sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Tähdet, tähdet



Aurinkoista sunnuntaita! 

Täällä ollaan saatu jo kaikenlaista aikaiseksi tänään ja se on kyllä tuon ihanan auringon ansiota.
Kyllä se selvästi ainakin minuun saa lisäenergiaa. No, osaltaan kyllä aamuinen lenkki metsässä miehen ja koiran kanssa on varmaan kanssa osallisena tähän energisyyteen. Ihana tunne näiden harmaiden säiden jälkeen. 

Laiteltiin miehen kanssa eilen tähdet ikkunoihin ja voi,että miten ne toivatkaan kauniin tunnelman. Tykkään niin kovin noista tähdistä. Tähdet ovat kauniit ihan sellaisenaankin ilman valoja, mutta kun niihin iltasella valot laittaa niin voi ihanuus. 



Löysin myös kirpparilta toisen paperitähti valosarjan ja sen ripustin "luolani" puisille tikapuille. Keittiössä meillä onkin jo yhdet pikkutähdet, mutta erona niihin nämä uudet toimivat verkkovirralla, kun taas keittiössä olevat ovat patterikäyttöiset. Näin se on, että toisen "turhake" on toisen ilo.Kirppareilta löytyy kyllä kivoja juttuja toisinaan ja vielä niin edullisesti. 


Pikku hiljaa alkaa jo jouluttaa täällä ja eipä siihen enää kauaa olekkaan, kun sen aika koittaa. Sieltä se tulee taas nopeammin, kuin osaa ajatella ja mikä parasta onkaan, kuin jouluiseen tunnelmaan pikku hiljaa valmistautuminen. 


Ihanaa sunnuntaita ja kiva, kun piipahdit! 


💕




18 kommenttia:

  1. Kauniita tähtiä ja ihana tunnelma <3 Tuollainen tähtisarja olisikin aika kiva laittaa meillä pojan huoneeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna! <3
      Tuollainen valosarja sopiikin moneen huoneeseen ja varsinkin,jos se toimii pattereilla niin näppärä sijoittaa juuri sinne minne haluaa.
      Kivaa tunnelmaa saa kyllä lasten huoneisiin niin isommalle kuin pienemmällekkin lapselle. :)

      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kivoja tähtiä! Täällä kans tähtiä ripustettu ikkunaan :) Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Samoissa puuhissa siis sielläkin oltu!

      Mukavaa alkanutta viikkoa Jaana! :)

      Poista
  3. Ihanat tähdet!
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! <3

      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle myös! :)

      Poista
  4. Kauniita ovat ja myöskin ihania joulun tuojia.
    Leppoisaa alkavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! <3
      Ovat ne niin ihanat tunnelman tuojat kyllä ikkunoissa.

      Leppoisaa viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  5. Kaunista! Ja kyllähän se näin on että kaikenlaiset valot paitsi koristavat niin myös tuovat kaivattua valoa marraskuuhun - ihanat tähdet! Mukavaa kuluvaa viikkoa! Porvoossa näyttää muutama yksinäinen lumihiutale leijuvan juuri taivaalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤️
      Oi, lunta!
      Mukavaa viikkoa sinullekkin Ulla Annika! :)

      Poista
  6. Kaunista ja ripaus jo joulun tunnelmaa. Itsekin laitoin ison joulutähden valaisemaan keittiön ikkunaan. Mukavaa tiistaita <3 Laitoin sinulle spostia. Anteeksi kun en ollut aiemmin huomannut viestiäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Totta, joulun tunnelmaa pikku hiljaa...
      Kiitos spostista!
      Laitan säärystimet postiin sinulle piakkoin! :)
      Mukavaa tiistaita sinullekkin Liisa! ❤️

      Poista
    2. Kiitos Sari �� paketti tuli tänään ��

      Poista
  7. Ihanaa tunnelmaa olet jo laittanut. Minulla on keittiössä jo tähti mutta ruokahuoneeseen on vielä laittamatta. Kirpparilla kävin minäkin ja yksi lasten nuppipalapeli tarttui mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! <3
      Lapsille löytää kivoja juttuja kirpparilta!

      Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  8. Ihanat tähdet kauniissa kodissa!😍

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)