torstai 8. elokuuta 2019

Loman muistelua arjen alettua

Heissan!

Täällä taas ja toivottavasti sinäkin siellä! Taasen kirjoittelusta tuli ajateltua pidempi tauko,mutta nyt on hyvä hetki istahtaa alas ja tarttua toimeen. Kesä alkaa olla lopuillaan ja pientä haikeutta on ilmassa. Jotenkin ajatus pimeistä aamuista ja illoista ei nyt oikein innosta. Onhan siinä tietysti kivat puolensakkin, kun saa kaivella taasen kynttilävarastoja esiin ja alkaa polttelemaan kynttilöitä illan hämärässä ja siirtää ajatukset kotiin ja syksyisempään kodin tunnelmaan.

Arki palasi minulle tällä viikolla ja kohta on ensimmäinen työviikko takana. Aloitin pitkästä aikaa tekemään täyttä työpäivää ja nyt vaan toivon, että selkä sen kestää. Alku ainakin näyttää hyvältä, vaikka selkä antaakin oireita pitkin päivää, mutta niiden kanssa pärjää.

Kesälomaan mahtui paljon kivoja juttuja sekä paljon rentoa oleilua ja aurinkoisista säistä nauttimista, ilman kiirettä minnekkään. Ihan parasta! Tässäpä tänne joitakin tämän kesäloman tunnelmia valokuvin.




Kahviloiden herkkuja ja tietysti jäätelöä...




 Järvi, kesä ja laineen liplatus ja tietty piknik... 💗




Alku loman pieni irtiotto arjesta risteillen Tallinnaan...




Hääpäivän viettoa Tampereella...💗


 

💗



Maaseutu ajelua... patojen ja kosken kuohuntaa...




 Päivä Tallinnassa shoppaillen tyttären kanssa loppulomasta...




Omalla pihalla rentoa oleilua....




Kukkien ihailua...



... ja paljon muuta mukavaa!



Miten sinun kesäsi on sujunut?
    



Mukavaa alkanutta elokuuta!


💗





























18 kommenttia:

  1. Ihana kesäkooste! Kesä taipuu syksyyn ja on todellakin hienoista haikeutta ilmassa, vaikka syksy on myös ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tarja! ❤️
      Kesästä on aina jotenkin niin harmillista luopua! Totta, syksy on myös kivaa aikaa!
      Leppoisaa viikkoa!

      Poista
  2. Voi miten kiva ja monipuolinen kesä teillä ollut! Saako kysyä, teitkö kauan lyhyempää päivää? Mä aloitan näillä näkymin ens kuusta lyhynnetyn, onkin jo aika ja ihan ihanaa saada "normaali" arki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maikku! ❤️ Kiva kesä kyllä oli!
      Tottahan toki saa kysyä. 😊 Piti ihan laskeskella, elikkäs tein lyhyempää työaikaa (4h) yhteensä reilun vuodenpäivät parilla eri tavalla toteutettuna.
      Kyllä se pitkän sairausloman jälkeen on mukava palailla taas jollain tavoin arkeen ja on hyvä, että sen voi aloitella kokeillen ja selkää kuullostellen lyhyemmällä työajalla.

      Mukavaa viikkoa sulle ja työhön paluuta, kun se hetki koittaa! 🌸

      Poista
  3. Kiitos ihanista kesämuistoistasi! Kesä vain on niiiiin <3 <3 <3! Kauniita kuvia!!!Toivotan onnea selän kanssa, toivottavasti se ei vaivaa kovin. Muistan itsekin työelämästä miten kaikenlaiset krempat jännetuppitulehduksineen ym vaivasivat vuosikaudet. Nyt eläkkeellä moni asia on tasaantunut ja käsikin pelaa paremmin, joskin ikä tuo mukanaan "kivoja" uusia juttuja tilalle... Ihanaa elokuuta sinulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä ja kiitos paljon! ❤️ Juurikin noin kesä on niin❤️❤️! Alku näyttää onneksi ihan hyvälle, vaikkakin selkä antaa oireita, mutta niiden kanssa pärjää. Kurjalta kuullosti sinunkin vaivasi, mutta kiva kuulla, että ovat siltä osin helpottaneet.

      Ihanaa elokuuta sinullekkin Ulla Annika! ❤️

      Poista
  4. Paljon ihania lomajuttuja siellä!
    Hyvä kesä ja loma oli itsellänikin. Töihinpaluu osoittautuikin tällä kertaa hankalaksi, mutta ehkä siitä joskus kerron...
    Nautitaan vielä kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤️
      Ihana kuulla, että olet myös viettänyt kivan loman! No voi, tsemppiä kovasti, mitä ikinä se onkaan!
      Vielä on kesää jäljellä! Nautitaan siis! 🌸

      Poista
  5. Siellä on ollut ihana kesä.
    Kivoja kuvia!
    Odotan jo kovasti syksyä. Ja syksy sisustelut onkin jo mielessä.
    Mukavaa elokuuta Sari!❤️🌸🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sari! ❤️
      Syksyllä kyllä alkaa täälläkin monesti sisustus into kasvaa ja ”pesän” laitto talvea varten. Kyllä sitä taas syksystäkin tykätään, kunhan tuosta kesästä vaan raaskii luopua! 😀

      Kivaa elokuuta sinnekkin!

      Poista
  6. Ihania kesäisiä hetkiä olet saanut viettää!
    Niiden voimalla mennään syksyä, talvea... ja uutta kesää kohti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! ❤️
      Totta, kesän voimalla syksyä kohti ja uutta kesää päin! ☀️

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  7. Hyvin on mennyt :) Kaunis kesä sinulla ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että kesä on mennyt hyvin sinullakin! ❤️

      Mukavaa viikkoa Rita!

      Poista
  8. Ihania kesäkuvia! :) Mukava loma Suomessa ja Kööpenhaminassa ja ihania hetkiä . Nyt on akut ladattuina arkeen ja tulevaa syksyä varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Kiva kuulla, että lomasi oli onnistunut ja sait akkuja ladattua arkeen!

      Mukavaa elokuuta sinulle -A-!

      Poista
  9. Kesä on kulunut työn merkeissä. Minulla ei tänä kesänä ole lomaa, joka on loppujen lopuksi aika rankkaa, mutta minkäs teet. Pari pidempää vapaata on ollut, mutta ei se kyllä ole sama asia. Pääosin kesä on siis mennyt ihan kotona enkä ole edes käynyt kertaakaa uimassa enkä missään mökillä, kun omaa mökkiä ei ole.

    Toivottavasti selkäsi kestää ja pystyt olemaan töissä. Tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sait viettää pidennettyä vapaata, vaikka ymmärrän, että ei se kunnon lomaa korvaa.Tiedätkö,en minäkään käynyt kertaakaan uimassa, varpaita vähän kastelin, vaikka lomailin aika pitkään.

      Kiitos,sitä toivon minäkin:)

      Mukavaa elokuuta sinulle Kristiina! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)