sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Syksyisiä ajatuksia





Heippa!

Viikko vierähti viime kirjoittelusta, mutta täällä ollaan taasen. Syksy on nyt saapunut oikein toden teolla ja ilmat ovat olleet kovin vaihtelevia. Sadetta ja pilkahdus aurinkoa ja taas sadetta. Vaatetta on saanut lisätä ulkoiluun eli kesälle on nyt vaan sanottava heipat ja asennoiduttava syksyn tunnelmaan.

Pimenevät illat ovat taas saaneet pienet valonlähteet syttymään ja on aika taas tullut kynttilöille. Muutaman uuden kynttilän olenkin hankkinut tässä kesän aikaan. Vielä en ole niitä raaskinut poltella, kun niin kauniita ovat, mutta eiköhän niidenkin aika ole kohta syttyä. Tunnistatko tunteen, kun jotain kaunista kynttilää ei meinaa vaan raaskia polttaa? 



Syksyssä on mukavaa juurikin nämä pimenevät illat ja luonnon kauniit värit ulkona. Syksy ei ehkä ole kuitenkaan se kaikkein lempparein vuoden aika, mutta ihanaa kuitenkin, kun saadaan nauttia neljästä vuoden ajasta. Syyskuu on muutoin ihana kuukausi, kun 25- vuotta sitten sain syliini ihanan pienen pojan ja minusta tuli ensi kertaa äiti. 

Pieniä muutoksia syksyisempään suuntaan olen myös tehnyt kotosalla sisustuksen osalta, mutta siitä sitten toisella kertaa. Oletkos sinä kaivellut jo kynttilät esiin ja laitellut kotia syksyisempään tunnelmaan?



Mukavaa sunnuntaita ja huomenna starttaavan uuden viikon aloitusta! 



💗


12 kommenttia:

  1. Kyllä täälläkin haikeana todetaan syksyn saapuneen...
    Kynttilöitä poltellaan jo kovasti ja valosarjojakin jo virittelin.
    Iloista viikkoa Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on tosiaan saapunut ja säät on kyllä olleet aika hauskoja toisaalta, kun välillä paistaa niin hienosti aurinko ja sitten yhtäkkiä tuleekin sadekuuro.
      Iloa sinunkin viikkoosi Anne! 💕

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Säät ovat tosiaan vaihdelleet,jopa samankin päivän aikana. Illasta hämärtyy huomattavasti aiemmin ja yöllä on pimeää. En ole vielä aloittanut kynttiläkautta. Varmaan tällä vkolla otan kynttiälyhdyt esille. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! 💕
      Yöt on tosiaan jo pimeitä. Se on kyllä oikeastaan ihan kiva asia syksyssä, niin nukuttaa paremmin! 😀

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Joskus tulee ostettua tai saatua niin kaunis kynttilä, että ei millään raaskisi polttaa. Vaikka toki takaraivossa jyskyttää, että käyttöön ne on tarkoitettu. :) Iittalan Kivi-tuikkuja olen ottanut esille jo aika paljon, ja niiden valossa olemme katselleet telkkua iltaisin. Pientä syksytunnelmointia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, käyttöönhän ne on, mutta täällä kanssa välistä mietin, että raaskinko polttaakkaan. Tuikkuja olen välistä poltellut sitten kynttiläkipossa, kun itse kynttilä on loppunut.
      Kuullostaa ihanan tunnelmallisilta telkku hetkiltä.

      Mukavia syyspäiviä sinulle -A-! 💕

      Poista
  4. Ihania kynttilöitä, nätti toi kimalle lintu.
    Mullakin palaa yksi tuikku Partyliten kipossa. Ihana poltella kynttilöitä kun on syksyinen sää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! 💕
      Kynttilät kyllä kuuluu niin syksyyn!

      Leppoisaa viikkoa!

      Poista
  5. Syksyn tunelmanluojat ovat ehdottomasti ihanat kynttilät!
    Minäkin olen jo pari sytyttänyt jonain iltana, mutta helle ja kosteus täällä vielä antavat odottaa kynttilöiden polttelua.
    Toki Gota Fria-myrsky teki sen että kynttilät olivat tarpeen kun sähköjä ei ollut.

    Lempeää syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä vielä nautiskellaan lämmöstä! Oi! ☀️
      Kynttilät pelastaa kyllä sähkökatkon hetkellä.

      Mukavia päiviä sinulle Susanna sinne Mantelilaaksoon! 💕

      Poista
  6. Hyvin tunnistan, mulla on nytkin muutama ihan liian nätti kynttilä poltettavaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaisia aatoksia siis sielläkin! 😀

      Leppoisaa viikkoa Maikku! 💕

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)