sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Haastava esikko

Hei sunnuntaihin!

Ostin jokin aika sitten kauppareissulta kevätesikon, kun en voinut vastustaa sen ihania keltaisia kukkia. Ostoskärryssä kukkaa katselin ja ajattelin, että tässä tulee taas niin käymään samoin kuin aina ennenkin tämän kukan kohdalla. Kukka on noin päivän kaksi kauniina ja sitten tapahtuu pikku hiljaa niin, että lehdet alkavat kuihtua ja kukatkaan eivät enää näytä kauniilta, vaan alkavat kuolla kupsahtaa.


Päätin taas kuitenkin yrittää saada esikon kukkimaan ja pysymään vehreänä. Paljon oli nuppuja tulossa jo auenneiden alla. Toiveikkaana siis kukan ja muiden ostosten kanssa kassalle. Pakkasin kukan hyvin, ettei se paleltuisi matkalla. No, kuinkas sitten kävikään. Taas sama toistui. Kukka oli pari päivää kaunis ja sitten se alkoi taas näyttämään siltä, että kauaa se ei ilona olisi. 

Vähän pääsi multa kuivahtamaan, mutta kukka virkosi hienosti, kun sai vettä, mutta sitten sen jälkeen sitä ei enää pelastanut mikään, vaan oli luovutettava ja heitettävä se pois. Taisi olla viimeinen kevätesikko minkä minä sisälle ostan.



Osaako siellä, kukaan kertoa mikä saa tämän kivan keväisen kukan aina parin päivän sisään sen ostamisesta "nuukahtamaan"? Niin kivoja olisivat nämä kukat, mutta ainakaan minun hoivissani ne eivät selviydy. Oliko vika siinä, että se pääsi vähän kuivahtamaan alussa vai mikä menee vikaan?

Tulppaanit ja nuo niin kestävät neilikat ovat sitten viihtyneet hyvin ja taidankin pysytellä näissä kukissa tuomassa keväistä piristystä kotiin. 







Tällaisissa mietteissä sunnuntaipäivään!


💚


Nautihan päivästäsi!

24 kommenttia:

  1. Ihania kukkia.. mulla on sama ongelma. Esikkoni kuolevat hyvin nopeaan! Ihanaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Saman ongelman kanssa painitaan siis molemmat.
      Ihanaa päivää sinullekkin! <3

      Poista
  2. Mäkin jään odottamaan ratkaisua ongelmaan, sillä ne nuupahtaa täälläkin. Onneksi ovat edullisia niin ei niin paljon harmita mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneksi eivät maksa paljon, niin uskaltautuu kokeilemaan. Olisi niin kiva, jos saisi vähän kauemmin tuon kukan kestämään ilona.
      Kivaa päivää! <3

      Poista
  3. Esikko on kaunis kukka.
    En tiedä miten sitä tulisi hoitaa, että jaksaisi kukkia.
    Ostin juuri isälle sellaisen ja nyt oli jo kuivunut.
    Hoitovinkkejä myös kaipailen.😀
    Ihanaa sunnuntaita!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa tuosta keväisestä kukkasesta.
      Vaikea hoidettava kyllä on.
      Harmi myös tuo isäsi kukan kuivuminen.
      Mukavaa maanantaita! <3

      Poista
  4. Ihania kukkia.Muistan joskus kun mulla oli esikko se nuukahti kun sai vetoa. Mukavaa alkavaa viikkoa💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Okei, yksi vinkki siis tuossa.Kiitti! :)
      Mukavaa uutta viikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  5. Kauniita kukkia!
    En kyllä osaa sanoa, että miten tuota esikkoa pitäisi hoitaa.
    Mukavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
  6. Minä saan myös kaikki kukat tapettua, neilikka on siitä kiva että kestää leikkokukkana pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikat ovatkin kyllä tosi pitkäkestoisia leikkokukkana. Olenkin ostanut niitä jo muutaman kerran ja pitkään ovat ilona täälläkin olleet. :)
      Mukavaa maanantaita sinulle! <3

      Poista
  7. Hmmm, sama täällä, ne kuukahtaa. Pitäispä kokeilla kahvia laittaa niille, että miten sitten kävis kun ei oo paljoo menetettävää... joihinkin kukkiin kun se kahvi kuulema on hyväks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvia,ihan uusi juttu minulle.
      Tuo on kyllä edullinen kukka hankkia, niin tuota kikkaahan voisi kokeilla. :)
      Mukavaa maanantaita sinulle ja kiitos kommentistasi! <3

