lauantai 26. tammikuuta 2019

Pirtsakkaa keltaista ja vaaleanpunaista rakkautta



Moi!

Viikko vierähtänyt vauhdikkaasti ja lauantaita vietetään. Ostin eilen ihka ensimmäiset tulppaanit tälle vuodelle.Yleensä ostan valkoisia tai vaaleanpunaisia tulppaaneja, mutta nyt tuo keltainen jotenkin tuntui houkuttelevan ja niinpä kimppu keltaisia lähti mukaan. 


Keltaisia neilikoita ostin jo aiemmin olohuoneeseen ja nyt keittiössä olevat tulppaanit käyvät kivasti yhteen neilikoiden kanssa. Keltainen väri on kyllä pirtsakka. 


Viikolla tuli leivottua korvapuusteja ja yhden pullan söin itsekkin kera kupposen kuumaa teetä.Tee maistui uudesta muumimukista, jota olen pitkään katsellut,mutta en koskaan kotiin asti ole sitä vielä saanut tuotua. Ihana rakkaus muki. No, nyt se on sitten hankittu. 





Muumimukeja meillä on muutamia ja ne ovat kaikki saatuja, paitsi yhden ostin hiljattain itse ja se päätyi osaksi tyttären synttärilahjaa. Keräilijää minusta ei  kuitenkaan ole tullut, mutta vielä saattaa jossain vaiheessa jokunen muki toisten seuraksi tulla.

Tykkäätkös sinä muumimukeista?
Jos, mikä on suosikkisi?



Leppoisaa viikonloppua ja kiva, kun piipahdit!


💗

23 kommenttia:

  1. Kauniin väriset kukat😍
    Mä möin meidän muumimukit (16kpl) koska mieheni ei tykännyt niistä.
    Hyvää viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️
      Monta mukia olitkin ehtinyt kerätä. Aina ei mieltymykset kohtaa. :)
      Mukavaa uutta viikkoa Katri! ❤️

      Poista
  2. Minäkin ostin tällä viikolla ensimmäiset tulppaanit. Ne ovat niin ihania ♥ Minä kerään muumimukeja ja olen kova muumifani. Kokoelmastani löytyy tällä hetkellä 62 mukia. Osa mukeista on jokapäiväisessä käytössä ja osa on sitten ruokailuhuoneen vitriinissä. Rakkaus muki on kaunis ja löytyy myös minun kokoelmastani ♥

    Kivaa sunnuntaita Sinullekin, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit on kyllä niin lupaus keväästä. Sinullapa on mahtava muumimuki kokoelma. :) Vau!
      Tuosta rakkausmukista tykkään kanssa.
      Mukavaa uutta viikkoa Krisse! ❤️

      Poista
  3. Tulppaanit alkaa houkuttaa heti joulun jälkeen, samoin esikot ja muut kukkivat "kevät"kukat. Meillä on muutama Muumi-muki, mutta en niitä enää arvosta koska tehdään Thaimaassa. Vanhat suomessa tehdyt on eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun tulppaaneja saa jo heti alkuvuodesta! Esikko on nätti myös, mutta en enää osta, kun kuolee ainakin minulla niin pian! Olisi kiva tietää mikä on ollut ihka ensimmäinen muumimuki. :)
      Kivaa uutta viikkoa Tanja! ❤️

      Poista
  4. Kauniit keltaiset tulppaanit!
    Niin keväiset!
    Minullakin on tuo rakkausmuki!
    Muumimukit on ihania! Onhan niitä muutamia kaappiin kertynyt.😀
    Hyvää alkavaa viikkoa!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! ❤️
      Tuo keltainen kovasti houkutteli! Pirtsakka ja totta niin keväinen.
      Mukavaa uutta viikkoa! ❤️

      Poista
  5. Just tuo muki on mun suosikki💕Keräilijä en ole kuitenkaan. Keltaiset tulppaanit tuo niin kevään jo mieleen☀️☀️💛💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkausmuki on kyllä söpö!
      Keltaiset tulppaanit tuo kyllä kevät fiiliksen kotiin!
      Leppoisaa uutta viikkoa sinulle Kristiina! ❤️

      Poista
  6. Keltainen on kevään väri ja näkyy nyt jo monissa sisustuksissakin. Ihanan näköinen puusti ja kyllä maistuisi minullekin. Muumimukeja olen saanut kaksi lahjaksi ja muita ei ole. En ole muumifani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen antaa kivasti energiaa ja piristystä kotiin.
      Kiitos Nila! ❤️
      Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

      Poista
  7. Samaa mieltä! :)
    Kivaa viikkoa Suvi! ❤️

    VastaaPoista
  8. Ihania kukkia ja korvapuusteja <3 Olen pakannut varastoon kaikki muumikupit lapsia varten...Olen tähän ikään kyllästynyt niihin. Enkö ole aika outo tyyppi :D Jotkut on silti aika kivoja, vaikka en enää niitä ota esille, saatikka osta uusia. Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! ❤️
      No, et yhtään outo! :) Ymmärrän täysin. Minäkään en tunnistaudu miksikään muumimuki faniksi ja meidän mukit onkin kaikki saatuja, paitsi tämä rakkausmuki. Sitä olen aina välillä kaupassa ihastellut. Muumimukit on minusta hyvät käteen ja teemamukien tapaan ovat meillä arkikäytössä.
      Ihanaa päivää sinullekkin! ❤️

      Poista
  9. Pirtsakat kukat!
    Omistan yhden muumimukin ja se on tuo. Olen saanut sen, mutten ole muumityyppi.
    Nyt olen ihastunut Arabian roosanauha-keräilymukeihin.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anne! ❤️ Rakkausmuki on kyllä aika söpö! Muumifaniksi en itseänikään nimittäisi, mutta kyllä noista ihan mielellään teet juopi. ;)
      Pitääkin kurkata noita roosanauhamukeja kauppareissulla. En olekkaan tainnut niihin vielä törmätä.
      Mukavaa loppuviikkoa sinullekkin! ❤️

      Poista
  10. Keltainen tosiaan piristää! Meilläkin on muutamia muumimukeja, suurin osa niistä lahjaksi saatuja tai perheenjäsenille ostettuja. Kaikki ihan käytössä, ei ole keräilijää tullut minustakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta pirtsakka väri piristää!
      Muumimukit on meilläkin ihan arkisessa käytössä.
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle Hanna! <3

      Poista
  11. Meillä on aika monta Muumimukia, mutta vain muutama on itse ostettu. Tällaiselle värikkäiden asioiden rakastajalle Muumimuki on varmasti helppo lahja. ;) Ja kyllä todella tulevat käyttöön. Ihanat tulppaanit, itsekin ostin tänään pari keltaista kimppua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumimukeja ostetaan varmastikkin juuri paljon lahjaksi.
      Paljon on erivärejä mukeissa.
      Kiitos -A-!
      Tulppaanit on kyllä kauniita!
      Mukavaa keskiviikkoa! <3

      Poista
  12. Muumumukeja minullakin on jonkin verran, jotain 60-70 kpl varmaan. Lemppari on Joulumuki ja se on vielä ostamatta.
    Keltainen on upea ja piristävä väri, leppoisaa keskiviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullapas on valtava määrä muumimukeja. Tuossa määrässä on kyllä monenlaista mukia.
      Harvemmin tulee ostettua keltaisia kukkia, mutta nyt pieni piristysruiske oli paikallaan. :)Varmasti ostan kyllä jatkossakin. Jotenkin tykästyin tuohon väriin.
      Leppoisaa keskiviikkoa sinullekkin Tuta! :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)