sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Aamun startti





Huomenta sunnuntaihin!

Täällä on aamu aloiteltu jo puoli kahdeksan aikaan heräillen. Heräilin ihmeen aikaisin viikonloppuaamuksi, mikä on ihan kiva, niin on päivässä enemmän aikaa olla ja puuhastella. Viikonloppuisin aamut alkavat rauhakseen aamupalalla, joka on aika samanlainen arkiaamuihinkin verrattuna.

Olen pitkään jo koonnut vähän paremman aamupalan aamuihin ja siitä on hyvä startata päivään. Puuroa ja maustamatonta jugurttia vaihdellen kera lisukkeiden. Aikaisempiin arkiaamuihin nappaan aamupalan matkaan töihin ja syön sen sitten siellä. Näinä aamuina hörppään kuitenkin aina kupposen teetä ja syön leivän ennen lähtöä, koska en osaa lähteä tyhjällä mahalla matkaan. 

Marjat ja hedelmät antavat kivaa raikkautta aamuihin ja vasta puristettu appelsiini mehu maistuu niin hyvältä. Näillä jaksaa sitten hyvin lounaaseen ilman kiljuvaa nälän tunnetta. 

Mitenkäs sinulla aamut lähtevät käyntiin? Suositko kattavampaa aamupalaa vai lähdetkö päivän puuhiin kahvi-/teekupposen voimin?

Täällä aamu jatkuu hetken telkkarin ääressä remppa vai muutto ohjelman parissa. Siitä sitten pikku hiljaa päivän muihin puuhiin. 


Leppoisaa sunnuntaita kaikille! 


💗

8 kommenttia:

  1. Kaunis blogi Sinulla ♥️ ihanaa sunnuntaita ♥️

    https://rakkaudestaniarkeen.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kauniista sanoistasi! <3
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ihana aamiainen ♥ Mä syön joka aamuna aamupalan, mutta se mitä, vaihtelee:)
    Pelkällä kahvilla en käynnistyisi.

    Mukavaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen aamiainen.
    Itse aloitan kaurapuurolla ja smootihiella.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköinen aamiainen <3 Meillä aamiainen vaihtelee; puuro, jugurtti lisukkeineen, voikkuleipää päällyksineen, smoothie, mehu, tee... Yritetään joka tapauksessa syödä kunnolla, niin päivä lähtee kivasti käyntiin.
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tuo on kyllä totta, että päivä lähtee hyvin käyntiin kunnon aamupalalla.
      Mukavaa viikonloppua Tarja! :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)