maanantai 4. maaliskuuta 2019

Aitoa ja tekoa

Moikka pitkästä aikaa! 

Maaliskuuta mennään ja kevättä kohden kovaa vauhtia. Lunta on tänne etelään luvattu ensiyön aikana satelevan, mutta en anna sen pilata keväistä fiilistä. Keväisen tunnelman tuojina ovat olleet jo pitkään kukkineet vaaleanpunaiset neilikat keittiössä ja olohuoneessa. Nuo suloisuudet yhdistettynä aurinkoisiin päiviin ovat kyllä tuoneet niin ihanaa keväistä tunnelmaa kotiin.Kevät ja kukkaset ne vaan sopii niin hyvin yhteen. 

Käväistiin tyttären kanssa perjantaina kirpparilla ja löysin kolme kaunista silkkiruusua. Näyttivät niin kivoilta ja aidoilta, että kassalle päätyivät. Aidoista kukkasista tykkään kyllä enemmän, mutta onpahan maljakossa sitten jotain, jos muut kukkaset kuihtuvat ennen uusien hankintaa. Silkkikukkasethan ovat ja pysyvät aina yhtä kauniina. 



Sain ystävältäni joululahjaksi kauniin kukka-asetelman ja sen mukana sain ihanan pyöreän valkoisen maljakon ja siihen laitoin nämä valkoiset ruusut. Sopivat mielestäni kivasti. Ruusut käyvät myös hyvin maljakkoon, jossa on paikka kolmelle yksittäiselle kukkaselle.



Osa silkkikukkasista on kyllä tänä päivänä niin aidon näköisiä. Kauempaa katsottuna voisi erehtyä luulemaan niitä oikeiksi. Täällä ihastellaan nyt niin aitoja, kuin tekokukkiakin. 


Kukkaisterkuin toivottelen sinulle mukavaa maaliskuista viikkoa! 



💗








16 kommenttia:

  1. Ihanat ruusut! Ja tosi aidon näköiset!
    Hyvää uutta viikkoa Sari!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään nuo tekokukkaset eivät ole niin "muovisia", kuin ennen.
      Kiitos ja mukavaa viikon jatkoa sinulle! <3

      Poista
  2. Kauniit on ruusut!
    Ihan totta, silkkikukissa on paljon aidonnäköisiä.
    Kiva tuo kolmen kukan maljakko!
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tykkään kanssa tuosta kolmen kukan maljakosta. On vähän erilainen,kuin tavalliset maljakot.
      Mukavaa torstaita!

      Poista
  3. Kivoja maljakoita. Täälläkin tykätään tekokukista , koska olisi melko kallista pitää aina aitoja ja toisaalta pöydillä olisi aution näköistä maljakot tyhjinä. Nykyään saa todella aidonnäköisiä tekokukkia verrattuna takavuosien muoviruusuihin. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ella! <3
      Totta, tekokukkaset ovat nykyään paljon aidomman näköisiä, kuin aikanaan. Kukkaset tuovat mukavaa tunnelmaa kotiin olkoon ne sitten aitoja tai tekokukkia, vaikka aidot kukkaset on aina aidot, mutta välillä on voi maljakossa katsella myös ihanaisia tekokukkasiakin.

      Mukavaa viikonjatkoa sinulle ja kiitos paljon kommentistasi! :)

      Poista
  4. Ovat kyllä hyvin aidon näköiset! Ja hienosti passaavat yhteen valkoisten maljakoiden kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -A-! <3
      Nuo kukkaset kuin kirpparilla näin, niin heti ajattelin, että noihin maljakoihin voisivat olla aikas sopivat.
      Mukavaa torstaita! :)

      Poista
  5. Tosi kauniita ruusuja, lähikuvassakin ihan aidon näköisiä.
    Jotkut eivät voi sietää tekokukkia, minä tykkään ja niitä onkin.
    Nykyiset viherkasvit jos kuolevat jouluun mennessä, ostan nekin teko sellaisia :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tuija! <3
      Tekokukkaset jakavat kyllä mielipiteitä.
      Täältäkin löytyy muutama tekoviherkasvi, paikasta johon ei kovin aurinko pääse paistelemaan! :)

      Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  6. Hauskat maljakot! Meillä on myös silkkikukkia ja taitaa olla muutama muukin, sillä ovat todella ihan kuin aitoja ellei ihan läheltä katso ja kukkivat aina ♥

    VastaaPoista
  7. Tosi kivat ruusut🌹🌹🌹Mukavaa maaliskuuta sinullekin

    VastaaPoista
  8. On niin aidon näköisiä. Upeat on maljakotkin ja tuo kolmen maljakon maljakko on tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! ❤️
      Tykkään kanssa tuosta maljakosta, kun on vähän erilainen.

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)