tiistai 15. toukokuuta 2018

Piipahdus Helsingissä ja maalauspuuhia



Heippa helteeseen!

Täällä etelässä ollaan saatu nauttia helteestä. Aika kuumaa alkaa olla, kun mittari näyttää 30 astetta ja auringossa varmaan vielä enemmän. Nyt illallakin mittarissa vielä 26 astetta.

 Lämpimässä säässä jo aamusta tänään suuntasin kohti Helsinkiä ja käväisin taas siellä lääkärin juttusilla. Kovasti toivoa antoi ja pitää vaan uskoa, että kyllä se selkä joskus lakkaa kipuilemasta (toivottavasti). Pieni epätoivo on välillä istahtanut olkapäälle. Positiivisena ihmisenä yritän kuitenkin ajatella, että kyllä se tästä, aikaa vaan nyt ottaa. Uudet lääkkeet aloitin viime viikolla ja taas on toivoa kivun hellittymisestä.Jatkosuunnitelmiakin tehtiin, mutta toivottavasti niitä ei tarvita. 
Päivä kerrallaan!

Pientä piristystä ostin itselleni ennen kotiinlähtöä. Muun muassa tämän kivan hellehatun löysin, kun piipahdin pikaisesti kierroksen Tigerissa. Aurinkotuoli onkin jo ollut pihalla käytössä ja päähän olen kietaissut pikaisesti aina huivin. Kyllä nyt kelpaa auringossa loikoilla kukkahattu päässä! ;)



Sitten maalausjuttuihin. Bongasin tässä kerran torilta (Tori.fi) kivan kahdenistuttavan puutarharyhmän.Myyjä kertoi, että ryhmä on hyväkuntoinen ja niinpä sitten sovittiin terffit ja lähdin ryhmän hakuun. No, perillä ryhmä ei sitten näyttänytkään minun silmään niin hyväkuntoiselta, minkä kuvan olin saanut. Hinta ei ollut kuitenkaan niin päätä huimaava ja ajattelin, etten kuitenkaan kaupasta vastaavaa ryhmää saisi läheskään tuohon hintaan( 40e), niin yhteistuumin ryhmä kannettiin autoon. Maalausta ja hiontaa oli siis luvassa.

Matkalla kotiin tuumailin, että joillain ihmisillä on kyllä niin erilainen käsitys hyväkuntoisesta. Kerran aikaisemminkin olen vastaavaan törmännyt tori kauppoja tehdessäni. Tämä nyt ostamani ryhmä tuolien osalta olikin maalattu valkoiseksi aikaisemmin itse ja maalausjälki ei ollut kyllä kovinkaan kaunis ja pöytäkin oli elämää pinnoiltaan nähnyt. Tuolit ja pöytä olivat kuitenkin ehjät ja näin ollen hyväkuntoiset! :)

Onkos sinulle käynyt koskaan näin?

Viikonloppuna sitten tartuin hiomapaperiin ja sen jälkeen maalisutiin. Selkä kesti ihmeen hyvin, kun maalailin maassa istuen ja välillä huilaillen. Olin niin innoissani, kun sain vihdoin tehtyä jotain itsekkin. Harmikseni vain en muistanut ottaa kuvaa ryhmästä lähtötilanteessa ennen maalausta. 






Ei siitä ihan "uudenveroista" tullut, mutta parempi kuitenkin kuin ennen maalausta. :)

Tykkään!<3


Tulipahan pitkä sepustus. Toivottavasti jaksoit loppuun saakka! 


Mukavaa viikonjatkoa!


