perjantai 5. tammikuuta 2018

Omena-kaurapaistos

Hei vuoden ensimmäiseen perjantaihin ja alkavaan viikonloppuun!

Ostin tässä alkuviikosta laatikollisen omenia ja tänään sitten päätin osasta omenoista tekaista omena-kaurapaistosta. Siitä onkin jo tovi vierähtänyt, kun tätä herkkua olen viimeksi tehnyt. Loput omput saakin sitten jäädä syönti omenoiksi, jos en keksi muuta käyttöä.

Omena-kaurapaistoksen kaveriksi sopii mainiosti, vaikka vaniljavaahto, mutta parasta on lämmin paistos ja kylmä vaniljajäätelö. No, kumpaakaan ei tällä kertaa meiltä löytynyt ja kauppaan en viitsinyt sen takia lähteä. Jätskin virkaa saa toimittaa kermavaahto kera vaniljasokerin. Hyvää se on näinkin.


Tässäpä ohjetta, jos innostut tekemään.

Omena-kaurapaistos

4-5 omenaa

kanelisokeria 

100g voita

n. 1/2 dl sokeria

3 dl kaurahiutaleita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori omenat ja pilko ohuiksi siivuiksi uunivuoan pohjalle. Ripottele omenien päälle kanelisokeria. Sulata voi ja lisää siihen sokeri sekä kaurahiutaleet. Sekoita aineet keskenään. Laita seos omenoiden päälle.

Paista uunissa n. 20 minuuttia. Siihen asti, että omenat pehmenevät ja pinta saa väriä.

Herkuttele kuumana, haaleana tai kylmänä makusi mukaan kera lisukkeiden.


Samalla, kun tein paistosta niin tuli mieleeni, kun lapsena tehtiin kaurahiutale sörsseliä. Kuppiin kaurahiutaleita ja sokeria ja loraus maitoa joukkoon ja aineet sekaisin. Olipa muuten hyvää. Taidettiin joskus laittaa lusikallinen kaakaojauhettakin joukkoon.
Muistatko sinä tämän herkun?

Nyt eikun viikonlopun toivotukset ja nauttikaapa tästä vuoden ensimmäisestä perjantaista!

Ja hei, tänään alkaa The Voice of Finland. 









24 kommenttia:

  1. Oih onpa herkullisen näköistä. Kiitos ohjeesta menee kyllä testiin :)
    Ai niin se The Voice of Finland alkaa, kiitos muistutuksesta pakko katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä! :)
      Kannattaa kokeilla. Nopsa tehdä ja hyvää on.
      Mukavaa lauantaita Souliina!

      Poista
  2. Meillä tuo on suosikki. Hyvinä omenavuosina tulee tehtyä useinkin. Viime syksynä ei päästy kuin kerran herkuttelemaan omenapaistoksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna olikin aika vähä satoinen omppuvuosi!
      Tuo on kyllä niin hyvää!
      Mukavaa lauantaita! :)

      Poista
  3. Omenakaurapaistos! Tuo kotitaloustuntien klassikko!
    Sitä tehtiin nuorena paljon. Hyvää on.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taitaa kyllä olla aika monelle klassikko!
      Hyvä sellainen! :)
      Letkeää viikonlopoua sinullekkin!

      Poista
  4. Oi, minun lempparijälkiruokani nam - ja niin herkulliset kuvat 😁
    Ihanaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Näyttää kyllä niin herkulta, nam :)

    VastaaPoista
  6. Minulla on omenaviipaleita pakkasessa. Tässä olisikin oiva konsti tuhota ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan omena-kaurapaistosta tekemään! :)
      Mukavaa lauantaita!

      Poista
  7. Meilläkin kuluu melkoiset määrät omenia ja nythän saa melkein vuoden ympäri jopa kotimaisia, nam. Ja onpa paistostakin tehty aika paljon vuosien varrella :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on aikoja etten osta juurikaan omenoita, sitten taas innostun.
      Tuo paistos on kyllä hyvää.
      Mukavaa viikonloppua Hilla! :)

      Poista
  8. Tuo on kyllä herkullista!
    Ihanaa loppiaista♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin on! :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekkin! ❤️

      Poista
  9. Tuo on syksyn vakioherkku, mutta arvaa vaan alkoiko tehdä mieli eikä oo yhtään omenoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä varmaan tuleekin enempi tehtyä.
      Eikun vaan omppujen hakuun ja paistosta tekemään Maiccu! :)
      Kivaa viikonloppua! ❤️

      Poista
  10. kiitos, että muistutit, herkku lapsuudesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, eikun vaan taas herkuttelemaan! :)
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  11. Hmmm, ai sitä tehdään jossain noinkin. Meillä omenalohkojen joukkoon laitetaan vain kauraryyniä ja ripaus siirappia, ja koko helahoito tehdään mikrossa. Aika paljon kevyempää tulee näin =) kuitenkin jos vaniljajäätelöä laittaa lisukkeeks, niin siinä on makua jo hyvästi ilman voita ja sokeria. Se kauraryynisokerimaitosekotus oli meillä söpötti-nimistä, tainnu makumieltymykset muuttua, kun ei se enää suussa hääville maistu =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuullostaa myös ihan hyvältä ja totta kevyempää on varmasti.
      Hauska nimi tuo söpötti. Juu, eipä ole täälläkään sitä lapsuusvuosien jälkeen tehty, tokkopa maistuisi enää samalle! :)

      Poista
  12. Omenapaistosta, nam :) Sitä tuleekin tehtyä vain syksyllä, kun omenat kypsyvät, mutta sopii mihin vuoden aikaan tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, herkkua on! :)
      Totta, enempi tuo paistos tulee mieleen syksyisin.

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)