maanantai 10. huhtikuuta 2017

Istutusta ja uusi hankinta

Palmusunnuntai on vietetty ja uusi viikko lähtenyt käyntiin. Meillä ei käynyt yhtään pikkuvirpojaa. No, se tietää sitä, että pääsiäismunat menevät sitten meidän suihin.

Tänään ulkona tuuli  ihan mielettömästi, kun tulin kotiin. Puista lenteli pikku oksia ja hiekka pöllysi. Hetki sitten alkoi vesisade.  Sisällä on ihan kiva katsella ja kuunnella sateen ropinaa.

Istuttelin eilen viimein ohransiemeniä. Katsotaan ehtiikö miten kasvaa tulevaksi viikonlopuksi. Tykkään ohransiemen ruohosta, kun siitä tulee niin tuuhea. Onneksi tuo ruoho kasvaa aika nopsaan. Pitää muistaa vain kastella. Istutteletko sinä pääsiäisruohoa?






Hankin myös lisäystä viherkasveihin. Ruokaostosreissulla tässä yhtenä päivänä löysin kivan pullojukan. Se oli niin hauskan näköinen, että se piti kotiuttaa. Viherkasvit tuovat kivaa piristystä kotiin. Hyvin olen saanut aiemmat viherkasvit pysymään hengissä ja jopa vesifiikus on kasvanut ja on tehnyt uusia lehtiä.

Leppoisaa alkanutta viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. mullakin on viherkasvi aika. Pullojukka on myöskin, jopa kahteen asti.Toinen on vähän vaivainen, heitänkö pois vai mitä teen, katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasvit innostaa täälläkin. Tuo pullojukka on kyllä hauskan näköinen kukka. Saa nähdä miten sen kasvatus täällä onnistuu. Toivottavasti sinun jukkasi vielä piristyy ja ilostuttaa sinua pitkään.

      Poista
  2. Pullojukka näyttää kivalta!
    Viherkasvit piristää kummasti, kun ulkonakaan ei vielä viherrä.
    Kasvatin ohraruohoa, mutta heitin pois. Kaikki siemenet ei itänyt ollenkaan.
    Eikä se sitten näyttänyt hyvältä.
    Hyvää illan jatkoa!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin hauskannäköinen kukka. Joskus käy niin, että kaikki siemenet eivät lähde. Mistähän johtunee?
      Toivottavasti nuo siemenet itäisivät.
      Laitoin koko pussillisen varuiksi, jos kaikki eivät lähde kasvamaan.
      Illanjatkoja sinne myös!

      Poista
  3. Meilläkin sataa vettä ja tuulee kovaa!
    Ohrasta tykkään itsekin.
    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hurja ilma iski ja aika yhtäkkiä tuuli yltyi puuskiksi.
      Ohrasta tulee kyllä kivannäköinen ruoho.
      Mukavaa maanantaita sinnekkin!

      Poista
  4. Eiköhän se ohra ehdi vihertämään ainakin!
    Meillä ei pääsiäisruohoja täällä leveysasteilla ole tapana kasvatella, mutta muuten koristeita on paljon!
    Pellot ja puut kukkivat nyt niin upeasti, että vihreyttä riittää ulkona.

    Lempeää pääsiäisen aikaa täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä orastusta näkyy jo ruohossa. :)
      Siellä on varmaan tosi kaunista. Täällä saadaan vielä tovi odotella, että nurmikko alkaa vihertää ja puihin puhkeavat hiirenkorvat.
      Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne Mantelilaaksoon myös.
      Olipa kiva, kun piipahdit. Tervetuloa uudelleen.

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)