maanantai 11. kesäkuuta 2018

Ostaakko vai eikö



Moikat mukavan lämpöiseen maanantaihin!

Löysin tässä kerran kirpparilta ison lasisen astian. Tuo ihanuus odotti jo heti ensimmäisessä pöydässä ovesta astuessa ja siinä sitä pyörittelin ja tuumailin olisiko käyttöä. Kivalta kyllä näytti. Vähän askarrutti pohjassa oleva lasinen auringon kuva. Saisiko sen jotenkin piiloon?

Jätin sen sitten kuitenkin pöytään ja jatkoin kierrosta. Koko ajan tuo kuitenkin mielessä oli. Kirpparilta poistuin sitten kuitenkin ilman tuota astiaa. Kirpparikierroksen jälkeen piipahdettiin tyttären kanssa läheiseen Mc Donaldsiin pikaruoalle ja edelleen tuo astia tuli vähän väliä mieleen. Selkä alkoi olla jo siinä pisteessä, että takaisin kirpparille en jaksaisi enää lähteä kävelemään. 





Eipä siinä sitten kuitenkaan auttanut muu kuin suunnistaa auton nokka takaisin kirpparille ja tytär lähti astian ostoon ja minä odottelin autossa. Jännäsin, ettei kukaan vaan ollut ehtinyt sitä jo ostaa sillä aikaa, kun mäkkärin herkkuja popsittiin, koska silloin olisi kyllä harmittanut! Onnekas olin ja kotiin lähdettiin lasiastia takapenkillä. Oikeaa käyttötarkoitusta en tälle astialle tiedä, mutta taitaa olla jonkinlainen tarjoiluastia, kenties? Paksua lasia on ja painava, kuin mikä.

Nyt se koristaa meillä olohuoneen pöytää ja on saanut kaverikseen tuikkukipon. Auringon kuvan peitin pienillä" koristekivillä". Niin nappi ostos. 

Onkos siellä ollut samankaltaisia tilanteita, ostaakko vai eikö? Oletkos samalla tavoin kääntynyt takaisin ja hakenut mieltä kaivelemaan jääneen jutun? 



Mukavia päiviä viikkoosi!


💕


24 kommenttia:

  1. Tosi kaunis vati! Kyllä tuo tunne on ihan tuttu!
    Joku esine vaan jää takaraivoon tosi tiukasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Hyvä ostos oli!
      Muutaman kerran on kyllä harmittanut, kun ei ole tullut jotain mukavalta tuntuvaa hankittua ja ostosmatka on ollut turhan pitkä uudelleen lähteä hakemaan. Tästä pähkäilystä tuli kuitenkin "onnellinen loppu"! ;)
      Mukavaa tiistaita! <3

      Poista
  2. Ihana löytö! Joskus joku asia jää mielenpäälle ja silloin se on paras hakea kotiin :) Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu! :)
      Juurikin näin! ;)
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle myös! <3

      Poista
  3. Oi miten kaunis. Mukavaa viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ritva! :)
      Kyllä tykästyin kovasti, kun tuon näin, vaikka ensin en oikein osannut ajatella mihin käyttöön sen meille laittaisin.
      Mukavaa viikonjatkoa sinullekkin! <3

      Poista
  4. Onpa kyllä kaunis ja tuolle löytyy varmasti monta käyttötarkoitusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Varmasti, aluksi se saa ihastuttaa tuossa olohuoneen pöydällä.
      Kivaa viikkoa Nanni! <3

      Poista
  5. Upea tarjoiluvati/lautanen! Tuohon saa vaikka jouluna isot saksanpähkinät tai vihreät kuulat tai juuri mainio noin kynttilän alustana. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Totta, varmasti kiva myös herkkulautasena!
      Mukavaa viikkoa -A-! <3

      Poista
  6. Hieno! ihan on samanlaisia tunteita ollut...Kivaa viikkoa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joskus sitä jää pähkäilemään... ;)
      Kivaa viikkoa sinullekkin Kristiina! <3

      Poista
  7. No kyllä kannatti kääntyä takaisin. Minä olen toiminut joskus samalla tavalla. Nykyisin teen ostopäätöksen heti, kun tiedän, että tulisin kuitenkin takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onneksi käännyttiin! :)
      Fiksu ratkaisu!
      Kiitos Ansu! <3

      Poista
  8. Kyllä kannatti kääntää renkaat takaisin ja noutaa tuo ihanuus. Kyllä joskus on käynyt niin ja kun olen palannut hakemaan, niin joku muu on vienyt. On se harmittanut. Mukavaa keskiviikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! :)
      Samaa mieltä, olisi kyllä sitten kotona harmittanut,jos ei oltaisi palattu takaisin, varsinkin, kun kyseinen kirppari ei ollut ihan kodin lähistöllä.
      Tuossa tilanteessa ketuttaa kyllä tosi paljon, jos joku muu on ehtinyt napata oman "aarteen", jos palailee takaisin hakemaan.
      Kivaa torstaita sinulle! <3

      Poista
  9. Kaunis lasiastia!
    Kannatti ostaa!
    Hyvää loppuviikkoa!❤️😊☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :)
      Samaa mieltä!
      Mukavaa loppuviikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  10. Kaunis löytö ja tuttu tunne aina ei ole onni matkassa niinkuin sinulla ja joku muu on sen vienyt. Nyt en enää emmi jos ostos ei ole kallis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! :)
      Tuo on kyllä hyvä keino varmistaa, että varmasti saa haluamansa. Joskus sitä vaan empii turhaan, ehkä johtuu siitä, että kivoja kippoja ja muita juttuja alkaa olla jo kertynyt, niin sitten vähän tarkemmalla syynillä katselee ostettavia.
      Ja totta usein kirpparihinnat on sen verran edukkaita, että ostokset ei ole kalliita.
      Mukavaa torstaita! <3

      Poista
  11. Hieno löytö! Kerran Espanjassa jäi ostamatta kalaveitset. Harmitti. Samaan paikkaan päädyttiin vuoden päästä ja menin heti siihen liikkeeseen ja ne olivat siellä ja ostin. Kun olin parin päivän kuluttua menossa tuohon kauppaan uudestaan se oli lopetettu ja ikkunat paperoitu sanomalehdin!!! Onneksi sinunkin maljasi oli vielä tallella :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika! :)
      Olipa hyvä tuuri sinulla! Onneksi ehdit ajoissa ja hienoa, että veitset olivat vielä myynnissä! :)
      Mukavaa lauantaita! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)