tiistai 31. joulukuuta 2019

Tämän vuoden viimeiset tunnelmat



Moikka uuden vuoden aattoon! 

Täällä on vuoden viimeinen päivä alkanut mukavasti ystävän kanssa kahvitellen ja kuulumisia vaihdellen. Muutakin mukavaa on näihin välipäiviin mahtunut. Ihanaa joutenoloa, pitkiä yöunia, hetkessä elämistä, sarjojen katselua telkkarista,valmiista ruoasta ravintolassa nautiskelua ja pienesti alessa piipahtamista. 

Sain tyttäreltä joululahjaksi liput Vain elämää konsettiin ja lauantai-ilta vietettiin hyvän musiikin parissa Hartwall areenalla. Areena oli ihan täynnä ja tunnelma oli katossa. Kiitos rakas vielä tätäkin kautta ihanasta lahjasta ja yhteisestä ajasta. 

Täällä uutta vuotta vastaanotetaan ihan kotosalla koiran turvana oleillen. Muutama raketti täällä paukkuukin jossain kauempana. Vähän niille piti aluksi öristä, mutta onneksi Nana ei niitä kuitenkaan pelkää. Iltaa vietetään mitenkäs muutenkaan, kuin hyvän ruoan ja herkkujen merkeissä ja kilistellään mennelle ja uudelle alkavalle vuodelle.Raketteja ei tänäkään vuonna meille ostettu, mutta muutama tähtisädetikku rätisee illan pimeydessä. 


Toivottelen kaikille oikein hyvää ja onnellista alkavaa uutta vuotta 2020! 


Kiitos, kun vierailet blogissani! 



💗



16 kommenttia:

  1. Kiitos Sari oikein hyvää ja onnellista Uutta-Vuotta 2020 myös sinulle.💗

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista tunnelmaa kuvissa! Tuo konsertti on varmasti ollut elämys! Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Päde! <3 Konsertti oli kyllä ihana elämys!

      Poista
  3. Ihanaa uutta vuotta 2020 teidän perheelle!⭐️🥂💕🍾

    VastaaPoista
  4. Ihana lahja tuo lippu konserttiin! Me oltiin toissa vuonna ja hyvä konsertti olikin. Ihanaa uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana lahja kyllä oli ja konsertti oli kyllä hyvä!
      Kiitos Maikku! <3

      Poista
  5. Oi, miten huikea ja ihana lahja tuo konserttilippu ja yhteinen aika tyttören kanssa onkaan ollut!Olen iloinen puolestasi, että sait sen. Kiva kuulla, että Nana ei ole pelännyt raketteja, vaikka ne eivät taida koirille olla kovinkaan mieluisia. Rauhallisissa merkeissä on täälläkin vuosi vaihtunut. Hyvää alkanutta, uutta vuotta sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!<3 Sain kyllä niin ihanan lahjan.<3 Nana ei onneksi pelkää rakettien pauketta. Ihmettelee kyllä ääniä, mutta ihan rauhallisesti suhtautuu kyllä onneksi niihin.Tiedän kyllä niitäkin, jotka pelkäävät tosi paljon ja uusi vuosi on aina tosi kurjaa koiralle.

      Hyvää uutta vuotta sinullekkin! <3

      Poista
  6. Mieletön lahja ja Vain elämää konsertti huikea elämys. Nyt tänä vuonna vielä oikein tähtien tähdet omaan makuun myös.

    Oikein sydämellistä uutta vuotta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin kyllä oli! <3 Totta, hyvät esiintyjät oli tänä vuonna ja konsertti oli kyllä elämys.

      Ihanaista uutta vuotta sinulle Tiia! <3

      Poista
  7. Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinullekin Sari! 💖

    VastaaPoista
  8. Oikein ihanaa uutta vuotta 2020 sinulle Sari <3

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)