keskiviikko 15. elokuuta 2018

Munakasta muffinssivuoassa


Heippa!

Eilen illalla tein ensimmäisen kerran munakasta muffinssivuoassa. Ostin tässä yhtenä päivänä kaupasta ison rasian munia ja niitähän sitten piti johonkin tuhota. Olin nähnyt joskus pinterestiä selaillessani tällaisen hauskan tavan valmistaa pieniä munakkaita tai voisihan näitä kutsua myös varmaankin pieniksi omeleteiksikin.

Tykkään helpoista ja nopeista ideoista ruoanlaitossa ja tässä taas yksi sellainen.
Ajattelin laitella tänne blogiinkin ohjetta näiden valmistukseen, jos sinäkin kaipailet joskus jotain pientä iltapala ideaa tai vaikka runsaammalle aamiaiselle tarjottavaa. Idea on minusta tosi kiva ja näin myös muffinssivuoka sai taas uuden käyttötarkoituksen. 

Mikä parasta näihin munakkaisiin voi laittaa sisälle sitä mikä milloinkin sattuu maistumaan. Erilaisia variaatioita voi tehdä mielensä mukaan. Samalla myös jääkaapppia saa hyvin tyhjennettyä pienistä jääneistä jutuista.


Minun muffinssivuoka munakkaisiini laitoin paprikaa, parsakaalia, tomaattia, kalkkunaa, metwurstia ja juustoa. Näiden päälle kananmunaseos mausteineen. 

Munakkaat paistuivat uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Valmiit munakkaat syötiin sitten kera salaatin iltapalaksi. Hyvin maistuivat. Metwurstia, tomaattia ja juustoa sisältävät munakkaat olivat varsinkin oikein maistuvia. 

Onkos sinulla joku helppo ja nopsa iltapalavinkki (tai pieneen suolaisen nälkään) jaettavaksi? 



Leppoisaa päivää! 


💕







28 kommenttia:

  1. Onpa hauska ja näppärä idea! Kiitos vinkistä, tämä tuli tarpeeseen!:) Meillä on usein uunissa tehtyjä lämpöisiä leipiä, jos nopeasti pitää jotain kehittää. Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja oleppa hyvä!:) Nämä on nopsia valmistaa ja kivaa vaihtelua tavalliselle munakkaalle. Nuo lämpöiset leivät on kyllä kanssa niin hyviä!
      Siitä onkin hetki aikaa, kun ollaan niitä tehty, kiitos muistutuksesta!
      Mukavaa viikonjatkoa sinullekkin Tiiu! <3

      Poista
  2. Onpas näppäriä! Varmasti hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joku keksinyt hauskan idean! :)
      Mukavaa viikonjatkoa! <3

      Poista
  3. Ompas hyvä idea, kiitos! Kunhan nuo meidän kotkottimet aloittavat munimaan kunnolla, niin otetaan kokeiluun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! :)
      Teillä siellä on munat omasta takaa, niin kätevää! Ystävälläni oli joskus kanssa kanoja ja oli kyllä niin hyviä munia, kun tuoreeltaan sai, ihan erilaisia kuin kaupanmunat!
      Mukavia loppuviikon päiviä sinulle Hilu! <3

      Poista
  4. Kiitos hyvästä ideasta, aion muuten heti huomenna kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Tuija! :)
      Kiva kuulla, että innostuit kokeilemaan!
      Mukavaa torstaita! <3

      Poista
  5. Kääks haluan näitä nyt, ihan hirmuinen nälkä ja näyttää niin herkulliselta. <3 Iloa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset täälläkin usein, kun jotain ruokaan tai herkkuun liittyvää postausta blogeissa lukee. :D Ihan hirmuinen nälkä iskee ja auta armias, jos ihan tosissaan on nälkä niin melkein kuola valuu ja maha murisee kahta kauheammin!;)
      Kiitos Tiia ja iloista viikonjatkoa! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Eikö olekkin, vähän erilainen munakas! :)
      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  7. I am definitely going to try this recipe out! This looks incredibly tasty, maybe I'll try to make this dish this week. Thanks for the share, hope you have a fantastic rest of your day. Keep up the posts!


    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are wellcome! :)
      Thanks for your lovely comment.
      I wish you a nice new week!<3

      Poista
  8. Todella maukkaan näköisiä, nam! Olen itse tehnyt vastaavia, vieraille tarjottavaksi suolapalaksi. Kunhan ei ole kananmuna-allergiaa niin sopii monelle vieraalle vaikka viljatuotteita välttävälle. Mukavaa viikonloppua...pitää varmaan tekaista noita joku päivä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TUli kyllä kivoja pieniä "kuppimunakkaita"! ;)
      Varmasti meillä tehdään kanssa vielä uudelleen!
      Kivaa uutta viikkoa! <3

      Poista
  9. Blogissani on arvonta! ;) http://touhoosi.blogspot.com/2018/08/lisaa-luettavaa-ja-lukijoita-arvonta.html

    VastaaPoista
  10. Näyttävät niin hyviltä. Kyllä maistuisi!😋
    Pitää joskus kokeilla.
    Ihanaa sunnuntai päivää!❤️❤️

    VastaaPoista
  11. Näyttääpä todella herkulliselta ja kauniilta salaatilta!
    Munakasmuffinseja en olekaan kokeillut, mutta tulee taatusti kokeiltua, kun vaikuttaa niin hyvältä idealta. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Kiitos paljon Satu! :)
    Kiva, jos innostut kokeilemaan!
    Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)