keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Illan hämärtyessä


Vielä iltaisin hämärtää ja täällä jokunen kynttilä vielä silloin tällöin syttyy tunnelmaa luomaan.Tykkään ennemmin laittella muutaman kynttilän tai jonkun pikku valon tuomaan valoa iltoihin, kuin kirkkaamman kattolampun. 

Finnmarilla vieraillessa kotiutin ihanan kynttilätelineen kolmelle tuikulle. Tämän telineen saa kiinnitettyä seinään halutessaan. Se löysi meiltä paikkansa keittiönpöydän päästä näin aluksi ja siinä se tuo kivaa valoa lehtikuvion läpi. Tämä kuvio heijastuu hienosti pöydän pintaankin.

Ihan kiva sisustusesine ihan sellaisenaankin. 







Tytär meillä tykkää kanssa poltella vielä kynttilöitä huoneessaan ja peilien päälle tytär on laittanut aikanaan sisustusvalot tunnelmaa tuomaan. Jouluvalothan ne on, mutta kutsutaan niitä nyt sisustusvaloiksi näin kevään kynnyksellä. ;) Kivan tunnelmallista, kun ilta pimenee.




Vieläkö siellä poltellaan kynttilöitä tai muuten vaan tunnelmoidaan illan hämärtyessä?

Talvi tuli takaisin ainakin meille tänne etelään. Maa on ihan valkoinen eileisen lumisateen jäljiltä.
Näyttäähän tuo valkoinen maisema kauniilta, mutta kyllä sitä lämmintä säätä niin täällä odotellaan.

Talvista keskiviikkoa täältä!



4 kommenttia:

  1. Hieno kynttiläteline!
    Kauniilta näyttää tyttären huoneessa. Joulu/sisustus valot tuo ihanaa tunnelmaa.
    Kyllä olen vielä iltaisin poltellut kynttilöitä.
    Ai siellä on lunta. Ei kiva!
    Täällä paistaa aurinko eikä lunta missään.
    Lämpimämpää ilmaa täälläkin ootellaan.
    Hyvää keskiviikkoa!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3
      Juu, maa oli vielä aamullakin ihan valkoinen eilisen lumisateen jäljiltä.
      Päivän mittaan kaikki lumet on jo sulaneet. Huh, onneksi.
      Pidetään peukkuja, että toukokuussa tarkenee jo!
      Keskiviikkoja sinnekkin!

      Poista
  2. Kynttilöitä polttelen ihan ympäri vuoden. Ne tuovat ihan omanlaista tunnelmaa sekä sisälle, että ulos.
    Räntää pudottelee meillä...
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät tuo kyllä ihanaa tunnelmaa. Loppu kesän illat on ihania istuskella ulkona illemmlla ja poltella kynttilöitä, kun illat alkaa pikku hiljaa hämärtyä.
      Ei sielläkään ole sitten kovin keväistä tänään ollut.
      Onneksi kaikki lumi on jo sulanut täältä. Toivottavasti ei sada enää lisää.
      Viikonjatkoja sinne myös! :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)