perjantai 16. marraskuuta 2018

Kiva idea


Moikka moi perjantaihin!

Työviikko taasen takana ja viikonloppu voi alkaa! Ihanaa!
 Ajattelin tulla pikaisesti jakamaan tänne kivan torttu ohjeen! Tämän kivan idean bongasin tässä yhtenä päivänä, kun kauppareissulla nappasin mukaan K Ruoka lehden. Muokkasin kyllä vähän ohjetta ja vaihdoin luumuhillon tilalle karamellisoidut omenat, koska luumuiset tortut saavat vielä hetken odottaa.


Näihin torttuihin tarvitset kaupan valmiita lehtitaikinalevyjä (500g), omenoita, voita, kanelisokeria,(tai alkuperäisen ohjeen mukaan pelkästään luumuhilloa) kananmunan voiteluun sekä ihan pienen piparimuotin.Levyjen sulamista odotellessasi pilko kolme/neljä omenaa ja kääntele niitä voin kera pannulla jonkin aikaa niin, että omenapalat pehmenevät. Lisää kanelisokeri ja kääntele vielä hetki. Siirrä sitten sivuun odottamaan. Levyjen sulattua jaa neljä levyistä kolmeen osaan (lehdessä levyt oli jaettu kahteen osaan) ja jätä yksi levy koristeita varten.


Jaa omenapalat/luumuhillo tasaisesti jokaiseen taikinalevyyn reunoja lukuunottamatta. Ota muotilla kuvioita ylimääräisestä levystä koristeeksi omenien/luumuhillon päälle (jos koristeita ei tule riittävästi kaulitse koristeista jäänyt taikina ja painele koristeita lisää).Voitele koristeet ja taikinalevyjen reunat kananmunalla ja paista uunissa taikinapaketin ohjeessa olevassa lämpötilassa. 

Jäähtyneisiin torttuihin ripottele koristeeksi tomusokeria. Sitten sanonkin vaan, että NAM!


Makoisaa perjantaita! 



💕






18 kommenttia:

  1. Onpas hienoja! Näitä voisikin kokeilla seuraavaksi, kun teen torttuja.🙂
    Hyvää viikonloppua!❤️

    VastaaPoista
  2. Vaihteeksi erilaisia versioita normi torttuun verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa vaihtelua tosiaan!
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle Tuija! <3

      Poista
  3. Kivan näköisiä torttuja. Näitä pitää kokeilla😊

    VastaaPoista
  4. Voi, miten kiva idea!
    Kauniita ja varmasti hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pikku sydämet ovat kyllä niin söpöiset tuossa päällä!
      Kiitos Anne! <3
      Aurinkoista päivää sinulle! <3

      Poista
  5. Niin nättejä, voi että ♥ Täytyykin tehdä, vähän vaihtelua!
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! <3
      Mukavaa vaihtelua tosiaan tavallisille tortuille!
      Ihanaa sunnuntaita! <3

      Poista
  6. Ihailin samaista ohjetta, mutta sin idea omenatäytteestä on vielä parempi! Kauniin näköisiä ja varmasti myös hyvän makuisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3
      Hyviä olivat ja nuo sydämet on kyllä hyvä idea!
      Mukavaa sunnuntaita sinulle! <3

      Poista
  7. Herkullisen näköisiä torttuja :)

    VastaaPoista
  8. Olen ollut niin pitkään pois blogipuolelta, että minulta on mennyt vaikka kuinka monta kivaa ideaa ohitse. Tämäkin herkku. Kivan näköinen ja varmasti maistui herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun tulit takaisin! :)
      Olivat kyllä hyviä ja kivaa vaihtelua tavallisille tortuille!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)