💕








24 kommenttia:

  1. Hienot pihakalusteet sait loppujen lopuksi, kun itse näytit santapaperia ja maalisutia. 😊😊 Pienelläkin 'tuunauksella' saa paljon aikaan. 😊🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -A-! <3
      Kyllä santapaperilla ja maalisudilla saa uutta ilmettä aikaan.
      Tuunailu on kyllä mukavaa! :)
      Mukavaa keskiviikkoa! :)

      Poista
  2. Kiva hellehattu ja nätit kalusteet❤Voi tuota sinun selkää. Itse teen töitä selkää kuunnellen joten kivut tuttuja minullekin.Tsemppiä❤Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! <3
      Kyllä nyt koettelee tuo selkä ja kivut eivät meinaa hellittää.
      Hoitoalan työ on kyllä selälle kuormittavaa.
      Selkää kuunnellen mennään täälläkin.
      Kiitos tsempeistä! <3
      Mukavaa viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  3. Ihana hattu! Sievä puutarharyhmä ja siitä tuli hieno!
    Lämmintä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mamma! <3
      Lämpöistä viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  4. Kivoja kuvia! Maalaus onnistui hyvin, kun koko kalusto näyttää ihan uudelta! Ihana hellehattu, nyt sitä tarvitaan :) Ihanaa hellepäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! <3
      Ihan mukava lopputulos tuli.
      Hellehattu on nyt kyllä auringossa tarpeen! :)
      Ihanaa päivää sinullekkin! <3

      Poista
  5. Hieno tuli! Toisaalta pintahan kärsii aina ulkona, joten ehkä myyjä tarkoitti hyvänä kuntona juuri itse kuntoa eikä pintakuntoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! <3
      Tämä kalusto oli ollut lasitetulla parvekkeella.
      Mutta totta, myyjä ehkä tarkoitti runkojen kuntoa. Itse olisin kyllä maininnut kyseltäessä, että maalipinta ei ole niin hyvässä kunnossa. :)
      Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! ;)
      Kivaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  6. Kaunis valkovuokkokimppu, ihana toi muki.
    Selkäkipu on kyllä hirveetä, toivottavasti sait apua.
    Itsellä samasta asiasta kokemusta, tiedän kivun tunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! <3
      Selkäkipu on kyllä kurjaa ja se vaikuttaa niin moneen asiaan ja tekemiseen. Kiitos myötäelämisestä! :)
      Mukavia loppuviikon päiviä sinulle!

      Poista
  7. Ihana hattu! Jeps, monesti sattuu, että ihmiset arvioivat kunnon eri lailla.

    VastaaPoista
  8. Ihana hattu ja erittäin hyvä näille helteille. Kivan näköiset kalusteet tuli 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katri! <3
      Iso lieri suojaa kivasti. :)
      Mukavaa keskiviikko-iltaa sinulle!

      Poista
  9. Upea kalustesetti.. tykkään niin. Tuunaaminen on antoisaa puuhaa ja tuloksen näkee heti. Kaunista tuli. Leppoisaa kuluvaa viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! <3
      Totta, tuunaaminen on kyllä mukavaa ja lopputulos palkitsee.:)
      Kiitos, sitä samaa sinullekkin! <3

      Poista
  10. Ihana hattu! Ja pöytäryhmäkin maalauksen jälkeen niin kaunis ♥ Tsemppiä selkäkivun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannele ja
      kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan! <3
      Mukavaa keskiviikko iltaa!

      Poista
  11. Kaunis tuunaus! Ja tuo hattu, niin ihana....taidampa poiketa Tigerissa:) Ollaan meinaan menossa etelään kohta ja sinne olis kiva saada joku uusi kiva hellehattu. Voi sun selän kanssa, paraneminen on niin hidasta. Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! <3
      Tykästyin kyllä heti tuohon hattuun, kun sen näin. Ja hintakaan ei päätä huimannut. Hattuja oli parilla eri koriste vaihtoehdolla, mutta tuo kukka ihastutti heti.
      Kyllä alkaa jo välillä tuskastuttaa tuo selkä,mutta yritän olla vaipumatta epätoivoon ja ajatella, että kyllä se vielä kuntoutuu, vaikkakin kovin hitaasti.
      Mukavaa loppuviikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  12. No kivat kalusteet tulikin. Minä ostin samanlaisen hellehatun jostain etelän reissulta ja se onkin kiva helteillä. Toivottavasti selkäsi on paremmassa kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! <3
      Tuohon hattuun ihastuin, kun sen näin ja heti lähti mukaan kassalle. Sama ihastus siis sielläkin. Helteellä tosi kätevä, kun leveä lieri suojaa kivasti. :)
      Selän kanssa mennään päivä kerrallaan!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)