sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Meidän uusi vuosi

Otimme uutta vuotta vastaan eilen kotona kahdestaan miehen kanssa. Molemmat lapset juhlivat uutta vuotta kavereidensa kanssa. Alkuillasta söimme ranskalaisia ja nakkeja tuttuun uuden vuoden tapaan, kera peruna,- punajuuri,- ja vihreänsalaatin. Raketteja paukkui jo heti kuuden jälkeen tasaiseen tahtiin. Koira meillä ei onneksi kovastikkaan reakoi raketteihin. Välillä vähän saattaa örähdellä mokomille oudoille äänille.





Katselimme telkkarista Helsingin Suomi 100 konserttia. Mahtavan paljon porukkaa oli kokoontunut nauttimaan konsertin esiintyjistä. Tytär ystäviensä kanssa oli myös paikan päällä. Hieno ilotulitus oli Helsingissä.

Myöhemmin illalla nautittiin vielä pienehkösti ihanista juustoista kekseineen. Karkkeja ja muuta suolaista herkkua tuli myös syötyä, onneksi kohtuudella. ;) Kävimme ennen puoltayötä ampumassa muutaman raketin, jotka ostin aamupäivän kauppareissulla hetken mielijohteesta. Nykyään ei ole tullut raketteja enää niin hankittua, joskus.



Kuohari odotteli vuoden vaihtumista. Pojalta saamamme joululahja shampanja päätettiin vielä säästää toiseen kertaan poksautettavaksi.
Miten sitten kävikään, kuohari jäi poksauttamatta ja uni voitti. Siellä se kylmässä odottaa...


Uuden vuoden ensimmäisenä aamupäivänä valoimme tinat, kun unohtuivat eilen valaa. Omituisen näköisiä hahmoja tuli. Röpelöäkin oli näkyvissä kaikissa luomuksissa, taidetaan pärjätä kaikki hyvin tänä alkavana vuotenakin ;) <3 Toivotaan niin.



Mitenkäs sinun uusi vuosi vaihtui?

Täältä vielä kerran kaikille hyvät uuden vuoden toivotukset. Uusi vuosi 2017 alkakoon!

4 kommenttia:

  1. Kauniit tunnelmalliset kuvat!
    Mukavalta kuullosti teidän uusi vuosi.
    Mekin valettiin tinaa eilen monen vuoden tauon jälkeen.
    Hyvää illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Meiltäkin jää välillä tinan valaminen väliin. Viime vuoden tinat odottivat tänä vuonna valajiaan, joten valmiina oli. Mukavaa iltaa sinne myös 😊

      Poista
  2. Oikein hyvää Uutta Vuotta!
    Kauniita kuvia ja lämmintä tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Ihanaa alkanautta uutta vuotta sinulle myös!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)