tiistai 19. marraskuuta 2019

Ei niin mukava viikonloppu ja ensimmäiset tortut





Tervehdys!

Uusi viikko lähtenyt käyntiin ja viikonloppu takana. Viikonloppu ei mennytkään täällä ihan suunnitelmien mukaan. Perjantaina nautiskeltiin kotoilusta ja illan telkkariohjelmista. Lauantai ei sitten minun osaltani alkanutkaan mitenkään mukavissa merkeissä. Vatsatauti ryökäle iski ja siinä menikin sitten lauantaipäivä vessassa ravaten kera kuumeen. Sunnuntai ja maanantai meni toipuessa ja täysin huilaillen. En muistakkaan milloin olisin viettänyt viimesi sängynpohjalla niin paljon aikaa, kuin näinä päivinä. 

Tänään kunnon ollessa jo normaali paistelin ensimmäiset tortut tälle syksylle. Luumumarmeladi sai jäädä vielä odottelemaan lähestyvää joulua ja näihin torttuihin laitoin täytteeksi omena-kanelimarmeladia.Kokeilin uutta torttumallia ja ihan kivannäköisiä tällä mallilla tulikin. On tortut vaan niin hyviä suoraan uunista tulleina ja vähän jäähtyneinä. Namskis! 

Ollaankos siellä jo paisteltu torttuja?


Kivaa viikkoa kaikille!


💗


12 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä torttuja <3 Itse en ole paistanut vielä, mutta tänään ensimmäisen tortun söin anoppilassani. Hän oli tehnyt tortut minun tekemästäni luumuhillosta, mihin oli lisännyt hieman omenahilloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! ❤️
      Oma tekemä hillo onkin varmasti tosi hyvää!

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ensimmäiset tortut paistoin parisen viikkoa sitten, kun iski inspis. On ne vain niin hyviä <3 Ja mukavan nopsia tehdä :) Kauniita marraskuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nopsasti saa hyvää! 😀
      Kiitos samoin sinulle Tarja! ❤️

      Poista
  3. Pariin kertaan on jo torttuja paistettu! Hyvä, että oot jo kunnossa, vatsatauti on tosi kurja:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku! ❤️ Vatsatauti on kamala!
      Minäkin jo paistelin uudemman kerran!

      Mukavaa lauantaita! ❤️

      Poista
  4. Kivan näköisiä torttuja. Itsekin pistelin viikko sitten ja kokeilin myös yhtä uutta mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ❤️
      Kiva välillä testailla uutta, vaikka perinteiset tähtitortut on kyllä kauniita.

      Mukavaa lauantaita Anne! ❤️

      Poista
  5. Vatsatauti voi olla tosi hankala ja voimia vievä. Toivottavasti olet jo toipunut kokonaan. Torttuja en ole vielä tehnyt kertaakaan sitten viime joulunaikasen. Kiva malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja tauti tuo vatsatauti tosiaan, mutta onneksi pahin vaihe menee yleensä nopeasti ohi. Voimat kyllä vie.

      Kiitos Nila ja mukavaa viikonloppua! ❤️

      Poista
  6. Vatsatauti on kyllä ikävä, nopeasti kuitenkin toivuit. Kerran olen itsekin jo torttuja tehnyt. Mukavaa viikon alkua⚘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja tauti juu ja onneksi parin huilipäivän jälkeen oli selätetty.

      Mukavaa keskiviikkoa sinulle Kristiina! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)