sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Heinäkuun nautintoja ja kivan kesäjuoman ohje





Moikka taas pienen hiljaisuuden jälkeen!

 Kesäloma on vienyt tämän naikkosen niin lomamoodiin, että ei tänne blogiin ole tullut vähään aikaan mitään sepusteltua. Kivoja pieniä kesäisiä juttuja ollaan tehty ja reissatukkin vähän. Niistä ajattelin tehdä sitten ihan oman juttunsa tässä joku päivä.

Vielä on onneksi lomaa jäljellä ihan kivasti ja mikä ihana fiilis onkaan, kun kaivattu lämpö on palaillut takaisin. Kyllä se aurinko ja lämmin sää tekee kesän ainakin minulle. Tänään aloittelin aamua hiljakseen takapihalla aamupalaa nautiskellen ja koiraa rapsutellen. Mies lähti siitä omiin puuhiinsa ja ajattelin, että nyt on hyvä hetki ja fiilis kirjoitella muutama kesäinen ajatus tänne blogiin. 






Nyt kesällä olen kyllä niin repsahtanut herkutteluun,että voi! (harmittaa) Yllä muutamia kuvia heinäkuun nautinnoista. Täällä meillä on heinäkuussa muutamat merkkipäivät, jolloin on hyvä syy leipoa tai muuten herkutella. Kesä on muutenkin sellaista aikaa, että houkutuksia on kyllä niin paljon, kun ulkona tulee käytyä syömässä ja kahvittelemassa useammin. No,en ala itseäni soimaamaan, vaan palaillaan taas ruotuun, kunhan arki alkaa. Kesästä nautin kaikin aistien ja hyvä niin! 

Loppuun vielä kivan kesäjuoman ohje. 




 Marjaisa kesäjuoma

Tarvikkeet:

Marjaisia teepusseja

Spritea/kivennäisvettä (jälkimmäinen kevyempi versio, ellet käytä light spritea) 

jääpaloja (marjoja)

Valmistus:

Kaada lasiin spritea ja laita siihen marjainen teepussi. (omat teepussit Lidlistä) Painele jonkun aikaaa varovasti lusikalla teepussia, jotta sprite imeytyy pussiin ja kuohuu. Juoma on valmis nautittavaksi, kun se on värjäytynyt kauniin punaiseksi. Lisää vielä näin hellepäivänä sekaan muutama jääpala ja kesäjuoma on valmis.


Nautinnollisia kesäisiä päiviä kaikille! 



💗





10 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinusta :) Herkuteltu on täälläkin, mutta kesä on lyhyt ja siitä pitää nauttia, myös herkkujen osalta.
    Juoma kuulostaa hyvälle, taidan tehdäkin sillä toisi vaihtelua mun kylmälle vihreälle teelle :)

    Mukavia kesäpäiviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maikku! <3
      Tottahan tuo, että kesästä pitää nauttia myös herkutellen. :)

      Kiva,jos innostuit kokeilemaan kesäjuomaa!

      Poista
  2. Kyllähän tietyt herkut kuuluu kesään! Itsekin olen nautiskellut.
    Kiitos tuosta juomaohjeesta.
    Ihanaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Oi mitä herkkuja⚘🌸❤❤❤Ihanaa lomanjatkoa☀️☀️☀️

    VastaaPoista
  4. Ihania herkkuja ja raikas kesäjuoma kesäiltoihin. :) Kesällä/lomalla kyllä tulee herkuteltua...Suomen herkkuja kun ei voita mikään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -A-! <3
      Tottahan se on, että kesällä on mukava nautiskella myös herkutellen. :)

      Poista
  5. Voi nam, kun näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)