakierteellä päällystettyjä nahkatikkuja ja tämä oli samaa matskua, vaan vähän erilaisena versiona.




Tästä tulikin nyt tällainen koirahöpötys. Trimmauspuuhia pesuineen olisi taas edessä viikonloppuna. Pian tuo villakoiran turkki kasvaa. Päästään myös kokeilemaan uutta shampoota. Shampoossa on kiva vaniljan tuoksu. Saas nähdä kauanko turkissa tuoksu kestää.

Ilta menee täällä kyllä tänään huilaillen ja tyttären uutta sänkyä odotellen. Pitäisi saapua tässä illemmalla. Tytär toivoi uutta tapettia/maalia huoneeseensa ja taitaa olla pientä pintaremonttia täällä edessä lähiaikoina.

Tulipa sekalainen sepustus. Ihanaa ja rentouttavaa keskiviikkoiltaa. ❤

4 kommenttia:

  1. Varmasti on kiva tulla kotiin, kun on tuollainen söpö koira vastassa!😍
    Teillä onkin kivaa puuhaa tiedossa, jos teette pintaremonttia.
    Me tehtiin lastenhuoneisiin pari vuotta sitten tapettien vaihtoa ja maalaamista.
    Nyt tekisi mieli sisustella pojan huonetta, kun syksyllä hän aloittaa ylä-asteen.
    Toisaalta piha hommatkin alkaa ulkosalla pian, niin ehtiikö sisällä kohta sisustelemaan.😀
    Rentouttavaa illan jatkoa sinne!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se niin kiva tulla kotiin, kun saa aina niin iloisen vastaanoton.
      Pikku jutuilla saa kivaa uudistusta aikaiseksi. Tapetin pois ottaminen ei ole sitä kivointa puuhaa. Onneksi on vain yksi seinä revittävänä.
      Ihanaa kohta pääsee kukkapenkkien putsauspuuhiin.Lomalla ajattelin aloitella, jos säät vaan sallii.
      Illanjatkoja! <3

      Poista
  2. Ihanaa, kun on joku,joka odottaa!
    Kivaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja aina niin hyväntuulisena. :)
      Illanjatkoja! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)