sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Leppoisa viikonloppu ja sänky pohdintoja


Sunnuntaita vietellään ja leppoisa viikonloppu alkaa olla kohta takana ja työt kutsuu taas huomenna, mutta vielä nautiskellaan kotoilusta. Viikonloppua ollaan vietetty lähinnä kotona oleillen, paitsi eilen käytiin äidin ja tyttären kanssa kierros kirpparilla ja sen jälkeen kierreltiin muutamassa huonekaluliikkeessä.

 Uuden sängyn hankinta on ollut mielessä jo jonkin aikaa ja niitä sitten samalla myös katselin ja testailinkin. Sängyn hankinta on niin vaikeaa, kun ei voi mitenkään olla varma miltä sänky sitten käytössä kotona tuntuu. 

Selän kivuista, kun kärsin minulle suositeltiin patjaa, joka muotoutuu kehon lämmön ja paineen mukaisesti. Jos sinulla on siellä kokemusta suomalaisista AirFlow tai Fly-mallistosta ottaisin erittäin mielelläni vastaan kokemuksia näistä sängyistä kommenttiboksiin. 



Huonekaluliikkeiden jälkeen käytiin vielä syömässä maistuvat salaatit ja lauantai-ilta kuluikin sitten  kotona omalta osaltani Syke-sarjan parissa. Aika maratoni tuli, kun monta jaksoa jäänyt katsomatta.

Tänään ollut sitten oikein kotoilupäivä ja päivää ollaan vietetty telkkarista urheilua seuraten ja jotain pientä on tullut puuhasteltua myös kotiaskareiden parissa. Ulos ei ole kyllä tehnyt mieli tänään lähteä tuon sään vuoksi, vaikka pieni lenkki koiran kanssa tässä illan suussa ennen illan Selviytyjät ohjelmaa pitääkin käydä tekemässä. Ihana talvinen sää on vaihtunut vesisateeseen ja loskaan. 
En tykkää yhtään. Nyt saisi sitten kevät jo tulla!

Kuvien tulppaanit ostin kirpparin kukkamyyjältä.




Leppoisaa sunnuntai-iltaa täältä sinulle toivottelen! 




💗









17 kommenttia:

  1. Kauniita tulppaanikuvia!
    Kotoillessa täälläkin menty. Paitsi kävin lavis-jumpassa ja huomenna taas arki.
    Iloista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavis-jumppa kuullostaa kivalle.:)
      Kotoilu on kyllä niin mukavaa!
      Kiitos, mukavia hetkiä viikkoosi!<3

      Poista
  2. Ihanat tulppaanit ♥ Kyllä kevättä odotan minäkin, tämä sade ja loska-aika on ankeaa.

    Me uusittiin patjat viime kesänä juurikin osin mun selän takia ja ostettiin Ikean runkoon moottoroitu sälepohja ja uudet patjat.
    Taisi olla lateksivaahtomuovia muo patjat. Mun selälle on ollut ehdottomasti hyvä hankinta ja se helpottanut kun päätyjä saa nostettua/laskettua jos oikein kipeä.

    Mukavaa uutta viikon alkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku! <3
      Meillä alkaa sängyllä olla sen verran ikää jo, että sen uusiminen alkaa olla edessä ja pelkän petarin vaihto ei enää kannata. Moottoroidussa sängyssä on kyllä varmasti hyviä puolia. Sängyn osto on kyllä niin vaikeaa, että varmasti ostos on onnistunut.
      Kiitos vinkistä, pitääkin kurkkailla tuota patjaa, kun Ikeassa piipahtaa seuraavan kerran, jos muualta sänkyä ei ole jo hankittu siihen mennessä.
      Mukavaa viikon alkua sinullekkin! <3

      Poista
  3. Meillä on moottorisängyt, minä käyttänyt paljon. Selkäleikkausten, jalan, lonkan leikkausten jälkeen hyvä asia.
    Patjat ostin uudet muutama vuosi sitten. Nyt sais jo uusia.
    Kuulin yhdeltä selkäkipu ihmiseltä patjasta joka muotoutuu kropan mukaan. Hän ainakin kehui vuolaasti sitä. Aika kallis 1500 e. siis pelkkä sijauspatja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalliitahan ovat kyllä nuo sängyt ja siksi sitä haluaisi olla varma ostoksesta, että se vielä kotonakin sitten tuntuu oikealta.
      Vaikea päätös kyllä on!
      Kiitos,kun kerroit selkäkipuisen kokemuksen muotoutuvasta patjasta.Hyviä kokemuksia olen kyllä myös näistä sängyistä jonkin verran lukenut juuri selkäkipujen kanssa kamppailevilta.
      Nuo moottoroidut sängyt on varmasti kanssa varteen otettavia.

      Mukavaa viikkoa sinulle Tuija! <3

      Poista
  4. Kauniita kuvia olet ottanut! Ja nuo tulppaanit ovat aivan ihania.
    Huonekalukauppoja on tullut kierreltyä, pitäisi löytää keittiöön uusi pöytä ikivanhan tilalle, yöpöydät ja vielä sohvaakin pitäisi päivittää. Ihan mahdoton homma siis..;)
    Kevättä odotellessa täälläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Sielläkin siis huonekalut aiheuttaa pähkäilyä!
      Onnea etsintään! :)
      Mukavia päiviä viikkoosi Satu!

      Poista
  5. Upeita tulppaaneita <3 Niistä pitääkin nyt nauttia <3 Toivottavasti löydät sopivat sängyn. Mukavaa tiistaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! <3
      Toivon, että se oikea valinta tulee eteen ja sitten onkin makoisten unien aika. ;)
      Mukavaa tiistaita sinullekkin! <3

      Poista
  6. Onpa kauniita tulppaneja... ihanaa kuluvaa viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  7. Meillä on ollut moottorisängyt 20 vuotta sekä Tempur patjat sekä siinä vielä Tempur sijauspatja. Ne on kuulemma kehitetty yhdessä Nasan kanssa. Tiedä häntä, mutta hyvin ovat toimineet tähän asti .Ne mukautuvat kehon lämmön mukaan. Mutta nyt meistä on alkanut tuntua että pitäisi ne vaihtaa. Niillä taisi olla juuri takuukin parikymmentä vuotta. Niitä ei saa viedä pakkaseen tuulettumaan eikä niitä voi hakata. Mutta sanotaan että ne on myös pölypunkki vapaat. Onnea etsintään ei se helppoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tempursänkyjä ollaan käyty kanssa "koe nukkumassa"!
      Tuo pölypunkki vapaus kuullostaa hyvälle.
      Kiitos kokemuksesi jakamisesta! :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)