torstai 18. tammikuuta 2018

Talvi tuli tännekkin

Ihanaa talvista torstaita täältä!

Talvi on tullut meille tänne etelään. Ihanaa! Valkoista pehmeää puuterilunta on satanut ja paljon. Maisema on muuttunut taas niin kauniiksi. Tykkään juuri tällaisesta talvesta, että ulkona on pikku pakkanen ja luminen maisema.

Kyllähän sitä kevättä jo kovasti odottelee, mutta mukavaa, että näin talvella saadaan lumesta nauttia. Luistinradat ovat jäädytetty ja innokkaat luistelijat pääsevät luistelemaan. Suksiakin voi jo kaivaa esiin ja laduille lähteä hiihtelemään. Pulkkamäet täyttyvät lapsista ja vähän isommistakin laskettelijoista. Pilkkijätkin täällä saavat kohta lähteä kalastamaan, kun vedet alkavat pakkasten myötä jäätyä turvallisemmiksi.







Ulkona on ollut nyt niin mukava kävellä ja ihastella talvista luontoa. Tänään aamupäivällä käytiin äidin kanssa kävelemässä pikku lenkki ja pakko oli ottaa meidän innokkaasta lumessa menijästä muutama kuva muistiin. Kuono lumessa piti tutkia ja nuuhkia hajuja. Kovasti lumi tarttui tassuihin ja välillä piti tieroja tassuista kaivella, että matkaa oli mukavampi jatkaa. Selvästi nautti koirakin talvisesta maisemasta. Vielä, kun olisi aurinko näyttäytynyt niin olisi ollut ihan täydellistä.


Täällä nautitaan nyt täysillä lumisesta maisemasta. Niin kaunista!

Mukavaa torstai-iltaa sinulle!


💕


















17 kommenttia:

  1. sama juttu meillä, valkoista on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, nautitaan ihanasta valkoisesta ja valoisasta maisemasta!
      Mukavaa viikonlopun aloitusta Sussi! ❤️

      Poista
  2. Upeita kuvia ja söpö lenkkikaveri!
    Kyllä niin kaunista on nyt!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mamma! ❤️
      Upeat on nyt meidän talviset maisemat!
      Kivaa viikonlopun aloitusta sinne! :)

      Poista
  3. Ihana kun tuli tuota lunta, vielä oikein tuollaista puuterilunta:) Suloinen lenkkikaveri♥ Mukavaa viikonjatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Tuollainen pumpulilumi on niin kiva.
      Kiitos, koiruli kiittää! ❤️
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle! ❤️

      Poista
  4. Kivoja talvisia kuvia ♥ Mun on lähes mahdoton ottaa noista onnistuneita kuvia kun on kaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiccu! ❤️
      Uskon tuon, kun yhdenkin kanssa saapi olla tosi nopea, että edes jonkinmoisen otoksen saa tallennettua ulkona. :)
      Mukavaa alkavaa viikonloppua! ❤️

      Poista
  5. Ihanat kuvat!😍
    Tännekkin satoi lunta. Kiva, kun maa on nyt valkoinen.
    Hyvää illan jatkoa!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! ❤️
      Ihanat maisemat siis sielläkin, kiva!
      Leppoisaa viikonlopun aloitusta! ❤️

      Poista
  6. Kiitos, niin on! :)
    Talveen kuuluu lumi.
    Mukavaa viikonloppua sinullekkin ma-te! ❤️

    VastaaPoista
  7. Suloinen lumessa möyrijä ihanassa koltussa😊Hyvää viikonloppua💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤️
      Ihanaa viikonloppua sinullekkin Kristiina! ❤️

      Poista
  8. Kyllä lumi vain piristää. Meidänkin koira haistelee innokkaasti
    lunta, sisälle kun tulee on valkopartainen.
    Suloinen teidän lumikoira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Valoisuus lisääntyy lumen myötä ja luonto näyttää niin kauniilta.
      Kiitos Tuija, teilläkin kiva lumikuono siellä! ❤️
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Kiva, että sinnekin tuli lunta. Meillä täällä Pohjanmaalla on ollut lunta sanoisinko, että ihan liiaksikin. Eihän se musta talvi tunnu talvelta. Pian alkaa päivisin paistaa aurinko.

    VastaaPoista
  10. Samaa mieltä, että talvella kuuluu olla lunta. Tänäänkn satelee ihania isoja hiutaleita. :)
    Sitä ihanaa kevättalven aurinkoa niin odottelen!

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)