      Poista
  8. Olen ymmärtänyt, että esikko onkin ruukussa vain hetken kukka! En osta niitä enää, koska eivät kestä.
    Pitäydyn noissa leikkokukissa, joista on iloa pitkään.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taitaa olla!
      Minäkin ajattelin, etten enää osta, kun ei kestä, mutta niin houkutti ja niinhän siinä sitten taas kävi, kuin ennenkin.
      Olisiko sitten enemmän ulkokukka? Tuli mieleen tässä sellainekin, että laittaisi sen vähän isompaan ruukkuun ja vähän lisää multaa, niin kestäisikö sitten? Pitää kysäistä hoito-ohjetta, kun kukkakaupassa seuraavan kerran käy, jos muistaa. :)
      Aurinkoista viikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  9. Ihania kuvia ja niin kauniit kukkia♥ Minä olen niin tumpelo noissa kasvijutuissa etten kyllä yhtään tiedä:) Mukavaa talvista alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! ❤️
      Taitaa olla parempi vaan jättää tuo kukka kauppaan! :)
      Mukavaa talvista viikkoa sinnekkin! ❤️

      Poista
  10. Kaunis on esikkosi. Se taitaa olla syy kun ne ei kestä että huoneilma on liian lämmintä esikolle .Ne ovat viileiden kukkijoita. Puutarhassakin kukkivat keväällä kun on viileää ainakin yöllä. Minä olen joskus laittanut sen yöksi kylmälaukkuun ja lasitetulle parvekkeelle ja vielä peitto päälle. Päiväksi sisään ja yöksi ulos. Jotkut on laittanut yöksi jääkaappiin. Mutta tällaista. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! ❤️
      Tuo kävi mielessä, koska ulkona takapihalla kevällä kukkii kukkapenkissä hienosti. Ulkokukka taitaa olla enempi juu.
      Kiitos vinkeistäsi!
      Mukavaa uutta viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  11. Esikko kuuluu ns. kertakäyttökasveihin, valitettavasti.
    MUTTA sen ikää ja loistoa kyllä pystyy kotikonsteinkin pidentämään!
    Tasainen kosteus on sen tärkein tarve.
    Kastelu tapahtuu aina lautasen kautta altapäin ja kasvi juo päivittäin viileää vettä noin desin pari. Tippa kukittavaa kasviravinetta viikossa pitää nuput terhakkaina.
    Valo on tärkeää, mutta kuumalla aurinkoisella ikkunalla ja patterin lähellä se kuivaa liian nopeasti. Huoneilma on sille liian kuivaa.
    Esikko rakastaa viileää!!! Kukkiihan se luonnostaankin keväällä aikaisin.
    Ja tässä tulee se salaisuus pitää se pitkään hengissä kotona....
    ...laita esikko yöksi JÄÄKAAPPIIN!!!!
    Kyllä, siellä on 5-8C lämpöä, joten juuri ihanteellinen lämpö esikolle yöpyä.
    Yöllä ei tarvita valoa, silloin levätään, niin myös kasvit.
    Katso vain ettei kasvin lehdet osu seiniin, silloin ne jäätyvät.
    Keskelle hyllyä vain nätisti istumaan ja jääkaappi on aamulla mukava avata kun siellä odottaa kaunis kukka! <3

    VastaaPoista
  12. Kiitos Susanna hyvistä ohjeista! <3
    Nytpä tuli heti tunne, että josko kokeilisi vielä uudenmman kerran.
    Kiva olisi kyllä jääkaappi aamulla avata ja kaunista kukkaa heti ihailla. :)
    Kiitos vielä ja maukavaa viikkoa sinne Mantelilaaksoon! <3

    VastaaPoista
  13. Voi masis! Varmaan on liian lämmintä ja pimeää. Itse en enää edes yritä noitten esikoitten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se vähän harmittaa, kun ei pitkä ilo ollut. Onneksi ei ole kallis kukka hankkia. Susanna edellä myös laitteli ohjeita ja tuo lämpö tuli siinäkin esiin.
      Ulkona sitten keväällä kivasti kukkivatkin onneksi. :)
      Kiitos kommentistasi Satu ja mukavaa pakkaspäivää!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)