lauantai 12. joulukuuta 2020

Piparin tuoksua







Heippa!

Ensimmäiset piparit paistelin viime viikonloppuna ja ajattelin tännekkin niistä muutaman sanan kirjoitella. Piparin tuoksu kuuluu niin joulun odotukseen. Ensimmäiset piparit maistuu niin hyviltä ja se ihana leijaileva tuoksu mikä niistä valtaa kodin on herkullinen. 

Löysin kirpparilta pari uutta muottia ja niitä oli ekaksi testattava. Muotteja onkin kertynyt aikasmoinen määrä tässä vuosien varrella ja melkein joka vuosi olen ostanut jonkun uuden, jos kiva muotti on tullut vastaan. Nyt on muottien joukossa vähän erilainen sydän,jonka keskelle jää sydänreikä. Kivan näköisiä tuli ja nuo pienet sydämet mitkä jäivät isosta sydämestä paistelin myös suupaloiksi erikseen. Muumimuotteja olenkin katsellut aiemminkin ja nipsumuotti meiltä jo löytyykin. Nyt on sitten muumikin päässyt joukkoon. 

Pipareiden jäähtyessä tein vielä pikerin ja koristelin piparit. Mukavaa puuhaa! Muumit saivatkin kokonaisen päällisen ja silmät nonparelleista. Elintarvikeväriä meillä ei ollutkaan, vaikka niin muistelin, joten piti vähän soveltaa ja sinisen värin pikeriin sain mustikoiden mehusta. Onnistuuhan se näin luonnollisestikkin! 


Jokos siellä on pipareita paisteltu tai piparitaloa koristeltu?


Leppoisaa lauantaita! 


💗



9 kommenttia:

  1. Ihania pipareita ja niin kauniisti koristeltu! Meillä ei piparit tee kauppaansa,joten en niitä paista. Ostopipareita saatan jokusen ostaa.
    Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Anne! 💞
      Ihanaista joulun odotusta sinullekkin!🎄

      Poista
  2. Kauniita pipareita. En ole vuosiin enään itse leiponut, tytär leipoo kyllä. Ennen meni aina koko Itsenäisyyspäivä pipareita leipoessa. Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! 💞
      Itsenäisyyspäivänä usein tulee leivottua ensimmäiset piparit.
      Mukavaa joulun odotusta sinullekkin! 🎄

      Poista
  3. Kiitos paljon Suvi! 💞
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon Suvi! 💞
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon Suvi! 💞
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Voiko näin kauniisti osata koristelua tehdä 😘 miten olet onnistunut saamaan noin tasaisen pinnan muumeihin 🤔
    Minä en ole koskaan tehnyt piparitaloa mutta nyt tein piparikranssin ja koristelu oli vähän huononpuoleinen kun katselen sinun. Käy kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Nila! ❤️
      Tällä kertaa pikeristä tuli juuri sopivaa tuohon koristeluun ja sain helposti pursotinpussia apuna käyttäen levitettyä päällisen. Kovasti on kiinni siitä millainen tuo pikeri on koostumukseltaan.
      Piparikranssi kuullostaa hyvältä, tulen kurkkaamaan! 😊

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)