lauantai 17. maaliskuuta 2018

Piristymässä

Hei lauantaihin!

Täällä ollaan viime kuukausina oikeastaan vaan kotoiltu lukuunottamatta pikaisia piipahduksia kaupassa ja kirpparilla. Tänään sitten käytiin vähän shoppailemassa pitkästä aikaa. Olipa mukavaa ja niin piristävää. Selkäkin jaksoi ihmeen hyvin. Selän suhteen alkaakin näkyä jo valoa tunnelin päässä. Niin ihanaa! Nyt toivonkin niin, että tämä hyvä suunta jatkuu.



Käytiin Kaaren kauppakeskuksessa, josta löysin kivat kengät ja siihen sopivan ihanan pehmeän kaulahuivin. Mukava saada jotain uutta ja vielä näillä kengillä ehtii kävellä jonkin aikaa ennen talvisäilöön laittoa.Kiva olkalaukku löytyi myös aikalailla samansävyisenä, mutta se sai jäädä vielä harkintaan, kun sen verran hintava oli. Tytär meillä liikkuu tuolla suunnalla lähes viikottain, niin voi sitten laukun minulle tuoda, jos kovin jää kutkuttelemaan. 



Oulunkylässä käytiin Helsinki Fashion Housessa järjestetyssä ystävänmyynnissä ja sieltä tarttui mukaan ihanan pehmoinen harmaa neuletakki sekä joitakin kodin sisustusjuttuja. 


Mukava oli vähän käydä tuulettumassa näin shoppailun merkeissä, mutta oli kyllä ihana palata takaisin kotiinkin ja oikaista sohvalle huilaamaan. 


Tykätäänkös siellä shoppailemisesta?



💕





22 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja olet löytänyt!
    Varsinkin tuo neuletakki ja kengät olisi just minun tyylisiä;)
    Välillä on mukava shoppailla, mutta nykyään olen huono shoppailija.
    Ihanaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tuo neuletakki on ihanan pehmeää materiaalia ja ihastuin oitis, kun siihen koskin.
      Shoppailu on välillä mukavaa!
      Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  2. Sinulla on ollut antoisa shoppailureissu.. paljon kaunista olet löytänyt kotiin vietäväksi. Välillä minäkin innostun, varsinkin silloin kun saan halvalla. Ettei vaan minussa olisi tuota sulo vilenin vikaa. Leppoisaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Täälläkin on kyllä vähän tuota Sulo Vilenin vikaa.Tosi edullisia olivat nimittäin nuo sisustusjutskat ja pitihän jotain kotiinkin kotiuttaa. ;)Tyynynpäällisiä ja pöytätabletteja olisi kyllä ollut jo ihan tarpeeksi ennestäänkin.
      Leppoisaa sunnuntaita sinulle! :)

      Poista
  3. Kivoja ostoksia ja hyvä että selän kanssakin valoa kohti! Kaari on yksi meidän ostosparatiisi, tulee viikottain poikettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! <3
      Kaaressa kävinkin ensimmäistä kertaa. Oli sopivasti matkanvarrella, niin ajateltiin poiketa. Mukavan kokoinen kauppakeskus.
      Kivaa sunnuntaita! :)

      Poista
  4. Kivoja ostoksia! Minä olen huono shoppailija, jos ostan jotakin, ostan yleensä netin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Kätevää nykyään, kun voi netissäkin shoppailla, eikä tarvitse kauppoihin lähteä kiertelemään.
      Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  5. Ihania ostoksia, varsinkin nuo kengät 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! <3
      Onneksi ehtii vielä vähän käyttää ennen kuin kevät kunnolla koittaa.
      Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  6. Kivat ostokset☀️☀️Ihanaa kun sun selkä on parempaan päin. Kivaa sunnuntaita☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina! <3
      Kivaa sunnuntaita myös sinulle! :)

      Poista
  7. Voi miten ihania ostoksia. Kivoja sisustus juttuja!
    Ja kengät näyttää niin lämpöisiltä.
    Hyvää alkavaa viikkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Vielä näillä keleillä pysyy varpaat lämpiminä! :)
      Mukavia päiviä alkavaan viikkoosi!

      Poista
  8. Voi kyllä, tykätään täällä shoppailusta! :) Tänään löysin olohuoneeseen sohvapöydän ja siitäkös olen nyt sitten ollut onnessani koko illan. Elämänilot koostuu mistä erilaisimmista asioista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että olet tehnyt mieleisen löydön. Kummasti piristää ja tuo iloa tuollaiset kivat hankinnat. Joskus se voi olla uusi sohvapöytä tai vaikkapa sitten kengät. :)
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle Marihantee! :)

      Poista
  9. Kivoja ostoksia teit!
    Tottakai shoppailusta tykätään!
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma! :)
      Mukavaa arjen piristystä!
      Ihanaa viikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  10. Mukavat ostokset teit. Minä käyn nykyään harvoin shoppailemassa mutta kyllä silloin kun käyn ja löytää jotain niin mukavaltahan se tuntuu. Yleensä kun lähden ostoksille minulla on jotain tiettyä mielessä. Mukavaa alkanutta viikkoa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! :)
      Mukava tunne kyllä, kun jotain kivaa löytää.
      Sellaisia arjen piristyshetkiä!
      Mukavaa viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  11. Kivat ostokset ja nuo kengät on tosi hyvän näköiset ja näyttää siltä, että ovat myös mukavan tuntuiset. En shoppaile hirveästi vaatteita, mutta nyt tänä keväänä olen ostanut aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! 💕
      Mukavat on jalassa ja lämpöiset.
      Sielläkin siis löydetty mieleisiä juttuja’ :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)