perjantai 8. kesäkuuta 2018

DIY sängynpääty



Hei alkavaan viikonloppuun!

Viikko on vierähtänyt vauhdilla ja tänään vasta töissä heräsin, että on perjantai! Missähän lie ajatukset matkustaa! Ihan mukava viikko takana ja tästä on kiva aloitella viikonloppua.

Tänään ajattelin vilauttaa teille makkarin uutta ilmettä, jonka toi tullessaan uusi sängynpääty. Sängynpääty on ollut kauan mietinnässä, mutta oikein sopivaa ei ole vastaan tullut. Haaveissa oli pitkään valkoinen nahkainen pääty, mutta sitten matkan varrella mieli muuttui ja tuo pääty unohdettiin. 





Toriltakin (Tori.fi) katselin päätyjä,mutta melkein kaikki myynnissä olevat päädyt olivat liian pieniä meidän sänkyyn. Joten, kun sopivaa päätyä ei sitten alkanut löytyä, niin päädyttiin tekemään pääty itse. Mies kävi ostamassa sisustuspaneelia ja listaa ja yhdessä illassa sängynpääty oli valmis.

Kuukauden olen nyt ihastellut tätä uutta näkymää makkarissa ja olen niin tyytyväinen. Vanha tapettikin sai jäädä, vaikka sen ensin ajattelin vaihtaa uuteen, mutta sopii mielestäni kivasti nyt päädyn kanssa yhteen. 


Pienillä muutoksilla saa kivasti uutta ilmettä aikaan. Muutokset jatkuvat täällä nyt vuorostaan pojan huoneessa, mutta siitä sitten joskus toiste. 


Nytpä toivottelen teille kaikille mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua! 
Toivotaan, että kesäinen sää palailisi!


💕






27 kommenttia:

  1. Onpa kiva sängynpääty!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma! <3
      Tykkään kyllä kovasti lopputuloksesta!
      Leppoisaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
  2. Kaunis sängynpääty ja koko huone <3

    VastaaPoista
  3. Onneksi ette vaihtaneet tapettia. Se sopii kivasti kokonaisuuteen. Sängynpääty on loistoidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä ihan taas erilainen tunne tuosta tapetista, kun sängynpääty laitettiin! Kiitos kovasti Ansu! <3
      Mukavia hetkiä viikonloppuusi! :)

      Poista
  4. Itse kun tekee niin saa mieluisan. Kiva, kun mies auttoi ja varmasti oli mukavaa puuhailla yhdessä. Hyvä lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta! Onneksi saatiin helpolla ja tosi edukkaastikkin tuo pääty tehtyä. Välillä saa hetken pehmitellä tuota miestä näihin remppa juttuihin.;)Ja enemmän se taitaa mennä meillä kyllä näissä puuhissa niin,että minä esitän toiveita ja sitten mies toteuttaa. Apuna sitten olen tietenkin,jos tarvitaan!
      Kiitos Krisse! <3
      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  5. JOO! Nämä kaikki lauta- ja paneelijutut ovat ihan myös minun juttuni eli siis tykkään! Kaunista on! Kivaa ja aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ulla Annika! <3
      Aurinkoa sinunkin viikonloppuusi! :)

      Poista
  6. Itse kun tekee saa juuri sellaisen kun haluaa.Kivaa viikonloppua♥️💕

    VastaaPoista
  7. Kaunis pääty sekä kokonaisuus. Kivasti toi peili.
    Itsekin olen haaveillut sängylle päätyä. Meillä ei ole mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! ❤️
      Tuo pääty antoi kivasti koko huoneelle ryhtiä.
      Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  8. Kaunis makkari ja tapetti tosiaan sopii sinne täydellisesti joten en lähtisi sitä poistamaan. Meiltä löytyy samanlainen tai tyylinen päiväpeitto. Prismasta nappasin omani kevään aikana, vitsi se on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! ❤️
      Prismasta ostin myös tuon päiväpeiton jokunen aika sitten. Ihastusta ensisilmäyksellä! ❤️ Tuollaista päiväpeittoa olin haaveillut ja etsinyt pitkään. Joten ei kauaa tarvinnut ostopäätöstä miettiä. Ihanan muhkea! :)
      Mukavaa sunnuntaita! ❤️

      Poista
    2. Siis aivan upea! Ja tuo päiväpeitto myös! Puolivahingossa löysin siis päiväpeitonkin sängynpäätyjä katsellessa. Toivottavasti peittoja vielä löytyy. Onko ajan kuluessa mennyt littanaan tai nyppääntynyt? Kaunis huone kertakaikkiaan!

      Poista
  9. Upea pääty!
    Minäkin olen miettinyt, että sängynpääty olisi kiva. En vain ole saanut sitä toteuttamisasteelle ;)

    Kivaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤️
      Kauan sitä täälläkin pähkäilin.:)
      Tykkään kyllä paljon uudesta ilmeestä, jonka pääty tuo!
      Mukavaa sunnuntai-iltaa! ❤️

      Poista
  10. Kaunis pääty ja ihana huone muutenkin! 😍
    Mukavaa alkavaa uutta viikkoa sinulle! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaaru! ❤️
      Mukavaa uutta viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  11. Ihana pääty ja ei turhia krumeluureja. Sopii kyllä hyvin tapetinkin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurinkin näin! :)
      Kiitos, tykkään myös tuosta tapetin ja päädyn yhdistelmästä.Ihan uusin silmin tuota tapettia katselee nyt päädyn tulon myötä. Huoneen ilme uudistui paljon päädyn tulon myötä. :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)