tiistai 3. joulukuuta 2019

Kalenterin väkerrystä






Tervehdys!

Mukavaa alkanutta joulukuuta! Jokos siellä on joulukalenterin luukkuja availtu? Tänä vuonna en ostanut minkäänlaista kalenteria, vaikka muutamia kaupassa hypistelinkin, mutta sinne jäivät. Idea kalenterin tekemisestä itse muhiskeli päässä jonkin aikaa ja sitten, kun ajattelin sen toteuttaa en tietenkään löytänyt mistään kaupasta valmiita paperisia pusseja, joihin olisi helppo jotain pientä yllätystä joulukuun päiviin sujauttaa.

Valmiita pusseja,kun en löytänyt niin ostin rullan ruskeaa lahjapaperia ja väkersin niistä itse 24 pussia. Kaapista löytyi joskus Ikeasta ostamani tarraetiketit, jotka liimailin valmiisiin pusseihin. Vielä tussilla numerot ja eikun täytteitä hankkimaan. Pussit eivät ole kovin suuria, joten mitään isoja juttuja niihin ei mahtunut. Kaikenlaista pientä mukavaa pussit kätkevät sisäänsä ja tytär saapi niitä sitten availla aattoon asti. 

Kivaa puuhaa tälläinen askartelu. Seuraavaksi sitten joulukorttien kimppuun.



Mukavaa joulukuista viikkoa! 



💗










4 kommenttia:

  1. Meillä oli myös viime vuonna 'paperipussikalenteri' ja muksut ihastuivat ikihyviksi. :) Jotain pientä kivaa se Tonttu kävi öisin piilottelemassa...Hyvä idea tehdä itse paperista, ei niitä valmiita pusseja tarvitse edes ostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nopeasti kävi pussien valmistus itsekkin. Ihan tyytyväinen olen, kun en niitä valmiita mistään löytänytkään. :)

      Tällaiset omat kalenterit on kyllä kivoja!

      Mukavaa päivää! <3

      Poista
  2. Ihana kalenteri! Nämä tällaiset on niitä parhaita joulukalentereita.
    Joulukortit tehty ja kirjoitettu täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Tykkään kanssa näistä omista kalentereista. Kiva tehdä!

      Leppoisaa päivää! <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)