perjantai 1. joulukuuta 2017

Pikkuruinen

Heippa ihanat!

Tänään se sitten alkaa ihana joulukuu! Voisiko paremmin aloitellakkaan tätä kuukautta, kuin lumisateessa. Siis kuin tilauksesta, täällä sataa lunta ja maa ja puut ovat saaneet ihanan valkoisen peitteen. Mahtavaa!

Eilen ostin itselleni aivan ihanan pikkuruisen joulukalenterin. Tykkään kovasti ihan perinteisistä kuvakalentereista. Jotain siinä pitää kuitenkin olla ja ihan tavalliseen en tyydy! ;)
No ripaus bling-blingiä tietysti. (kuvissa sitä ei kyllä kovasti erota)




Tämä pikkuruinen kalenteri on oikeasti joulukortti, mutta se ei nyt lähde muiden iloksi vaan ilahduttaa minua aina jouluaattoon saakka. Tänään sitten pääsin avaamaan ihka ensimmäisen pikkuisen luukun. Jotenkin niin hauskaa. Ihan sitä lapsen itsestään taas löytää. 


Tästä voi joulun odotus nyt lähteä todenteolla käyntiin. Ihanaa aikaa!

Jokos siellä on kalenteriluukku avattu?

Toivottelen teille kaikille ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää! 

26 kommenttia:

  1. ihanaa joulukuuta Sinulle <3 kiva tonttu kalenteri <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa joulukuuta sinullekin! Kyllä tämä on ihanaa aikaa!
    Luukku avattiin kalenterista ja lähtölaskenta Jouluun alkoi!

    VastaaPoista
  3. Ihana tonttukalenteri♥ Tänään ei ole kerennyt kalenterin luukku avata:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️
      Kerkeää sitä myöhemminkin! :)
      Ihanaa joulukuuta !

      Poista
  4. Kiva tonttukalenteri❤ Ihanaa alkanutta joulukuuta💕

    VastaaPoista
  5. Hauska joulukalenteri, mulla ei ole ollenkaan.
    Minäkin olen ehtinyt jo vähäsen tehdä joulua, matkan jälkeen on ollut muutakin tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️
      Aika viimetippaan jäi minunkin kalenterin hankinta.
      Pikku hiljaa hyvä tulee! :)

      Poista
  6. Söpö kalenteri ♥ Eka luukku on avattu ja sunnuntaina jaan salaisuudet kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️
      Kiva nähdä mitä ihanuuksia sieltä paljastuu! :)

      Poista
  7. Suloinen joulukalenteri. Mukavaa alkanutta joulukuuta!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa alkaa toden teolla "kalendeeraamaan" :) joulua! Moni tuskailee, kuinka joulukuu on pimeä ja tylsä. Pimeyttä voi valaista juuri tuollaisilla kivoilla kalentereilla :). Hauskaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika! ❤️
      Mukavaa joulukuuta sinnekkim!

      Poista
  9. ONpa ihana kalenteri ja niin kaunis tuo kuva siinä <3

    VastaaPoista
  10. Veikeä tonttu siellä.. ja kaunis kalenteri:) Ihanaa alkavaa joulukuuta sinulle:)

    VastaaPoista
  11. Oikein loistava kalenterivalinta ja hieno tonttu sitä vahtimassa.

    Meillä ei ole ollut vuosikausiin joulukalenteria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Kylläpä sitä joulua voi odotella ilman kalenteriakin. :)
      Sieltä se saapuu kuitenkin. <3
      Ihanaa joulukuun aloitusta sinulle!

      Poista
  12. Aivan ihana kalenteri. Tukholmassa kaiholla ihastelin kaikkia vanhanajan joulukalentereita, joissa oli kimallustakin, ihan kuin omassa kalenterissa lapsuudessa.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Vanhanajan kalentereissa on sitä jotain!
      Ja vähän kimallusta pitää olla! ;)
      Viikonloppuja sinulle myös!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)