maanantai 10. kesäkuuta 2019

Pieni kurkistus kesäiseen pihaan

Moikka! 

Tuulista viikon aloittelua täältä. Kylläpä tuulee, mutta hyvä, koska nyt on mitä parhain sää kuivattaa pyykkejä ulkona ja olenkin pari koneellista tässä jo pyörittänyt töistä tullessani. Pyykkien peseytyessä ajattelin tulla tänne blogiin muutaman rivin kirjoittelemaan ja laittelemaan kuvia kesäisestä takapihasta. 







Kukkasten sävyksi on suurimmalta osalta valikoitunut vaaleanpunainen, koska se niin kovasti miellyttää silmää. Ihanan hempeä! Varsinkin noista vaaleanpunaisista belargonioista tykkään tosi paljon. 






Takapihalta löytyy edelleen muutamia siilejä ja viime vuotisen valkoisen sammakon kaveriksi tarttui kerran kauppareissulla mukaan aikas aidon näköinen vihreä sammakko. Sammakko kaverukset nautiskelevat näin lämpimillä säillä suihkulähteen viileydestä. 




Mansikkapenkki kiertää meillä terassin reunaa ja mansikat kukkii jo komeasti ja näyttäisi kukkien perusteella tulevan ihan hyvä sato. Kukkakaupasta kotiutin myös kivan suklaamintun ja siitä onkin kiva ottaa koristeita, vaikka kakun päälle ja teessä voisivat olla myös aikas maistuvat. Pitää testailla tässä joku päivä.

Sitten kurkkaus takapihan "takapihalle".








Unkarinsyreeni aita on kasvanut jo isoksi, kun se toissa vuonna leikattiin ihan alas ja keinu pilkottaa aidan rakosesta. Raparperi kasvaa komeasti ja teinkin siitä jo piirakkaa viikonlopun kahvitelulle. Kurjenmiekat ovat availleet jo osan kukkasistaan ja muut perennat samassa ryhmässä vielä odottavat kukintaansa. Keinun molemmin puolin kasvaa kuunliljat. Marjapensaissa on myös jo paljon raakileita, jotka odottavat kypsymistään. 





Mies meillä on istutellut muutaman puun alun (n.parisen vuotta sitten) ja pienet tammi ja vaahtera "vauvat" jo ihan kivasti ovat päässeet kasvuun. Hevoskastanja (alin kuva) on myös komistunut hienosti. 

Tulipas kuva tulva. Kivana muistona täällä ovat ja voi sitten palailla näihin tunnelmiin joskus myöhemmin.  


Mukavaa uuden viikon aloittelua! 


💗


14 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää teidän takapihalla ja monenlaista istutustakin siellä on. Raparperipiirakkaa, namskis, sitä täytyy leipoa viimeistään juhannukseksi, kun lapsenlapset tulevat meille. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperipiirakka on tosiaan hyvää! Lisukkeena jätski tai vaniljakastike, nam! Oiva juhannusherkku! :)

      Kiitos ja mukavaa uutta viikkoa sinulle Kristiina! <3

      Poista
  2. Kaunista ja niin vihreää!
    Sinun silmääsi viehättää kukissa samat värit kuin itseänikin.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen on kyllä niin ihana väri kukkasissa ja ripaus valkoista joukkoon ei ole huono sekään! :)

      Kiitos ja aurinkoista viikkoa sinulle Anne! <3

      Poista
  3. Ihania kesäkuvia! Kiva katsella, kun täällä meillä satelee... Ainakin luonto ja parvekkeen kukat tykkäävät kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -A-! <3
      Sade on kyllä välillä ihan tervetullutta!
      Toivottavasti aurinko jo sielläkin paistelee! :)

      Mukavaa viikkoa sinulle! <3

      Poista
  4. Ihanalta näyttää☀️☀️☀️☀️Aurinkoista kesäkuuta☀️☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Aurinkoista kesäkuuta myös sinulle Kristiina! <3

      Poista
  5. Vaaleanpunainen on minunkin lemppariväri perennoissa ja kesäkukissa. <3
    Leikkasitte pensasaidan matalaksi. Me ei tohdittu, vaan lähdettiin viisi vuotta sitten ottamaan vanhimpia oksia sieltä väleistä ja nyt kun viitenä keväänä on uusattu sitä, työ alkaa näkymään ja palkitsemaan. Miten se uusi kasvu teillä? lähtikö niin kuin sanotaan "hampsottamaan" joka suuntaan...

    Ihania kuvia, kiitos tästä puutarhakierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla väreillä siis sielläkin kukkasia laitellaan! :)
      Leikattiin juu pensasaita matalaksi asti ja hyvin lähti kasvuun siitä.Meillä pensaassa oli jo niin vanhoja ja pitkiä osa oksista, että parhaan uuden kasvun sai vain leikkaamalla pensaan ihan matalaksi. Ei mielestäni lähtenyt hapsottamaan, jos ymmärrän oikein mitä tarkoitit.Ainakin kerran kesässä ollaan leikattu pensasaitaa jonkin verran matalammaksi ja näin on mielestäni pysynyt nyt hyvänä. Olen myös pihan puolelta pensasta jonkin verran kaventanut, kun oksat alkavat kasvaa liian leveälle.

      Kiitos sinulle Kaisu ja mukavaa kesäistä viikkoa! <3

      Poista
  6. Kaunis puutarha siellä ♥ Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)