tiistai 5. toukokuuta 2020

Ihana toukokuu




Moikka!

Ihana toukokuu se on täällä. Toukokuu on jo niin lupaus kesästä. Tänään aamulla ulkona kävellessä tuntuikin jo lämpöiseltä, kun edellispäivien tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tänään tänne etelään lupailtiinkin lämmintä päivää. Ilmojen lämmitessä on etu- ja takapihalla kevään ensimäiset kukkaset jo aukailleet kukkiaan ja jotenkin ihan hetkessä tuntuu, että kukkaset ovat kasvaneet roimasti. Kivasti jo vihertää kukkapenkeissä. 

Etupihalle ostin tässä joku aika sitten oven molemmille puolille seinäruukkuihin orvokkeja. Ne onneksi kestävät, vaikka vielä yöllä olisikin vähän pakkasta. Siitä se sitten pikku hiljaa lähtee kesäkukkienkin hankinta. Niin ihanaa! 


Luonnonkukkasista ehdottomasti suosikkini on valkovuokko näin keväällä. Niitä näkeekin nyt kävellessä siellä täällä. Viikonloppuna keräsin vähän niitä kotiinkin ihastuttamaan. Niin kauniita ovat. Valkovuokon yhdistän vahvasti myös äitienpäivään ja valkovuokkokimppu on aikoinaan monesti äidille tullut äitienpäivänä annettua. 


Onkos siellä valkovuokkojen ystäviä?



Toukokuisin kukkaisterkuin toivottelen sinulle mukavaa viikkoa! 




💗








10 kommenttia:

  1. Valkovuokot ovat kauniita <3 Näin tänään sinivuokkoja, mutta valkovuokkoja en ole tälle keväälle vielä nähnyt. Valkovuokkokuvasi ovat kauniita <3
    Aurinkoisia toukokuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokkoja en olekkaan täälläpäin vielä nähnyt.
      Kauniita ovat nekin.

      Mukavia kevätpäiviä sinulle Tarja!<3

      Poista
  2. Kyllä todellakin, ne ovat niin kauniita valkoisena,sinisenä ja punaisenakin, ehkä kaikkein kaunein on valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki värit on kauniita, mutta niin kuin sanoit niin valkoinen on kyllä kaunein. :)

      Kiitos kommentistasi Piritta ja mukavaa toukokuuta sinulle! <3

      Poista
  3. Aurinkoista toukokuuta sinullekin!
    Ihana odotettu kevät on täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! <3
      Keväinen aurinko lämmittää jo niin mukavasti!

      Leppoisia päiviä viikkoosi! :)

      Poista
  4. Valkovuokot on itselle niin kevään merkki kukka, sellainen että tuntuu ettei sen jälkeen enää ole paluuta, lumi on poissa ja kesä tulee. Eihän se toki aina näin ole, mutta ainakin fiilis on sellainen.

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! Valkovuokot on ihana merkki alkaneesta keväästä. Kuulin, että on lupailtu nyt lumisadetta. Saas nähdä peittyykö kukkaset hetkeksi lumen alle. Toivotaan, että ei. 👍

      Mukavaa viikonloppua sinulle Satu! 🌸

      Poista
  5. Valkovuokot on kauniita <3 Täällä ei niitä juurikaan näe luonnossa, valitettavasti. meillä niitä oli joskus penkissä, mutta kun se penkki hävitettiin, ei tullut niitä otettua talteen, kun oli niin paljon heinää seassa. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään käytiin tyttären kanssa huonekalukaupoilla ja takaisin tulomatkalla nähtiin oikein ”valkovuokkomeri” erään asuinalueen laitamilla. Oli kyllä hieno näky.
      Olisikin kiva, jos olisi omalla pihalla penkissä valkovuokkoja.

      Iloa viikonloppuusi Liisa! 🌸

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)