tiistai 27. helmikuuta 2018

Oloa helpottavat piristykset

Tervehdys tiistaihin!

Kirpakkaa tiistaita vaan kaikille täältä. Lämpömittari näytti aamulla -20 astetta. Vilakkaa on, mutta niin kaunista, kun aurinko paistelee edelleen. 

Täällä on blenderi surissut nyt muutamana päivänä ja olen tehnyt itselleni smoothieita hedelmistä. Kivan raikkaita juomia ja samalla tuovat apua vatsantoimintaan. Selkäkipuun syömäni lääkkeet, kun aiheuttavat sivuvaikutuksena toisinaan vatsantoiminnan hidastumista. 

Päätin kokeilla netistä löytämääni smoothie-ohjetta, joka lupaa parantaa suoliston toimintaa. Aamulla aamupalan yhteydessä olen surautellut juoman ja täytyy sanoa, että toimii ainakin minun kohdallani. 




Tässäpä ohjetta, jos haluat kokeilla.

Päärynä-kiivismoothie
(ohje suuntaa antava)¨

1 suuri päärynä (luomupäärynän voit laittaa kuorineen)

2 kypsää kiiviä

Hyppysellinen inkiväärijauhetta

100ml vettä

Hunajaa tai steviaa (jos kaipaat makeutusta)

Sekoita kaikki ainekset yhteen tehosekoittimessa.

Nauti! 


 Tein myös oman kokeiluni appelssiinistä ja päärynästä ja tästäkin yhdistelmästä tuli kivan makuinen.Appelsiini tuo kivasti kuitua ja suutuntumaa juomaan.



Nautitaankos siellä hedelmistä tehtyjä smoothieita?


Mukavaa pakkaspäivää!


💚

P.s. Jos haluat lukea lisää päärynä-kiivismoothiesta pääset sinne tästä. 







20 kommenttia:

  1. Täällä yksi smoothiefani ilmoittautuu!!! <3 On tainnut aika moni suosikeistani päästä blogiinikin :) Tykkään ihan kaikenlaisista, mutta ehkä eniten niistä, joihin tulee marjoja ja/tai hedelmiä. Yksi lemppareistani on blogissakin jo monta kertaa hehkuttamani tofu-banaanismoothie, joka on melko täyttävänä ihan loistovälipala, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothiet on kyllä hyviä. Helppoja välipaloja ja aamupalaksikin ihan oivia. Pitääpä tulla kurkkaamaan sinun smoothieita. :)
      Mukavaa keskiviikkoa Anu! <3

      Poista
  2. Olen vasta opetellut smoothieita. Tykkään kyllä. Olen tehnyt niitä mantelimaitoon.
    Täytyypä kokeilla noita sinun reseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja nopsia juotavia kyllä ovat ja täyttäviäkin, kun lisää, vaikka jugurttia, taikka rahkaa joukkoon ja marjoja sekaan. Kevyitä ja raikkaita tulee noilla hedelmillä.
      Mantelimaitoa en ole koskaan maistanut.
      Mukavaa keskiviikkoa Mamma! <3

      Poista
  3. Kyllä nautin, mutta liian harvoin. Reseptisi vaikuttaa niin nopealta, että tuota on ihan pakko kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli pitkä tauko, mutta nyt taas innostuin. Tytär meillä tekee kyllä monesti evääksikin smoothien. Kätevä juotava ja täyttävä eväs.
      Nopeita on nuo tehdä. Kuoriminen vie hetken ja sitten kone hoitaa loput.
      Mukavaa keskiviikkoa Ansu! <3

      Poista
  4. Smoothiet on ihania! Kivan näköisiä noin kantalaseista💕Mukavaa tiistai-iltaa💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! :)
      Kiitos,kantalasista maistuu jotenkin vielä ihanammalle! ;)
      Mukavaa keskiviikkoa Kristiina! <3

      Poista
  5. Mä tykkään smoothieista tosi paljon ja usein niitä tuleekin tehtyä. Päärynää tai inkiväärijauhetta on ole niihin koskaan laittanut, jotenka täytyypä kokeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun kokeilemaan, inkivääri on aika vahvaa, joten jos ei kovin vahvasta mausta tykkää, niin kannattaa aluksi laittaa ihan tooosi vähän! :)
      Mukavaa keskiviikkoa Hanna! <3

      Poista
  6. Kyllä täällä tehdään smootheja ja minä ostin tässä ihan oman kirjankin kyseisistä juomista. Hyvää päivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa kirjoissa onkin hyviä ohjeita monenlaisiin smoothieihin.
      Mukavaa päivää sinullekkin Nila! <3

      Poista
  7. Ihanan näköisiä smoothieita.
    Silloin tällöin tehdään smoothieita.
    Hyvää viikon jatkoa!💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Minä taas innostuin pitkästä aikaa näihin ja monena päivänä jo tullut tehtyä.Taas kaupasta lähdin kera hedelmien.
      Mukavaa viikonjatkoa sinullekkin Sari! <3

      Poista
  8. Ihanat kuvat ja hyvännäköinen smoothie❤ Niitä tulee välillä tehtyä! Kaunista talvipäivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Mukavaa vaihtelua ihan vain hedelmien tai marjojen syömiselle.
      Kaunista talvisen viikonjatkoa sinullekkin Päde! <3

      Poista
  9. Pitäisi tehdä useammin smoothieita, kun ne ovat niin ihanan makuisia. Harvoin tulee nykyään kaivettua konetta kaapista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta.Täällä olen ahkerasti nyt tehnyt ja kyllä maistuukin hyviltä. Nopeita ovat tehdä. Jossain vaiheessa taas kone unohtuu kaappiin ja odottaa uutta innostusta.

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)