tiistai 28. marraskuuta 2017

Joulukortteilua

Heippa kaikille!

Marraskuun viimeisiä päiviä mennään ja ihan kohta alkaa joulukuu. Marraskuun viime päivien säät ovat olleet kyllä niin vaihtelevia. Välillä sataa ihanasti lunta ja sitten taas seuraavana päivänä taivaalta tulee vettä ja vie kaiken lumipeitteen mennessään. 

Tulevaan jouluun kuitenkin valmistaudutaan oli sitä lunta tai ei. Haaveissa tietenkin olisi se valkoinen joulu. Joulukortteja olenkin tehnyt viimeisen reilun viikon aikana aina kortin tai pari päivässä ja nyt ovat kaikki kortit valmiit mitä ajattelin tänä vuonna lähettää. Ajoissa ollaan! 






Joulukortteihin keräilin materiaalit ihan omasta kaapista ja mitään uutta ihanaa ei tänä vuonna kortteihin tullut hankittua, kun ei tuolla kaupoilla niin ole pystynyt käymään.
Korteista tulikin kaikista ihan erilaisia. Vielä pitää kortit kirjoitella ja postimerkit hankkia niin sitten ovat valmiita postitettaviksi.

Joulukortteja onneksi vielä lähetellään ja ihana on itsekkin niitä lähetellä ja joulun aikaan myös postilaatikkoon kurkkailla ja itsekkin niitä sieltä saada! Lähetteletkö sinä joulukortteja vai lähetätkö muunlaisen joulutervehdyksen?




Muutamia pakettikorttejakin tein jo valmiiksi. Oi, kuinka odotankaan sitä, että pääsee lahjoja taas paketoimaan. Se on niin ihanaa puuhaa. 

Mukavaa viikonjatkoa!




24 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniita joulukortteja!😍
    Sain myös tehtyä jo joulukortit.
    Nyt ne on valmiit postitettavaksi.
    Tykkään myös paketoida lahjoja.
    Muutaman lahjan olenkin jo paketoinut.

    Kivaa illan jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Sielläkin ollaan hyvissä ajoin valmiina. :)
      Lahjoja pitäisikin alkaa pikku hiljaa hankkia, ettei jää ihan viimetippaan.
      Kivaa illanjatkoa sinullekkin! <3

      Poista
  2. Oletpa tehnyt kauniita kortteja! Kyllä niitä tosiaan on tehty täälläkin ja lähetellään myös.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kortteja, niin kauniita♥ Mukavaa marraskuun loppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Mukavaa marraskuun loppua sinullekkin! <3

      Poista
  4. Kylläpä oletkin tehnyt kauniita kortteja ♥ Itse tehdyt kortit ovat niin kauniita. Niitä on kiva lähettää ja varsinkin saada. Me lähetämme kyllä myös joka vuosi joulukortteja. Välillä askaartelen niitä itse ja välillä ostan valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! <3
      Samoin täällä, välillä askartelen itse ja sitten taas toisinaan hankin ne valmiina. Ihanaa, kun joulukortteja vielä lähetellään.
      Mukavaa viikonjatkoa! :)

      Poista
  5. Kauniita joulukortteja. Hyvää marraskuun loppupäuviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! <3
      Mukavia marraskuun viimehetkiä sinullekkin!

      Poista
  6. Voi että, onpa kauniita ♥

    VastaaPoista
  7. Todella kauniita kortteja olet tehnyt. Ihana myös nuo pakettikortit, kruunaavat kyllä lahjan! <3

    VastaaPoista
  8. Korteissasi on tunnelma ja värit kohdallaan. Siis niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Ansu! ❤️
      Mukavaa marraskuun viimeistä päivää!

      Poista
  9. Nättejä kortteja! Mä kyllä töissä teen kortteja mutta omat on kaupasta🤗Hyvää loppuviikkoa!💕

    VastaaPoista
  10. Aivan ihastuttavia kortteja! Mä ostin tänäkin vuonna kortit. Ensimmäiset vein jo eilen postiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katri! <3
      Kaupoista saa kauniita kortteja.
      Mukavaa perjantaita ja joulukuun ensimmäistä päivää!

      Poista
  11. Kauniita ja tyylikkäitä kortteja. Saajat ovat iloisia saadessaan noin kauniita kortteja.

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)