sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kesäaikaan virpoen


Sunnuntai heipat!

Jokos siellä ollaan siirretty kellot kesäaikaan? Kellon siirrossa näin keväällä on mukavaa se, kun illasta valoisa aika lisääntyy. Muuten en kyllä oikein ymmärrä tuota kellojen venkslaamista. 

Muistan kerran, kun kelloja näin keväällä siirrettiin olin jotenkin unohtanut siirtää sunnuntai-iltana herätyskellon oikeaan aikaan aamua varten. Aamulla tietenkään en muistanut koko kellojen siirtoa ja valmistauduin kaikessa rauhassa töihin lähtöön. Työpaikalle, kun saavuin kävi pikaisesti mielessä, että miten täällä kaikki ovat jo työntouhussa. Työkaverit sanoivat hymyhuulilla, että "Tulithan sinä". Olivat ajatelleet odotella kaikessa rauhassa, koska arvelivat,että en ollut muistanut kellojen siirtoa. 

Onneksi se maanantai aamu alkoi silloin rauhallisesti ja en ollut myöhästynyt mistään tärkeästä eikä kukaan joutunut pulaan myöhästymiseni takia.Päivä jatkui siitä sitten ihan normaalisti, pientä kuittailua lukuunottamatta. Kiitos vaan, silloisille ihanille työkavereilleni, kun sain nukkua vähän pidempään. ;)
 Tämän jälkeen olen kyllä aina muistanut tuon kellojen tarkistamisen, että ovat oikeassa ajassa kaikki.

Onko sinulle käynyt kömmähdyksiä kellon siirtojen vuoksi?


Siskon pienet pojat kävivät hetki sitten virpomassa ja saatiin ihanat virvontaoksat pääsiäistä kotiin tuomaan. Niin suloisia olivat loruineen. Vielä ei ole muita virpojia näkynyt ja saakin nähdä tuleeko loput suklaamunat tänäkin vuonna syötyä omiin suihin. 


Virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks....




Mukavaa palmusunnuntaita ja kiva, kun vierailit!



💕

26 kommenttia:

  1. Mukavaa palmusunnuntaita myös sinulle.. meillä siirrettiin kellot jo eilen, aamulla sitten ihmettelin, että näin kauan nukuin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️
      Tuli kyllä nukuttua pitkään täälläkin, kun kelloa aamulla vilkaisin herätessä.
      Mukavia päiviä alkavaan viikkoon! :)

      Poista
  2. Ei ole käynyt muistaakseni kömmähdyksiä, mutta ihan turhaa hommaa tuo kellojen siirtäminen minusta on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä noita kelloja kyllä siirrellä tarvitsisi!
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle Katja! :)

      Poista
  3. Minulle ei ole käynyt kömmähdyksiä, mutta isäntä olisi mennyt aamulla myöhässä töihin, ellen olisi ennen nukkumaanmenoa muistuttanut. No ei meinannut sittenkään uskoa. Turhaa on kellojen siirtäminen ja väsyttihän se minua aamulla. Meillä virpojat kulkee vasta pääsiäislauantaina :) Mukavaa palmusunnuntaita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo kellon siirtäminen hetken aamu heräämisiin vaikuttaa, kun huomaa, että väsyttäisi niin.
      Teillä siis virpomisjutut vielä edessäpäin! :)
      Kiitos samoin ja mukavaa uutta viikkoa! 💕

      Poista
  4. Kauniit kuvat!
    Meillä kävi pari virpojaa.
    Hyvää palmusunnuntaita!💕🐣💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💕
      Siskonpoikien lisäksi meillä kävi lisäksi pari virpojaa. Vielä jäi munia syötäväksi! ;)
      Samoin sinulle! 💕

      Poista
  5. Kauniit kuvat kiitos samoin sinulle hyvää palmusunnuntaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! 💕
      Mukavaa alkavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Kauniita oksia ♥ Viime vuonna varauduin korillisella suklaamunia eikä kukaan käynyt. Nyt en ostanut täksi päiväksi ainuttakaan kun oltiin liikenteessä koko päivä. Kellon siirsin vasta, enkä muista että olis kömmähdyksiä käynyt. Voin kyllä uskoa että hieman sait kuittia ;) Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hienoja olivat kyllä askarrelleet! 💕
      Juu-u, enpä ole toiste myöhästynyt! ;)
      Mukavaa iltaa sinnekkin!

      Poista
  7. Khih, vai tuollainen moka 😊 Ei onbeksi ollut vaarallinen ❤ Mukavaa sunnuntai illan jatkoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja sattuuhan noita! :D
      Mukavaa illanjatkoa sinnekkin!!💕

      Poista
  8. Jotenkin olen aina onnistunut kellojen siirrossa, vaikka se on minusta aivan turhaa puuhaa. Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on!
      Mukavaa pääsiäisviikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  9. Hauska juttu!
    Eipä ole käynyt kömmähdyksiä kellojen kanssa.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Aurinkoista pääsiäisviikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  10. ei onneksi, mutta aamulla väsyttää, en yhtään pidä kellojen siirtelystä kesäaikaan, haluaisin olla edelleen talviunilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kesäaikaan siirtyminen kyllä vaikuttaa hetken aamuihin, ennen kuin tottuu.Mukavaa pääsiäisviikkoa Sussi! :)

      Poista
  11. Ei ole kömmähdyksiä kellon siirtoon liittyen, vaikka muuten on 😊 Virpojatkin saapui tosi aikaisin, kun kelloja oli siirretty...vanhaa aikaa klo 9.30. Mulle tuo oli liian aikaista... Ihanaa pääsiäisviikkoa 🐥😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu meilläkin, että pikkuvirpojat tulivat tuohon samaan aikaan. Tuli nukuttua vähän pidempään, kun kelloja siirrettiin, mutta olin jo kyllä ehtinyt sängystä nousta! :)
      Ihanaa pääsiäisviikkoa sinullekkin Jaana! <3

      Poista
  12. Hienot kuvat ja virpomisoksat♥ Kyllä niitä kömmähdyksiä joskus nuorempana kävi:)) EI onneksi enää:) Mukavaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! <3
      Onneksi tuo oli minullekkin ainokainen kerta ja ihanaiset työkaverit ottivat asian huumorilla! :)
      Mukavaa pääsiäisviikkoa sinullekkin! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)