maanantai 17. kesäkuuta 2019

Helppo lohi-caesar salaatti






Moikka! 

Käytiin  miehen  kanssa viikonloppuna kauppareissun yhteydessä syömässä ja söin niin maistuvan lohi-caesar salaatin, että päätin tekaista sellaisen myös kotona. Töistä tullessani kävin pikaisesti tekemässä päivän ruokaostokset ja samalla keräsin kärryyn myös salaatin teko tarvikkeet. 

Ravintolan salaatissa oli lohi grillatussa muodossa medaljonkina salaatin päällä, mutta kaupasta en saanut lohimedaljonkeja, niin ajattein kokeilla miten toimisi salaattibaarin savulohi. Lämmin sää houkutteli ottamaan muutenkin helpoimman kautta ja ostin valmiin caesar salaattipussin, joka sisälsi niin kastikkeen, krutongit, kuin juustomurunkin.

Voiko salaatin teko enää tästä helpommaksi mennä. Kesällä on muutenkin helteisinä päivinä kiva, jos saa ruoan valmistettua nopsasti ja sen kummemmin hikoilematta uunin tai hellan ääressä. Meillä suosiossa ovatkin erilaiset salaatit juuri tästä syystä kesähelteillä. On kevyttä ja nopsasti valmistuvaa.

Täytyy sanoa nyt salaatin syöneenä ja maha täynnä, että hyvä yhdistelmä oli tämäkin. 


Oletkos sinä maistanut lohi-caesar salaattia? 
Mikäs on sinun lemppari salaatti?



Leppoisaa viikkoa!


💗 






16 kommenttia:

  1. Kuulosti ja näöytti herkulliselta. Monenmoiset salaatit ovat lemppareita. Viimeksi etelänmatkalla söin salaatin, jossa oli kaikki "kaloripommit" mukana, mutta ah niin hyvää, eli avokadoa, vuohenjuustoa, pähkinöitä, hunajaa...ja sitten vähän vihreää :) :) :). Iloista viikkoa ja ratkiriemukasta juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🌸
      Erilaiset salaatit on kyllä hyviä ja toisinaan tuollaiset ”kaloripommitkin” paikallaan! 👍
      Mukavaa juhannusta sinullekkin! ☀️

      Poista
  2. Herkullisen näköinen ja varmasti myös makuinen salaatti. Salaatti on tosi hyvä eväsruoka töihin ja itsekin ajattelin sellaisen tehdä huomiseksi töihin. Minulta tosi puuttuu tuo ihana savulohi, mutta jonain päivänä pitää kyllä tehdä savulohisalaattiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🌸
      Samaa mieltä, salaatti on hyvä eväs töihin.
      Mukavaa keskiviikkoa! ☀️

      Poista
  3. Hyvältä näyttää... itse yleensä syön ihan perussekoitusta, salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua ja raejuustoa. Tuota lohi-caesar salaattia en ole tainnut maistaa. Mukavaa tiistaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🌸
      Hyvältä kuullostaa sinun salaattisi. Raejuusto sopii hyvin salaattiin.
      Mukavaa keskiviikko-iltaa! ☀️

      Poista
  4. Caesarsalaatti on ihan mun lemppari! Lohiversio olisikin ihana kesäruoka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🌸
      Niin hyvää se on! 😋
      Mukavaa viikkoa! ☀️

      Poista
  5. Varmasti molemmat olivat hyviä salaatteja. Lemppareita ei minulla ole koska on niin paljon hyviä ja kaikki maistuvat hyviltä. Kalaa me savustamme ja grillaamme paljon joten Caesar menee kokeiluun. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🌸
      Ihanaa, kun saa itse valmistamaa kalaa tuoreeltaan! Uskon, että ihan huippu hyvää salaatin kera!
      Kivaa viikkoa! ☀️

      Poista
  6. Salaatti on kyllä oivallinen kesäruoka, itsekin tykkään ottaa lohta salaattiin jos jostain ostan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä kyllä tuo mukavaa vaihtelua muille salaateille. Kiva, kun salaattibaarista saa nykyään niin kätevästi sitä ostettua, jos haluaa nopsasti hyvää!
      Mukavaa viikkoa! 🌸

      Poista
  7. Herkulliselta ja ruokaisalta näyttää!
    Lämmintä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🌸
      Lämpöistä loppuviikkoa sinullekkin! ☀️

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Oli kyllä! Kanacaesar maistuu täälläkin!

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)