torstai 18. toukokuuta 2017

Sisustuslehtien tunnelmissa

Kävin eilen parilla kirpparilla tekemässä kierroksen. Rentoa kiertelyä työpäivän päätteksi ja aivot sai laittaa taas hetkeksi narikkaan. Mitään ihmeitä ei tullut vastaan, mutta jotain kivaa kuitenkin lähti mukaan kotiin viemisiksi. 

Löysin ison kivan harmaan korin, johon ajattelin laittaa kesäkukkia sitten, kun niitä uskallan lähteä ostelemaan. Koriin mahtuu kivasti kukkia. Laittelen sitten kuvaa, kun kukat olen saanut siihen istutettua.

Toiselta kirpparilta mukaan tarttui iso kasa erilaisia sisustuslehtiä eri vuosilta. Vanhempia ja uudempia lehtiä oli laitettu hauskaan vaaleanpunaiseen "kassiin". Kassi on materiaaliltaan muovia ja se on tehty hauskan ryppyiseksi. Muistuttaa paperikassia. 





Näin kassiin jo silmissäni jonkun ihanan ison kukan, joka vähän roikkuisi reunojen yli. Nyt kassi on tyttären huoneessa ja katsotaan keksiikö sille jotain käyttöä vai otanko minä sen ulos kukille.

Eilinen ilta menikin sitten sisustuslehtien tunnelmissa. Niitä on mukava selailla, inspiroitua ja unelmoida. 

Ihanaa torstai-iltaa kaikille. Minä lähden nyt kuuntelemaan luentoa vatsan hyvinvoinnista. :)

4 kommenttia:

  1. Hyvää torstai-iltaa! Kiva tuo kassi! Kukka sopisikin hyvin siihen.
    Vanhoja lehtiä on tosi kiva selata aina silloin tällöin ja fiilistellä.

    VastaaPoista
  2. Kivoja löytöjä olet tehnyt.
    Minäkin olen löytänyt kirppareilta sisustuslehtiä. Joskus ostan niitä kaupasta.
    Hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)