sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntai

Tänään vietetään palmusunnuntaita. Täällä paistaa aurinko ja linnut laulaa. Se on kevät!
Aamusella kävin koiran kanssa metsässä ja nappasin muutaman pajunkissan mukaan. Olipas ihanan muhkeita kissoja. Kotona laitoin ne sitten oksien kanssa samaan maljakkoon. Hiirenkorvat ovat jo tulleet oksissa esiin.









Enää kaksi työpäivää ja sitten alkaa loma! Voi kuinka sitä olen odottanut. Ihanaa! Kiireettömät aamut ja vain aikaa kaikkeen omaan puuhaan. Toivottavasti ilmat suosisivat.

Tänään saamme kahvitteluseuraa eli täällä alkaa leipomispuuhat!

Ihanaa palmusunnuntaita!

Kävikös teillä pikkunoitia?

4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!
    Meillä kävi parit virpojat aamulla.

    Ihanaa, kun sinulla on loma edessä.
    Toivottavasti on hyvät ilmat.
    Ihanaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3
      Meillä ei käynyt yhtään virpojaa.
      Eli pääsiäismunat pitää siis itse syödä.
      Kyllä olen lomaa jo odotellut. Tänä vuonna ajattelin pitää sen näin keväällä.
      Ihanaa sunnuntaita sinne myös! :)

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Kolme virpojaa käynyt ja hienot oksat maljakossa.
    Ihan mahtavaa varmaan kun on loma alkamassa.
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63! <3
      Meillä ei ole maljakossa, kuin aamulla keräämäni pajunkissat. Hienoja koristeltuja oksia ei ole.
      Virpojia ei näkynyt.
      Lomaa odotan kovasti.
      Kivaa sunnuntaita sinne myös!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)