lauantai 14. huhtikuuta 2018

Vihreät kirpparilöydöt


Moikka aurinkoiseen lauantaihin!

Nyt on tähän naikkoseen iskenyt oikea viherkasvivillitys. Meiltä löytyy jo kahdeksan viherkasvia. Joskus niitä ei ollut yhtään. Tänään kirpparikierroksella näin niin upean viherkasvin, että se lähti oitis matkaan. 

Kirpparilta voi löytää myös tällaisia kivoja eläviä löytöjä. Hintalapussa luki, että kasvi on nimeltään kehtolehti. Heti kotiin päästyä piti googlailla kasvista lisää ja yllätykseksi se soveltuu myös uloskin. Kasvi tekee "poikasia" lehtilatvan ja -ruodin väliin ja nämä ovat uusia pikkutaimia. 





Taidankin kesäsäiden koittaessa ottaa pari "poikasta" ja istuttaa ne kukkapenkkiin. On lukemani perusteella hyvä maanpeitekasvi. Elikkä tästä kasvista on moneksi, niin huonekasviksi kuin perennaksi ulos. Kukkii myös keväisin pienin torvimaisin kukin. 


Löysin myös tässä hiljattain kirpparilta kauniin ruukkukallan. Kirpparilta olen kotiin ihastuttamaan ostanut myös monet tulppaanikimput edulliseen kirpparihintaan. Kiva, kun kirpparilta löytyy myös tällainen kukkamyyjä. 

Nämä vihreät kirpparilöydöt ihastuttavat nyt olohuoneessa vehreydellään. Seuraavat kukkaset laittelenkin sitten ulos. Täällä on niin ihanan lämmin, että mieli halajaa jo kesäkukkien tunnelmiin. Vielä pitää kuitenkin malttaa. Haaveilla onneksi jo voi! :)


Ihanaa viikonloppua juuri sinulle! 


💚


Tervetuloa uudet lukijat! 



26 kommenttia:

  1. Kivoja kasvilöytöjä!
    Minulla jo ekat kukat parvekkeella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma! :)
      Kirpparilla voi tulla kyllä vastaan kaikenlaista.
      Oi, ihanaa. Minäkin ostin jo ekat orvokit, vaikka ajattelin etten ihan vielä. :)
      Kevään kukkia taitaa jo uskaltaa laittaa. Täytyy ottaa sitten sisään,jos näyttää kovin pakkasta yöksi tulevan!

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. No olipas yllättäviä löytöjä kirpparilta, hyvä niin 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tällaisiakin ostoksia voi kirpparilla tehdä ja vielä hyvään kirpparihintaan. :)

      Leppoisaa sunnuntaita Ansu!

      Poista
  3. Ihania löytöjä <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu! <3

      Sinne myös mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  4. Hienoja kasvilöytöjä. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Upeita löytöjä 😊 Hyvää viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! :)

      Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle! <3

      Poista
  6. Minäkin olen joskus löytänyt kirpparilta viherkasveja. Tuollaista löytäämääsi kukkaa en ole ennen nähnytkään.
    Aurinkoista sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uusi tuttavuus oli minullekkin!
      Mukavaa uutta viikkoa! 💕

      Poista
  7. Olipa outo viherkasvi, mutta kivan näköinen. Kerran ostimme jotkut viherkasvit ystävättäreni kanssa ja pistimme vedon, kumman kukka on ensin hengetön. No en muista, miten siinä vedossa kävi :) Aurinkoa viikkoosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kukka, kun käy sekä viherkasviksi, että perennaksi.
      Samaa täällä mietin, että kauanko saan pidettyä nuo vehreinä. :)
      Mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  8. Upea kalla, empä uskois että kirppislöytö! Meille muutti tänä viikonloppuna kevätmessujen myötä uusia kasveja :) Kerron niistä myöhemmin, mutta alkaa meidän koti olla aikamoinen viherlandia :D
    Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kiva löytö kirpparilta!
      Sielläkn viherkasvi innostusta ilmassa! :D
      Mukava nähdä mitä olet kotiuttanut!

      Mukavaa uutta viikkoa! :)

      Poista
  9. Kivoja kirppis löytöjä!
    Orvokkeja täytyy käydä lähipäivinä ostamassa.
    Niitä uskaltaa jo pihalle laittaa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus tällaisiakin löytöjä!
      Orvokkeja ostin kanssa takapihan pöydille!
      Mukavaa viikkoa sinullekkin! 💕

      Poista
  10. Tuo kalla on kyllä upea kukka.. ihanan löydön olet tehnyt.
    Kehtolehti on uusi tuttavuus minulle.. näyttää kauniilta.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin. :)
      Minäkään en ole koskaan ennen tuollaista kukkaa nähnyt.
      Kivalta kyllä näyttää.

      Ihanaa uutta viikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  11. Olipas kivoja ja hauskoja löytöjä:) Ihanaa vihreää sitä alkaakin kohta olemaan enemmän ja enemmän;) Mukavaa alkanutta viikkoa ja kevättä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! :)
      Kyllä sitä jo niin odottaa, että puut ja ruoho alkaa vihertää.Nopsasti se sitten tapahtuu, kun ilmat lämpenevät.
      Mukavaa keväistä viikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  12. Kirppikset ovat mukavia paikkoja kierrellä :)

    Ronja

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)