sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Sunnuntain jälkkäri

Ihanaa sunnuntaita ja lokakuun ensimmäistä päivää kaikille!

Täällä lokakuu on alkanut ihan kotoillen.Ulkona on täällä tihuttanut hiljalleen vettä lähes kokoajan. Niin on sykysinen ja harmaa sää. No,tällaisella säällä onkin ihana viettää aikaa sisällä ja puuhastella kotijuttuja ja vaan olla tekemättä mitään.

Tänään ruoanlaiton yhteydessä teki mieli jotain herkkua jälkkäriksi ja päätin tehdä pellillisen mokkapaloja, kun uunikin oli valmiiksi lämmin ruoanlaiton jäljiltä.
(Jos mokkapalatuttaa, niin ohjeen otin kotikokki.net sivulta)




Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi mokkapaloja tehnyt. Ihana klassikko herkku. Pellillisestä riittääkin herkuteltavaa näin perheen kesken pitemmäksi aikaa.

Teen ja kahvin kera sitten herkuttelimme ruoan jälkeen. Nyt on vatsa täynnä ja niin mukava istahtaa sohvan nurkkaan lukemaan muiden blogeja ja telkkaria katselemaan.





Mitäs sinun sunnuntaihin kuuluu? 

Näissä herkuttelu tunnelmissa mukavaa sunnuntai päivänjatkoa kaikille ja uuden viikon aloitusta!

💕






22 kommenttia:

  1. Oijoi mitä herkku kuvia:)♥ ja nyt alkoi niiiin tekemään mieli mokkapaloja:) Mukavaa alkanutta lokakuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Eikun leipomaan... :)
      Mukavaa maanantaita! ❤️

      Poista
  2. Ai että miten herkullisen näköistä :) Mulla meni tämä päivä töiden merkeissä. Ilta menee vaan huilatessa.
    Ihanaa lokakuuta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Töitten jälkeen onkin ihana vaan ottaa iisisti ja olla!
      Ihanaa maanantaita sinne! ❤️

      Poista
  3. Tuo on niin klassikkoherkku!
    Minulla on ollut tohinaa! Tytär oli jälleen koiran kanssa käymässä. Iltapäivällä tulivat myös poika ja tyttöystävä käymään. Jumpassa kävin ja nyt olo raukee...
    Ihanaa lokakuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Ohjelmaa on sinulla piisannut. :)
      Tuo jumppa kuullostaa niin hyvältä!
      Mukavaa maanantaipäivää sinne! ❤️

      Poista
  4. Meillä mies nauroi yhtenä päivänä että meidän pojille riittäisi kun tekis ison kulhollisen mokkapalakuorrutetta:D Pojat nimittäin syövät sen aina ensin.Mä leivoin tänään marenkisen omppupiirakan, opetin teiniä leipomaan sämpylöitä ja muuten vain kotihommia ja köllöttelyä ♥ Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväähän se kuorrute on! ;)
      Ihania puuhia teillä ollut!
      Kivaa maanantaita sinne! ❤️

      Poista
  5. Mokkapalat on niin hyviä!
    En ole itsekkään aikoihin niitä leiponut. Tuo sinun tekemä näyttää ihanalle!
    Hyvää lokakuuta sinulle!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Niin samaa mieltä, että hyvää kyllä on!
      Mukavaa maanantaita sinne! ❤️

      Poista
  6. Oi mitä herkkua. Meidän sunnuntai alkoi ratsastuksella ihanassa syyssäässä, sen jälkeen on tullut puuhailtua yhtä sun toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Tuo ratsastaminen kuullostaa ihanalta!
      Mukavaa maanantaita sinulle! ❤️

      Poista
  7. Aijai...namskis...toi oli yksi lapsuuden suosikkileivonnainen...toki menis varmaan vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Muistan itsekkin, että mokkapalat oli kyllä herkkua lapsenakin!
      Ihanaa maanantaita sinulle! ❤️

      Poista
  8. Nyt iski heti fiilis, että liian kauan, kun olen tehnyt mokkapaloja, ne menee kaikille. <3 Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  9. Ihania nuo mokkapalat! Ovat kyllä tosi hyviä. Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Täällä kanssa tykätään!
      Mukavaa viikkoa sinullekkin! ❤️

      Poista
  10. Nam nam, vanha kunnon mokkapala. Se säilyttää suosionsa vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
  11. Herkullisen näköistä ja ihana tuo hopeanharmaa nonparelli ja rae tuossa pinnalla. Ihana klassikkoherkku.

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)