maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kasvua odotellaan


 Hei uuteen viikkoon!

Täällä ajatukset on tänään aamusella pyörineet kukkasissa. Ulkona sateli lunta isoin hiutalein ja mikäs paremmin kevätfiilistä tässä hetkessä nostattaisi, kuin siementen multaan kylväminen.

Innostuin ostamaan muutaman pussin kukkien siemeniä ja katsotaan nyt saanko niistä sitten kukkien taimia aikaiseksi. Kaikki nämä kukkaset olisi voinut kylvää myös suoraan uloskin toukokuussa, mutta ajattelin kokeilla esikasvattaa ne sisällä ja saada ihailla kukkasia jo tänä kesänä.


Ostin sarviorvokin, puistolemmikin ja karpaattienkellon siemeniä. Kaikki nämä ovat monivuotisia lajikkeita ja olisipa kiva, jos sitten nousisivat muinakin vuosina kukkapenkistä ilahduttamaan.

Minkäänlaisia kylvöastioita ei minulta löydy, enkä viitsinyt niitä ostaakkaan, vaan laitoin multaa kananmunankennon koloihin ja niihin ripottelin vähän pikkuruisia siemeniä. Suihkutus sumutinpullolla ja kenno ikkunan viereen valoa saamaan. Jos (ja kun) kukkaseni alkavat itää, niin siirrän ne sitten isompiin astioihin.

Siemeniä jäi vielä ja ajattelin loput kylvää suoraan ulos toukokuussa.


Jännää! 
Nyt kasvua odottelemaan innolla.
 Josko kesällä sitten päästäisiin ihailemaan ihanaa kukintoa takapihalla. 



Mukavia päiviä viikkoosi!



💗




20 kommenttia:

  1. Lemmikit ovat mun suosikkejani, samoin orvokit.Ne siementävät itse itsensä toiseen kertaan maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lemmikeistä ja orvokit on myös olleet aina ihania.
      Kiitos tiedosta! Toivottavasti onnistun saamaan kukat kasvamaan.
      Mukavaa keskiviikkoa Tuija! :)

      Poista
  2. Tuollainen kananmunakennohan on tosi kätevä:) Kivoja puuhia,nyt laitetaan heti peukut pystyyn että lähtevät hyvin kasvamaan:)♥ Nuo monivuotiset on kyllä kivoja! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! 💕
      Täällä innolla odotan, koska jotain vihreää alkaa mullasta pilkahtaa!
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle! :)

      Poista
  3. Kätevää kylvää kennoon, itselläni on jo muutama minikasvihuone odottamassa taimia. Saa nähdä miten viljely onnistuu tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään kylvöastioita ei ollut, joten ajattelin kokeilla tuohon kananmunankennoon.
      Onnea viljelyysi! :)
      Mukavaa keskiviikkoa Maiccu! 💕

      Poista
  4. Onnea kasvatuksille <3 Toivottavasti ilahduttavat kesällä runsaalla kukinnalla <3 Mukavaa viikon jatkoa kurjista keleistä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu! 💕
      Nyt jännätään milloin jotain vihreää alkaa mullasta pilkahdella!
      Mukavaa viikkoa sinullekkin!
      Täällä paistaa tänään aurinko, toivottavasti sielläkin! :)

      Poista
  5. Kyllä kananmunankenno sopii tuohon puuhaan oikein hyvin. Voit vaihtaa myöhemmin vaikka maitopurkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin tuumasin.
      Maitopurkki onkin hyvä idea!
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle Ansu! 💕

      Poista
  6. Kiva Idea istuttaa kananmunakennoon.
    Onnea kasvatukseen!😊💕

    VastaaPoista
  7. Toivotaan, että kohta alkaa vihertää. Munankennot ovatkin kiva idea esikasvattaa. Ja voihan niitä esikasvatusruukkuja tehdä myös sanomalehdestä ja istuttaa sitten suoraan maahan ruukussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multaahan tuohon ei palkoa mahdu, mutta varmaan ihan riittävästi näin aluksi. Luulisin, että tuosta on helppo sitten siirtää toiseen astiaan, vaikka lusikkaa apuna käyttäen.
      Hyvä idea tuo sanomalehtiruukkukin! :)

      Poista
  8. Kiva idea istuttaa kanamunakennoon. Minä olen istuttanut joskus maitopurkkeihin. Niitä mahtuu pitkittäin monta ikkunalaudalla. Hyviä taimia toivotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! :)
      Maitopurkit on myös kyllä käteviä. Taidan siirtää sitten alut niihin, jos en muuta keksi.

      Poista
  9. Onnea istutuksille! Toivotaan että lähtevät huimaan kasvuun.

    VastaaPoista
  10. Voi miten jännittävää! Kiva odotella noiden kasvua! Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää seurata miten käy, tuleeko mitään vihreää näkyviin! :)
      Ihanaa viikkoa sinullekkin Jaana! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)