tiistai 14. marraskuuta 2017

Voihan selkä ja arvonnan voittaja

Täällä ollaan aamua aloiteltu lääkärikäynnillä. Kauheasti en ole tällaisista omista krempoistani tänne viitsinyt kirjoitella, vaikka elämäähän nekin ovat. Olen ollut jo muutaman viikon sairaslomalla kipeän selkäni vuoksi ja hoidattanut sitä fysioterapialla. Viime hoito kerran jälkeen se sitten otti nokkiinsa oikein kunnolla ja nyt pidetään pieni tauko hoidoissa. Sairasloma jatkuu ja nyt varmistellaan selän tilannetta vielä magneettikuvilla, niin tiedetään sitten varmaksi miten tästä jatketaan. 

Hirvittää vähän taas mennä sinne putkeen kuvattavaksi, kun ilmeisestikkin kärsin jonkin asteisesta ahtaanpaikankammosta. No, täytyy psyykata taasen niin eiköhän se onnistu.Täytyy sanoa vaan, että voihan selkä. Halu ja ikävä olisi jo niin takaisin työnpariin. 


Sitten iloisempiin tunnelmiin ja arvonnan voittajan julkaisemiseen. Ennen sitä haluan kuitenkin kiittää teitä kaikkia arvontaan osallistuneita. Ihana oli lukea teidän ajatuksianne, mitkä asiat tuottavat iloa teille arjessa. Kiitos myös niin hyvää mieltä tuottavista kommenteistanne blogiani ajatellen. 
Ilo oli lukea niitä. ❤

Arvonnan suoritin ihan perinteisesti eli kirjoitin pikku lapuille kaikkien osallistujien nimet ja laitoin ne kulhoon. Koulusta tullessaan tytär toimi onnettarena ja nosti sieltä yhden lappusen ja arvonnan voittaja on..... 



Hurjan paljon onnea sinulle! ❤ Laitan sähköpostia tulemaan!

Mukavaa marraskuista tiistaita kaikille ja nautitaan arjen pienistä iloista!

 ❤










26 kommenttia:

  1. Onnittelut voittajalle!❤
    Kurjaa, jos selkä vaivaa.
    Toivon pikaista paranemista sinulle!😙❤
    Hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissani on sinulle haaste!😊

      Poista
    2. Kiitos haasteesta! :)
      Kiitos,kyllähän tämä selkäkipuilu saisi jo hellittää.
      No, se ottaa aikansa, eiköhän se tästä! :)
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle! <3

      Poista
  2. Magneettikuvaus on ihan ehdoton ja onneksi pääset siihen. Parempaa toivottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla! <3
      Samaa mieltä. Tutkimuksen tulosten jälkeen tietää sitten miten selän suhteen edetään.
      Mukavaa keskiviikkoa! :)

      Poista
  3. Voi harmitus tuota selkääsi!
    Kiitos ihan hirveesti voitosta!
    Toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä Mamma! <3
      Kiitos! Kurja vaiva, mutta eiköhän se tästä joskus hellitä toivottavasti! :)
      Kivaa keskiviikkoa!

      Poista
  4. Onnitteluja voittajalle! Voi harmi tuota selkää..toivottavasti pian selviää mikä vaivaa ja selkä paranisi♥ tsemppiä kovasti kuvaukseen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempistä Päde! <3
      Pitää vaan psyykata, niin eiköhän se hyvin mene!
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle! <3

      Poista
  5. Onnittelut voittajalle ja Sinulle paranemista toivottelen ♥

    VastaaPoista
  6. Onnea voittajalle, paranemisia sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ritva! <3
      Leppoisia loppuviikon päiviä sinulle! :)

      Poista
  7. Selkäkivut osaavat olla kinkkisiä ja hankaloittaa elämää hurjasti :( Toivottavasti saat selän kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta!
      Kiitos paljon, sitä toivon! :)
      Mukavaa viikonjatkoa sinulle! <3

      Poista
  8. Onnea voittajalle ja sinulle toivon jaksamista selän kanssa ❤

    VastaaPoista
  9. Onnea voittajalle!❤ ja toipumista selän suhteen..itselläni on myös selkävaivaa..magneettiin voi ottaa läheisen mukaan ..ei kuitenkaan putkeen ja omaa musiikkia..ja tarvittaessa saa myös rauhoittavaa..onnea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! <3
      Onneksi ei tarvitsekkaan yksin lähteä. Sekin jo tsemppaa, kun tietää jonkun siellä odottelevan.
      Pitää vaan psyykata niin eiköhän tuo onnistu, vaikka sinne putkeen en yhtään tykkää mennä. Kerran siellä jo vuosia aiemmin sinnittelin puolisen tuntia.
      Kiitos tsempistä! <3
      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  10. Toivottavasti saat selkäsi kuntoon ilman operaatioita. Ikäviä tuollaiset krempat.
    Tsemppiä tutkimuksiin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta Kati! <3
      Toivottavasti tulee tosiaan kuntoon ilman mitään operaatioita!
      Mukavaa viikonjatkoa sinulle! <3

      Poista
  11. Voi eihh ja se putki on kyllä ahdistava, hurjasti zemppiä ja toivottavasti kaikki järjestyisi siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi,kiitos paljon Tiia! <3
      Huomenna se olisi edessä, mutta enköhän selviä!
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle! <3

      Poista
  12. Voi itku, pikaista paranemista! Selkäkipu vaikuttaa kyllä kaikkeen tekemiseen :/ Mukavaa keskiviikkoa kuitenkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta!
      Kiitos paljon Hannele ja mukavaa keskiviikkoa sinulle myös! <3

      Poista
  13. Voi ei, toivottavasti alkais helpottamaan ♥ Mä niin tiedän...olin itsekin pitkään saikulla välilevynpullistumien takia, mutta onneksi aika auttaa ja vaikka kuvista löytyi vaikka ja mitä niin olen ollut nyt jo monta viikkoa kunnossa.Jaksamista!

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)