torstai 5. tammikuuta 2017

Kyllä keikutti

Huomenta kirpeään keskiviikkoiseen pakkasaamuun!
Aurinko paistaa ja pakkasta on melkein kaksikymmentä astetta. Hieno ilma olisi ulkoiluun, mutta kylmä on.

Eilen käväisimme Tallinnassa päiväristeilyn merkeissä. Matkaan lähdimme "tyttöjen" kesken. Ihanan päivän sain viettää äitini, tyttäreni ja hänen hyvän ystävänsä seurassa. ❤
Ilma ei kyllä suosinut meitä tällä kertaa yhtään. Tuuli oli tosi kova matkaan lähtiessämme jo täällä Suomen päässä. Laiva keikkui kyllä tosi paljon. Käveleminen oli kyllä hupaisan näköistä laivan käytävillä. Ikkunasta ei kannattanut ulos kovin katsella sen verran aallokkoa oli, että vatsanpohjassa tuntui. Ihan kuin olisi ollut jossain huvipuisto laitteessa.

Syömisen jälkeen kävimme kuuntelemassa bändiä ja kävimme vähän tanssahtelemassakin.
Laiva saapui vihdoin Tallinnaan ja keikutus loppui. Sää tallinnassa oli ensin ihan suotuisa.
Kävimme kuitenkin vain sataman tuntumassa olevassa Rotermannin kauppakeskuksessa ja laivaan palatessamme terminaalin läheisyydessä parissa paikassa. Kivoja löytöjä tekivät varsinkin meidän nuoret.





Ilma muuttui sitten siinä kauppoja kierrellessämme todella tuuliseksi ja lunta alkoi tuiskuttaa kovasti.
Takaisin tulo matkalla oli taas tiedossa keikutusta. Ostoksia teimme vielä laivassa ja muuten kotimatkan sitten istuimme kahviossa ja rupattelimme niitä näitä. Selvittiin kaikki keikutuksesta. :)





Säästä huolimatta oli tosi mukava päivä meillä kaikilla. Kiva käydä "vieraissa", mutta ihana palata takaisin kotiin.

Mukavaa torstaita sinulle!



4 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia!
    Teillä on ollutkin kiva matka!
    Tosi kurjaa nämä kovat pakkaset. Ei tee mieli ulos ollenkaan.
    Toivottavasti pian lauhtuu!
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3
      Matka oli kyllä kiva. Tuo mukavasti vaihtelua arkeen. ILma oli kyllä aika hurja, mutta selvittiin.
      Onneksi ovat lupailleet, että pakkanen taitaisi vähän lauhtua lähipäivinä. Kylmä on kyllä, mutta mikä ihanampi syy kotoilla ;) Mukavaa torstai-iltaa sinne!

      Poista
  2. Hyytävän kylmän oloista Tallinnassakin näköjään! Kyllä saisi jo hellittää!
    Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnassa oli kyllä kova tuuli ja lunta pyrytti. Tyttäreni ystävä sanoikin aika osuvasti, että ilma on kuin Saharassa. Hiekan sijasta lentää lumi. :)
      Mukavaa torstai-iltaa sinne <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)