lauantai 27. tammikuuta 2018

Viikonloppu tervehdys

Moikka!

Voihan vesisade! Kyllä on taas sää muuttunut harmaaksi ja pimeäksi.Lunta on enää ihan vähän.Mitens siellä, onko vesisade vienyt lumet vai vieläkö maa on kauniin valkoinen?En anna tuon sään masentaa, vaan mukava on nautiskella kotoilusta tunnelmoiden. Sytyttelin pieniä valonlähteitä sinne tänne ja varmaan illan mittaan syttyy myös muutama kynttilä. 




Aamupäivällä piipahdin hakemassa pari uutta lankakerää ja ajatus olisi kokeilla taas uutta neulemallia. Selkä vihottelee vielä niin, että päivät menevät aikalailla tässä kotosalla ja mukava on, kun on jotain pientä puuhaa ja neulominen on sellaista mitä pystyy tekemään aina jonkin aikaa. 


Illalla on tarkoitus linnottautua sohvan nurkkaan ja katsoa putousta ja varmaan pienet herkutkin napostella. Jokos on löytynyt suosikki uuden putouksen hahmoista, jos ohjelmaa katselet?
Tanhupallo on kyllä aikas sympaattinen. Ihan vedet silmissä täällä viime lauantaina nauroin, tuolle hellyttävälle hahmolle.

Olohuonetta suloistutaa kaunis kukkakimppu, jonka sain eilen äidiltä. Se tuo mukavan piristyksen tähän sateiseen säähän ja tuo hempeydellään lupauksen keväästä. Samaisia kukkia ostin itse parisen viikkoa sitten ja ne kestivät tosi hyvin ja laitoinkin jäljellä olevat kukat näiden uusien seuraksi.


Tulppaanit ovat edelleen vielä kotiuttamatta, vaikka niitä, jo kovasti himoitsen, mutta onneksi tulppaniaika on vasta aluillaan niin kerkeää niitä vielä hankkia monet kerrat. 

Oikein rentouttavaa viikonlopun jatkoa sinulle ja kiva kun piipahdit täällä!

 💕


33 kommenttia:

  1. Ihana kukkakimppu! Kivaa viikonlopun jatkoa sateesta huolimatta <3

    VastaaPoista
  2. Voi harmi sun selkää..joskus ne on niin pitkäkestoisia kuntouttaa..kiva kun sinulla on tuo neulomisharrastus..kauniit sukat!Rentoa lauantai-iltaa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! :)
      Kyllähän tuo on jo pitkään ollut seuralaisena. Pitää vaan yrittää malttaa ja toivoa, että kyllä se siitä vielä hyväksi tulee.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle! <3

      Poista
  3. Rentouttavaa viikonlopun jatkoa myös Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista, lämpöiset sukat.
    Putouskin meni sivu, torkahdin kirja silmillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sinikka! <3
      Joskus uni voittaa... :)
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  5. kaunista! meillä on maa mustana, mutta lumisadetta on taas luvattu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! :)
      Katselin kanssa tuossa kännykästä säätä ja lunta olisi luvassa tännepäin illan ja yön ajaksi.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle! :)

      Poista
  6. Kyllä se Tanhupallo on ihan paras. Mieskin eilen totesi että jo on kumma jos tuo ei voita, no olen samaa mieltä. Ihmettelin saunassa että mille tyttö repesi nauramaan kun minä hehkutin että nöyhtäpallo on mun suosikki. Loukkaantuneena siinä tytön hirinää katselin kunnes mulle oikoluettiin se nimi uudestaan. Voi luoja että olen pöljä, nöyhtäpallo.
    Meillä on vielä lunta hyvästikin vaikka kyllä se lumen määrä väheni kun torstaina satoi koko armaan päivän vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellyttävä hahmo on kyllä!
      Piti minunkin tarkistella, että oliko se nyt tanhupallo vai mikä pallo se oli, kun en ollut ihan varma.
      Sattuuhan sitä... :)
      Tännepäin on nyt luvattu lumisadetta. Saas nähdä aloitellaanko uutta viikkoa lumisessa maisemassa.
      Leppoisaa sunnuntaita Nanni! <3

      Poista
  7. Ihanat valkoiset villasukat!
    Kyllä kertaheitolla muuttui talvi. No, katsotaan mitä on tulossa...
    Harmi tuo sinun selkäsi.
    Aivan ihastuttava kimppu!
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mamma! <3
      Kännykästä tuossa hetki sitten katselin, että tännepäin on luvattu lumisadetta illaksi. Saas nähdä saadaanko?
      Nuo kukkaset ovat kyllä niin kestäviä, että ihastus on suuri noihin neilikkoihin.
      Suloista sunnuntaita sinullekkin! <3

      Poista
  8. Kauniit valkoiset villasukat. Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ritva! <3
      Mukavaa pyhäpäivää sinullekkin! :)

      Poista
  9. Kauniit villasukat!
    Ja ihana kimppu!
    Kyllä on Putousta seurattu ja Tanhupallo on hauskin mielestäni.
    Kivaa sunnuntaita!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sari! <3
      On se vaan niin sympaattinen hahmo!
      Kivaa sunnuntaita sinullekkin! :)

      Poista
  10. Niin kaunis kimppu ja sukat <3 Näistä pienistä kauneuden lähteistä lähtee ne arjen ilot. <3 Kaunista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  11. Tulin vastavierailulle. Kaunis kukkakimppu.
    Olen seurannut putousta ja minulla on pari suosikki hahmoa.
    Hyvää sunnuntai iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kiva, kun piipahdit. Tervetuloa toistekkin! :)
      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle myös!

      Poista
  12. Onpa kaunis kukkakimppu!
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa♡

    VastaaPoista
  13. Kolmessa ekassa kuvassa on erityisen upeat värit. Rauhallista tunnelmaa!

    VastaaPoista
  14. Lumi suli mutta tänään on vähän satanut lisää ja maa on sentään taas valkoinen. Tosi kenkkua tuo selkäkipu, toivottavasti pystyt jotenkin sitä kuntouttamaan. Kaunis kimppu, minäkin ostin vaihteeksi gerberoita ja krysanteemeja kun ehdin jo muutamasta tulppaanikimpusta nauttimaan. Mukavaa uutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin sateli jonkin verran.
      Kiitos, leikkokukkia tuleekin taas kevättä kohti hankittua kotia kaunistamaan!
      Ihanat kukat sielläkin!
      Pienin askelin selän kanssa mennään. Uutta tietoa saan taas ensiviikolla miten edetään!
      Mukavaa uutta viikkoa sinullekkin! ❤️

      Poista
  15. Voi harmi sinun selkää, toivottavasti helpottaa pian♥ On se Tanhupallo vaan hauska:) Ihanat kuvat ja niin kaunis kimppu! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! <3
      Sitä toivon itsekkin, eiköhän se tästä ajan kanssa asetu.
      Mukavaa uutta viikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  16. Kaunis kukkakimppu ja ilmat vaihtelee täällä ihan hurjasti lumesta, mustaanmaahan. Putousta en ole koskaan katsonut. Muutenkin katson tosi vähän telkkaria .Hyvää alkavaa viikkoa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! :)
      Vaihtelevia ovat kyllä säät olleet. Tällä sateli lunta ja nyt on taas maa valkoinen.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  17. Ihana kukkakimppu, kaunis.
    Mäkin polttelen vielä kynttilöitä sekä erilaisia lamppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! :)
      Vielä on iltaisin niin pimeää, että kiva tunnelmoida!
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)