maanantai 24. helmikuuta 2020

Unisukkia






Heissan alkavaan uuteen viikkoon! 

Viikonlopun myräkältä ollaan selvitty ja uutta viikkoa saadaan onneksi täällä aloitella kauniissa aurinkoisessa säässä. Ja hei, tuo aurinko jo vähän lämmittääkin suojaisessa paikassa oleiltuna. Vielä jonkin verran tuulee, mutta ei sada, jes. Aurinkoisia päiviä lisää kiitos! :)

Viikonloppuna sään ollessa mitä oli, niin tuli aikalailla oleiltua sisällä ja katseltua telkkaria. Samalla valmistui pehmoiset unisukat ja toiset sukat pääsivät alulle. Löysin hiljan tuota ihanaa pehmoista lankaa ja ostinkin sitä neljää eri väriä. Yhdestä 100 gramman kerästä saa tehtyä yhdet sukat. Illalla on kiva sujauttaa nämä pehmot jalkaan ja käpertyä sohvannurkkaan. Unisukkinakin ovat ihanat. 

Paljon on tullut nyt viime aikoina neulottua jotain ja hartiat kyllä vähän jo ilmoittelevat asiasta kireytenä. Jotenkin sitä kai tahtomattaan jännittää hartioita neuloessa. On se vaan kuitenkin niin mukavaa puuhaa. Jos siellä ruudun toisella puolella on neulojia, niin mikä on sinun vinkkisi neulomiseen, ettei hartiat kipeydy? Itse olen yrittänyt aina vähän tauottaa neulomista, mutta kun se vaan vie niin mennessään, ettei malttaisi millään lopettaa. Tietty pientä "taukojumppaa" on tullut myös kokeiltua.  



Mukavaa alkanutta viikkoa ja kiva, kun piipahdit!




💗









9 kommenttia:

  1. Voi, miten suloisia pörrösukkia!
    Oletpa ahkeroinut!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat pörrösukat <3 Tuo lanka onkin minulle ihan outo. Itselläkin selkä kipeytyy neulomisesta. Käyn salilla kaksi kertaa viikossa ja minulle tehtiin ohjelma, joka auttaa neulomisesta aiheutuviin remppoihin. Luudan varsinkin on hyvä apuväline, kun pyörittelee sillä ympyrää :) Mukavaa helmikuun loppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! ❤️
      Langan löysin HongKongista. Hei, pitääkin kokeilla tuota luudanvartta. Kiitos vinkistä! 😀
      Mukavaa karkauspäivää!

      Poista
  3. Ihania pörrösukkia❤Mä en pysty antamaan neuvoja kun en juurikaan osaa neuloa. Ihanaa viikonloppua sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Kristiina! ❤️
      Leppoisaa sunnuntaita! ❤️

      Poista
  4. SUloisia pörrösukkia ♥ Ihanaa maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤️
      Mukavaa maaliskuun alkua sullekkin!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)