sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Viikonloppuna


Ihana aurinkoinen sää on nyt hellinyt meitä ja mikä keväinen tuulahdus ulkona onkaan. Linnut laulaa ja lumi sulaa. Kevät alkaa olla jo mielessä ja sen myötä myös sisustusintoa pukkaa päälle näiden aurinkoisten säiden innoittamana. Kodin raivaamis mietteitä on kanssa ilmassa ja ajatuksissa olisikin käydä kaikki kodin kaapit ja laatikot läpi lähiaikoina huone kerrallaan. Toivottavasti into säilyy! ;)


Nyt kuitenkin täällä vietellään sunnuntaita rauhallisin tunnelmin suurimmaksi osin sängyssä tai sohvalla loikoillen. Torstaina alkoi kurkkua jo karhentaa ja lauantai-iltana olikin sitten jo ihan kunnon flunssan oireet päällä. Lauantaina aamupäivällä käytiin miehen kanssa kuitenkin kierros muutamassa huonekaluliikkeessä sänkyjä testailemassa. Huilaus hetki eri sänkyjä kokeilessa tulikin ihan tarpeeseen ja yhteen sänkyyn olisin voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa pötköttelemään ja se sänky yhteistuumin laitettiinkin sitten tilaukseen. Kahden viikon kuluttua nukutaankin sitten jo uudessa sängyssä. Jännää, toivottavasti valittiin oikea sänky. 


Lauantai-ilta menikin sitten pienen lämpöilyn kera viltin alla sohvalla telkkaria katsellessa. En muistakkaan milloin viimeksi olisin flunssassa ollut. Muutamia kertoja se on yrittänyt kyllä tulla,mutta onneksi kadonnut nopsasti. 

Ollaankos siellä pysytty terveinä?



Sen verran tänään keittiössä hääräsin, että pyöräytin pikaisesti kaupan valmiista piirakkataikinasta omenapiirakan päivä kahvin ja teen kaveriksi. Maistelin itsekkin palasen ja täytyy sanoa, että en taida kyllä enää piirakkaa kaupan valmiiseen taikinaan tehdä. Tämä taikina ei ainakaan osoittautunut kovin maukkaaksi tai sitten makuaisti on flunssan takia hukassa. ;)





Mukavia hetkiä päivääsi! 



💗

18 kommenttia:

  1. Hus*hus* flunssalle, täällä onneksi pysynyt nyt poissa. Monella kyllä tuntuu olevan. Herkullinen piirakka kyllä ♥ Pohjissa on kyllä eroja, yleensä käytän valmispohjaa suolaisissa piirakoissa ja makeat teen itse.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hätistelystä! ;)
      Pikku hiljaa parempaan päin!
      Muistelen, että joskus toisen valmistajan makea piirakkapohja oli parempi. Itse tehtynä tulee kyllä paras.

      Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  2. Toipumista sinne!
    Itse olen pysynyt vielä terveenä, vaikka mieskin oli juuri flunssassa.
    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Peukkuja, että flunssa pöpöt kiertää jatkossakin sinut!
      Ihanaa viikkoa! :)

      Poista
  3. Paranemista! Moni näyttää olevan tutuista flunssassa..itse olen pysynyt ihme kyllä terveenä.Piirakka näyttää tosi hyvältä💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Hyvä, että olet säästynyt flunssalta.
      Liikkeellä tuntuu paljon olevan.
      Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  4. Paranemisia sinne! Terveenä on pysytty, onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Kiva, kuulla, että olet pysynyt terveenä! :)
      Leppoisaa uuden viikon aloittelua!

      Poista
  5. Ihania kuvia! Ja on se vaan ihana, kun kevät sieltä keikkuen tulevi :)
    Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3
      Ihania kevään tuulahduksia on jo ollut ilmassa,ihanaa.
      Nyt saisi lumet sulaa!
      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  6. Paranemisia sinne ja onpas maukkaan näköinen piiras. :) Täällä yksi nuhanenä, viime viikolla oli yhtenä päivänä kuumetta, nyt vain nuhaa. Kohtahan on jo siitepölyaika, että nuhat jatkuu vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Paranemisia sinullekkin! Siitepölynuha on ikävä seuralainen!
      Heinäaikaan täälläkin nenä kutisee!
      Kivaa viikon aloitusta! :)

      Poista
  7. Paranemisia sinulle ❤ onneksi flunssa on kiertänyt miut kaukaa.
    Kaunis keittiö sinulla siellä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nuhapöpöt pysyy sinusta kaukana jatkossakin! :)
      Kiitos paljon ja mukavaa viikkoa sinulle! <3

      Poista
  8. Pikaista paranemista!❤️
    Minunkin pitäisi aloittaa kaappien siivoilua.
    Katsotaan saanko inspiksen lomalla.😀

    Kivaa uutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Kaappien siivoilu innostusta ilmassa siis sielläkin. :)
      Kivaa uutta viikkoa sinulle myös! <3

      Poista
  9. Toivottavasti voit jo paremmin. Minulla oli myös hieman kurkku kipeä ja kuumetta. Pari päivää otin rennosti makoillen ja nautin kanarialta tuomaani "jauhetta", joka on vähän kuin Finrex. Tauti lähti yhtä nopeaa kuin oli tullutkin. Tänään aloitin myös kaappien siivouksen. Piirakka näyttää ainakin herkulliselta :) Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! <3 Flunssa alkaa olla jo selätetty.
      Kiva, että sait flunssasi häädetyä pikaisesti. Kaappien siivoilua aloittelin itsekkin. Urakkaa on, huh!
      Mukavaa perjantaita sinulle! :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)